Ompelin juhliin aurinkopeurasta mekon pitsihelmalla. Se päällä oli mukava juhlia, vaikkakin olisi saanut melkein olla se hihaton mekko sään puolesta. Viia oli kiltisti häiden ajan, mutta ei meinannut saada nukahdettua kuumuuden vuoksi.
Jyväskylästä toimme lapsille tuliaisiksi uudet katuliidut. Edelliset unohtuivat viime vuonna sateeseen ja olivat muutenkin melko heikossa kunnossa. Niitä päästiinkin testaamaan kun kerrankin oli semmoinen keli, että ei satanut vettä!
Maanantaina otettiin mummu ja pappa mukaan ja lähdettiin vähän retkeilemään. Lainattiin kaverilta toinen Manduca, että Aavakin saatiin aina välillä reppuun levähtämään. Tiesittekö muuten, että Manducaan on viime kuussa tullut myyntiin sellainen jatko-osa, jolla repun saa viritettyä taaperolle sopivaksi? Kuulin itse tänään ja semmoinen pitää melkein hommata! Hintaa oli alle kolmekymppiä ja se siis leventää paneelia niin, että se on mukava myös isommalle lapselle.
Viime vuonna käytiin samassa paikassa retkellä viikkoa aikaisemmin. Silloin oli kova helle ja kuuma se oli tänäkin vuonna. Toisaalta hyttysiä ei ehkä ollut niin kovin paljon kun oli aurinkoinen päivä. Bongattiin ainoastaan yksi hirvikärpänen ja sekin onneksi miehen takista.
Varustauduin pipolla helteestä huolimatta, koska halusin vältellä niitä ällöjä hirvikärpäsiä. Tosin nehän kyllä tunkevat itsensä menemään pipon allekin, mutta ehkä tuo enimmät estäisi.
Ylhäällä paisteltiin tietenkin makkarat ja syötiin eväsleivät ja jälkkäriksi suklaakeksejä. Mitäs muutakaan. Huippu paikka: puut valmiina, kattiloita ja kahvipannukin valmiina ja jopa huussi!
Viia nukkui repussa lähes koko ajan. Laavulla oli hetken hereillä ja tankkasi vähän maitoa, että jaksoi nukkua taas loppuajan. Lähdettiin kotoa puoli kahdentoista maissa ja lähdettiin pois puoli neljän aikoihin, että hyvin sai useamman tunnin kulutettua tuolla retkellä.
Aava tosiaan matkusti myös repussa osan matkasta. Kyllähän tuo paneeli jää lyhyeksi, mutta kun se ergonominen asento ei ole enää isommalle lapselle niin merkittävä mitä vauvalle, niin pieniä aikoja voi kantaa noinkin. Pääasia, että repussa olevalla ei ole huono olla.
Aava tuntui viihtyvän, sillä loppumatkasta nukahti isin selkään <3 Osaako joku muuten sanoa, että tulisiko isommalla lapsella olla tuo vetoketju auki vai kiinni repussa?
Ihania kuvia! Ja tuo mekko on täydellinen! <3
VastaaPoistaNo totta ihmeessä auki, tukee ylemmäs :) Tai en tiiä miten oikeasti mutta näin mutu-tuntumalla sanoisin. Mitä olen kotona tuota meidän taaperoa kanniskellut niin vetskari on aina ollut auki ja niin se on vauvaakin kantaessa. Toki vauva on meillä jo aikalaisesti isompi kuin Viia :D
VastaaPoistaOn meilläkin viian kanssa auki mut millon sitä pidetään sit kiinni?!? Ku jotenki tuntu et se jää käden eteen se reppu jos on auki?
PoistaOn meilläkin viian kanssa auki mut millon sitä pidetään sit kiinni?!? Ku jotenki tuntu et se jää käden eteen se reppu jos on auki?
PoistaJaa'a, oisko se sitte siinä välissä? Isomman vauvan kans, joka haluaa kädet ulkopuolelle. Sillain että se paneeli jää sillon siihen lapaluiden alle? Näin mä ajattelisin :)
PoistaMutta siis ei Aavan kokoisella enää jää käden eteen vaan ainaki L:lla tulee vetska auki just hyvä (omaan silmään).
PoistaMinä olen pitänyt vetskaria auki taaperon kanssa että reppu tukee paremmin selkää. Kiinni se on ollut silloin kun lapset olivat ihan pieniä.
VastaaPoistaEka se oli meilläkin auki mut jotenkin se Aava oli hassun näköisesti siinä ja päätin et se johtuu tuosta, että se on auki. Pitää testata vielä sitten auki, että olisko se kuitenkin parempi niin :D
PoistaVaikuttaapa kivoilta kesäpuuhilta :) Ja suloisia vaatteita vauvan päällä, inspiroivia ;)
VastaaPoista