Viime viikolla kasasimme pinnasängyn meidän makuuhuoneeseen vauvaa odottamaan. Samalla huomasin, että meillä ei ole vauvalle peittoa ollenkaan, kun Aavalle en halua pinnasänkyyn vielä isoa peittoa laittaa. Onneksi tutulta löytyi edullisesti ja tuolla se nyt jo pyörii pesukoneessa. Vaihdetaan Aavalle sitten isompi peitto kun siirretään isompaan sänkyyn.
Pinnasänky tulee sivuvaunuksi meidän sänkyyn, joten yksi laita puuttuu sängystä sen vuoksi ja se on väliaikaisesti tuossa ikkunan alla. Eilen kävin kangaskaupassa katsomassa puuvillaa, jolla voisin päällystää valkoisen Ikean reunapehmusteen, joka on ostettu meille jo Veetin vauva-aikaan. Joka kerta on ollut tarkoitus värjätä tai päällystää tuo, mutta niinpä se on joka kerta jäänyt ja nyt kolmannelle lapselle sain sen verran aikaiseksi. Tosin päällinen on sen verran kesken, että päätyjä ei ole ommeltu kiinni, koska solmimisnauha loppui kesken enkä saanut päähän nauhoja. Pitää käydä vielä ne hakemassa niin saa tuon tehtyä loppuun.
Väriksi valikoitui yllättäen mustavalkoinen, koska se sopii sitten kaikenväristen päiväpeittojen kanssa. Tosin päiväpeittokin puuttuu joko pinnasängystä tai Aavalta kun meillä on vain yksi pieni päiväpeite. Ehkä fiksuinta olisi tehdä Aavalle jo sen kokoinen, että se menisi isoonkin sänkyyn. Vauvan päiväpeitteen virkaa toimittaa väliaikaisesti siis fanttilakanat. Pienen peitonkin kaivoin valmiiksi, että saa pitää sitä kaukalossa tai köllöttelyalustana.
Aikoja sitten tilasin tuttinauhatarvikkeita, kun tein ystävien lapsille tuttinauhat lahjaksi. Samalla ompelin meillekin pari nauhaa siksak-kuvioilla.
Myös kodinhoitohuoneen kaapit on pitänyt mellastaa läpi, että sinne on saanut mahtumaan kahden lapsen kestovaipat sekä vauvan vaatteet. Aavan vaipat on sullottu ylähyllylle imujen kanssa ja vauvan vaatteet kahdelle alahyllylle. Tuosa on kokoja 50-62cm ja sitä isommat odottavat vielä Aavan huoneen lipastossa.
Vauvan vaipat puolestaan ovat toisessa kaapissa, alhaalla sisävaipat ja ylempänä pienimpiä taskuja ja kuoria. Lisäksi tuossa ruutukorissa on kestoliivinsuojia ja ylhäällä lasten rasvoja ja lääkkeitä. Hieman meinasi ahdasta tulla, mutta sain kaikki mahtumaan. Alakaappiin jätin kertakäyttöiset liivinsuojat sekä Aavan ja vauvan kertisvaipat. Jospa me kesällä päästäisiin Aavan vaipoista eroon niin tulisi lisää tilaa kaappeihinkin!
Pikkuhiljaa alkaa siis kaikki olla ojennuksessa ja tavarat löytää paikkansa. Arkihan sitten näyttää, että onko järjestelyt toimivat vai pitääkö tavaroita siirrellä vielä jotenkin toiste.
Ihana seurata vauvan odotteluasi :) itselläni esikoinen tulossa lokakuun lopussa. Kovasti pitää hillitä itseään, ettei vielä ala liikaa touhuilemaan :D
VastaaPoistaOnnea odotukseen sinnekin! Ja johan sitä kovastikin saa jo touhuta. Kurkin blogiisi ja kyllähän siellä jo vauvajuttuja näkyikin :)
PoistaIhana pesä vauvalle. mun pitäs hommata vauvalle pinnis, kun isoveikalta ei se ole vielä joutanut ja ensisänky alkaa olla auttamattoman pieni.
VastaaPoistaMeillä myös Aavalla on vielä toinen pinnasänky käytössä, joten vauvalle piti ostaa toinen. En tähän hätään jaksa alkaa opettamaan Aavaa reunattomaan sänkyyn, josta pääsee kätevästi kiipeämään itse pois jos nukkuminen ei kiinnosta :)
PoistaNäyttää toimivalta tuo systeemi, että vauvan vaatteet on hoitopisteen luona. Meillä pitäs vähän järjestellä kaappeja kun nyt on vauvan vaatteet väärässä huoneessa.
VastaaPoistaToimivaksi on todettu! Meillä on ollut kaikkien vaatteet niin kauan tuossa, että ovat siirtyneet omaan huoneeseen nukkumaan. Vauvan vaatteet kun yleensä vaihdetaan vaipan vaihdon yhteydessä, niin ovat aina käden ulottuvilla :)
PoistaIhana sänky odottaa tulosta. Tsemppiä odotuksen loppumetreille!
VastaaPoistaKiitos!
Poista