keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Äidin tekemiä vaatteita

Kuten jo maanantaina mainitsinkin, oli meistä Aavan kanssa juttu tiistain Keskipohjanmaa-lehdessä. Sain maanantaiaamuna puhelun toimittajalta, joka halusi haastatella minua lehteen aiheesta ompeleminen. Sairaan ihana elämä-blogin Sanni oli vinkannut toimittajalle tästä mun harrastuksesta, kun toimituksessa olivat tekemässä juttua äitiyspakkauksesta. Aihe vähän rönsysi sitten tähän itse tekemiseen ja minuun. Kuvaaja ja toimittaja kävivät maanantaina ja juttu oli jo tiistaina lehdessä ja yllätyksekseni Aavan kuva komeili melkein puolen sivun kokoisena lehden kannessa!


Lehden käsiini saatua huomasin päässeeni samalle sivulle Paapiin Anniinan kanssa, josta oli juttua mun jutun alapuolella! Jälkikäteen huomasin, että kuvissa oli aika hyvin edustettuna Verson puoti, joiden kangasta on päällä sekä minulla, että Aavalla.


Kyllähän tuo vähän järkytys oli nähdä oma naama lehden sivulla, mutta tästä jää kyllä kiva muisto Aavan vauvakirjan väliin, jonne ajattelin jutun tallettaa. Siinä oli meidän fifteen minutes of fame! Kuvaaja sanoikin Aavaa kuvatessaan, että huipulla ollessa on hyvä lopettaa :)



3 kommenttia:

  1. Oon näistä sun kuvista koettanu juttua tiirailla, mutta tais idea vaihtua toimittajalla matkan varrella siitä, miten se eka mulle asiaa esitteli :) nuo sun tekemät vaatteet vrt äitiyspakkauksen vermeet on ihan eri maailmoista ja siis hyvällä tavalla. Innolla odotan että pääsen jutun lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mikä se alkuperäinen idea oli?!? Ois kiva kuulla se :)

      Poista
    2. Tein sen blogipostauksen tuunatusta äitiyspakkauksesta: http://sairaanihana.blogspot.fi/2014/02/sairaan-ihana-aitiyspakkaus.html ja ymmärsin, että ajatuksella "millainen on parempi äitiyspakkaus".

      Poista