keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Sohvaperunana

Sunnuntaina iltasella alkoi oma vointi olla jotenkin kumma. Etoi ja vähän oksetti ja oli semmoinen pala kurkussa olo koko ajan. Myös maha oli jännän tuntoinen ja alkoi väsyttää ihan älyttömästi. Maha ei varsinaisesti ollut kipeä, mutta semmoinen jännän tuntoinen ja etupäässä ylämahasta. En osannut yhdistää tuntemuksia mihinkään ja mietin, että mitähän tämä on olevinaan.


 Maanantaina olo jatkui ja mietin, että voisiko tuolla ololla olla jotain tekemistä reseptillä saamaani närästyslääkkeeseen, jota olin alkanut vastikään ottamaan kerran päivässä, kun ennen riitti joka toinen tai kolmas päivä. Koska aloittaessani lääkkeen, oli mulla pari päivää heti sen perään etova olo. Googlettelinkin sitten lääkkeen haittavaikutukset ja siellähän puhuttiin yleisissä oireissa pahoinvoinnista, mahakivuista sekä jopa oksentelusta. Vähemmän yleisiä haittavaikutuksia olivat yleinen huonovointisuus ja energian puute. Täysin siis samat oireet kuin itsellä. Entistä enemmän vakuutuin siitä, että lääke on tämän takana kun kaveri oli hakenut tuota samaa lääkettä ihan vasta eikä ollut voinut syödä sitä siitä seuranneen pahoinvoinnin vuoksi.


Meillä on kotona verenpainemittari, joten seurasin myös paineita varalta, että ei kehity mitään raskausmyrkytystä, mutta paineet olivat normaalit.


Sunnuntai-illan lisäksi myös maanantai ja tiistai menivät koomatessa sohvalla, kun mitään muuta ei jaksanut tehdä. Eilen iltapäivästä oireet alkoivat helpottaa ja arvasin, että lääkkeen vaikutus alkoi poistumaan, sillä myös närästys palasi saman tien. Lääkkeenä oli siis lääkärin reseptillä määräämä Omeprazol 20gm. Jouduin siis jättämään lääkkeen syömättä ja pärjäämään taas Renniellä, mutta mieluummin niin mitä se, että kärsisin tuosta kamalasta olosta koko ajan.


Tulipahan otettua laiskottelun kannalta kun makasin pari päivää sohvalla telkkaria katsoen. Toisaalta myös aika ahdistavaa kun oli suunnitellut ompelujuttuja sun muita ja sitten ei mitään jaksanut eikä huvittanut tehdä. Tänään olo on noilta osin ollut parempi, mutta kaveriksi jäi ainakin toistaiseksi vielä armoton väsy ja pääkin meinasi tulla kipeäksi. Myös kaupassa käynti aiheuttaa tuskan hien vielä pintaan. Toivon totisesti, että tämä väsy ei jää riesaksi synnytykseen asti, sillä olisi kiva tehdä jotakin järkevääkin vielä ennen vauvan syntymää. Se mitä sain tehtyä oli muutama leikkiherkku lisää. Näitä kun tekee telkkaria katsoessa siinä samalla eikä yhteen työhön mene paljoa aikaa. Tässä osa tuotoksista eli pari donitsia sekä pieni prinsessakakku. Langat ovat Dropsin puuvillalankoja. 

1 kommentti: