lauantai 9. toukokuuta 2015

Millaisista pipoista teillä tykätään?

Harvemmin tulee täällä blogin puolella siitä puhuttua, mutta ompelen päivätyöni ohella jonkin verran pipoja myyntiin. Valmiita tuotoksia voi ostaa facebook-sivuiltani NauravaNappi ja sitä kautta voi jättää myös tilauksen piposta, jos valmiista pipoista ei löydy mieleistä. Olen kuitenkin törmännyt semmoiseen ongelmaan, että tytöille on kamalan helppo tehdä kivoja, vähän erilaisia pipoja joissa on rypytystä, nappia, rusettia, virkattua kukkaa jne. Pojille onkin sitten vaikeampaa keksiä semmoista pipoa, jossa on jotain erityistä.

Haluaisinkin teidän mielipiteen, että millaisia pipoja juuri te kaipaisitte pienille tai imksei isommillekin pojillenne? Yksivärisiä, raidallisia, kuosillisia, lipallisia, tupsullisia vai mitä? Myös omia mieltymyksiä esimerkiksi kuosien suhteen saa esittää. Olen ehkä jotenkin profiloitunut tyttöjen pipojen tekijäksi, koska en jotenkin osaa miettiä, että mikä toimisi pojilla. Meidän Veeti ei siinä mielessä ole koskaan ollut sellainen peruspoika, joka tykkäisi esimerkiksi ajoneuvoista, joten niitä on Veetille vähemmän tullut tehtyä :)

Entä minkä tyyppisiä pipoja tykkäätte käyttää tytöillä? Itse olen yleisesti tykästynyt nyt noihin kaksivärisiin raitapipoihin, kun niissä on pieni juju, vaikka kangas onkin ihan vain raidallista. Ja noita olen pojille myynytkin nyt.


Pipoihin olisi mahdollista myös applikoida jotain yksinkertaista tai silittää silityskalvolla kuvia, mutta mitä ne olisivat?
Heitelkääpä ehdotuksia kommenttiboksiin, että mikä on teidän lasten pipoissa in tällä hetkellä?

Pakko laittaa tähän vielä yksi kuva tilaustyöstä. joka on ehkä söpöin pitkiin aikoihin! Pari kertaa kaulan ympäri kierrettävä tuubihuibi sekä samaa kangasta oleva ruusukepipo. Melkoisen herkut vai mitä? Tämä olisi kiva Aavallekin, mutta kun vk-haalari on saman värinen niin voisi pitää ainoastaan tämän takin kanssa ja olisi kiva, jos menisi kaikkien vaatteiden kaverina :)


1 kommentti:

  1. Tuossa kollaasissa on montakin kivaa tytölle mutta pojalle vain tuo raidallinen tupsulla sytyttää. Jotenkin pojan pukeminen on haastavampaa kuin tyttöjen, siis omani kohdalla. Hänelle ei isot yksittäiset kuviot sovi. Toisaalta raidalliset olisi tosi kivoja, esim. tuo keltainen tai pinkkikin kävisi tosi hyvin pojalle kontrastivärisen tupsun kera. Tarpeeksi simppeliä :)

    VastaaPoista