lauantai 29. elokuuta 2015

Vihdoin valmiita

Olen joskus tainnut mainita, että mulla tapahtuu liian usein ompelusten kanssa niin, että ne ovat ihan pientä juttua vaille valmiina, mutta en vain saa sitä pientä juttua tehtyä! Paidasta saattaa puuttua resori tai helmakäänne ja se lojuu sen vuoksi sitten kuukauden keskeneräisenä. Tässä on nyt sitten viime aikojen keskeneräiset viimein viimeisteltynä!

Tämän pisaramekon kaava on kirjasta Helt speciell og jubel ja kokoa 98cm. Tasku ei ihan onnistunut vaan jäi vähän kirraamaan jotenkin tuosta edestä. Muuten tosi hauska ja vähän erilainen malli!


Peuramekko on tehty samalla kaavalla, ilman taskuja. Silitinkin sen kuvia varten, mutta ehti näemmä jo ruttaantua :D Kangas on kuvissa ollut semmoista, joka ei sytytä, mutta livenä kivempaa. Tosin ehkä vähän ärsyttää nuo isot ja melko hajallaan olevat kuviot, koska kangasta menee aika paljon hukkaan, jos haluaa kohdistaa aina etukappaleelle tuon peuran.


Aavalle myös yksi pitkähihainen syksyksi, uudella kaavalla sekin. Mikähän tämän nimi oli? Olisiko ollut Pretty basic? Frilloja taisi alunperin olla kolme, mutta laitoin vain kaksi. Tätä ei olla vielä sovitettu, että miten malli istuu Aavalle. Yritän laittaa sovituskuvia sitä mukaan, kun vaatteet pääsevät käyttöön.


Viialla on vain muutama body koossa 68cm, joten nämä paikkaamaan sitä aukkoa. Oranssi on leikottu varmaan vähän Viian syntymän jälkeen, mutta sain sen vasta nyt ommeltua. Hups... Pelkäsin jo, ett on pieni ennen kuin pääsee edes päälle.


Kaavana näissä Ottobren kisuliini. 


Löysin myös aika ihanan väriyhdistelmän pipoon :) Minttu passaa aika täydellisesti mustavalkoisen kanssa vai mitä ootte mieltä?


18 kommenttia:

  1. Tuo Pretty Basic on hyvä kaava. Minä oon tehny sillä sen harmaan, jossa on vaaleanpunaiset frillat. Mukavan kapea malli :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kaikki <3 varsinkin bodyt ja tuo pipa aivan supersöpöjä :)

    VastaaPoista
  3. Miten tuo rusetti tehdään? Yksinkertaisesti suorakaiteen muotoinen kappalekko ja sit vain tohon keskelle tuo soiro joka rypyttää sen?

    VastaaPoista
  4. Mulla sama vika,että jää ompelus joskus venymään.Eikä tarvi olla kuin pieni juttu,joka uupuu.Ihania käsitöitä täällä sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla se saattaa olla esim sauman litistäminen kun pitäs vaihtaa yksöisneula eka koneeseen kaksoisneulan tilalle. Pieni homma, muutama pisto mutta ei vaan jaksa :D

      Poista
  5. Ihania ompeluksia sulla, taas kerran! Tuommoset isokuvioiset kankaat on kyllä ärsyttäviä just tuon kuvion kohdistamisen ja kangashukan takia. Kiva tuo pipo, hyvin sopii minttu musta-valkoiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja ei sekään oo kovin kiva jos ei kohdista ja etukappaleen reunassa on pelkkä peuran pää:D

      Poista
  6. Ihania töitä on jälleen syntynyt. Nuo kankaat on kyllä aivan mielettömän ihania. Tykkäisin itsekin, vaikka ikää mittarissa paljon enemmän kuin noiden töiden saajilla.

    VastaaPoista
  7. Ihania vaatteita siellä valmistunut:) Hauska idea tuo pisaramekon tasku. Pipo on kyllä ihan ykkönen, minttu rusetti tekee siitä niin raikkaan näköisen:) Pitäis muuten kirjastosta kurkkia jos löytyisi lastenvaate-kaavakirjoja tai lehtiä. Ottobre tulee kotiin, mutta tykkään kokeilla ainakin omissa vaatteissa monipuolisesti eri kaavoja niin miks ei lastenkin vaatteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuo tasku on tosi kiva, tuota vois soveltaa myös ihan vaikka svetariin tai huppariinkin niin sais jotain jujua yksiväriseenkin :) Tuo kirja ainakin oli kiva ja siinä oli mukavan näköisiä kaavoja. Ostettiin se kaverin kanssa puoliksi.

      Poista
  8. Mulla on samaa vikaa.

    Hei mistä tuo ihana minttu kangas on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu kangas on Selian trikoota, mutta mielestäni vielä vähän liian vihreää tai oikeastaan tummaa. Haluaisin löytää semmoista täydellistä, hieman vaaleampaa minttua!

      Poista
  9. Onpas vain kauniita vaatteita <3

    VastaaPoista