sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Lautapelivinkkejä lapsille

Ompeluryhmässämme facebookissa pohdittiin yksi päivä, että minkälaisia pelejä pienten lasten kotona pelataan. Siitä innostuneena ajattelin omistaa aiheelle kokonaisen postauksen, koska meiltä löytyy aika monta lautapeliä ja niitä pelaillaankin kiitettävän paljon. Uutena meille on ostettu noista vain kaksi ja nekin tarjouksesta. Muut ovat lahjaksi saatuja tai kirpparilta ostettuja.

Veetin kanssa ollaan pelattu varmaan jo vuoden verran? En nyt yhtäkkiä muista, että milloin on ekaa kertaa pelailtu, mutta osan peleistä ostin muistaakseni jo toissa kesänä ja silloin niitä jo pelattiin eli Veeti oli alle kahden vuoden silloin. Laitan tähän nyt vähän tietoa niistä peleistä, mitä meiltä löytyy.


Eläinystävät lammella
Hyvin helppo kahden pelaajan peli, joka sopii pienellekin pelaajalle. Hyvä esimerkiksi ensipeliksi. Käytännössä heitetään vaan noppaa ja toivotaan, että tulee oikea kuva, että päästään etenemään.

Lotot
Meillä on Nalle Puh sekä Monsterit lotto. Lotot ovat myös helppoja pienillekin lapsille ja taisivat meilläkin olla ihan ensimmäisiä pelejä. Peli sisältää alustan kummallekin pelaajalle ja niissä on kuvia sekä kuvia vastaavat kortit. Kortteja nostetaan pinosta ja se kumman alustassa kortti on, saa sen. Kumpi saa alustan ensin täyteen, voittaa. Suosittelen!

Muumit katolla
Tämä ostettiin alennuksesta Kärkkäiseltä ja on vielä ehkä hieman vaikea motorisesti Veetille. Pitää siis saada pysymään "muumit" katolla pinon noustessa ja se on vielä hieman vaikeaa. Ei mikään huippupeli.

Muistipelit
Meillä muistipelejä ovat tuo Memo, jossa on kodin esineitä sekä Star Wars-muistipeli. Eka kirpparilta, toinen joululahja. Veeti tykkää molemmista, mutta itselle tuossa Tähtiensodassa on liian samankaltaiset kuvat, enkä millään muista ja löydä pareja kun kaikki näyttävät samalta.



Nalle Puh Domino
Perus dominopeli, ei kovin vaikea.

Hippo
Ehdottomasti Veetin suosikkipeli ja vanhempien inhokki. Päätöntä hakkaamista Hippoilla tavoitteena kerätä eniten tuommoisia palloja. Idea on tylsä ja pelistä lähtee iso ääni.

Muumien sieniretki
Tämän Veeti sai synttärilahjaksi viime syksynä ja helppo semmoinen "oikeampi" lautapeli lapsille. Tavoitteena päästä pelilaudalla nopan avulla sieniruutuihin keräämään sieniä. Eri sienille on eri pisteet, jotka lasketaan lopuksi. Hieman ehkä pitkä ainakin pienemmälle lapselle, koska meinaa loppua mielenkiinto kesken pelin. 

Choko
Omastakin lapsuudesta tuttu suklaapeli. Myös helppo pienellekin pelaajalle.


Rapelli
Joulun jälkeen laitoinkin kuvia tuosta meidän uusimmasta matopelistä. Idea on hauska ja tämän parissa viihtyy aikuinenkin. Matoja vedetään ulos ja työnnetään sisään bambuun sitä mukaa mitä väriä ja lukemaa noppa osoittaa. Pelin voittaa se, joka kerää itselleen eniten bambusta ulos tippuneita matoja. Tätä suosittelen omana suosikkina!


Näiden lisäksi meiltä löytyy tuo sammakkopurkki sekä Uunokortit, jotka ovat Veetin tämän hetken suosikit. Tänään pelattiin (tosin minun pyynnöstä) kolme erää. Muuten Veeti osaa hyvin säännöt, mutta korttien pitäminen vastapelurilta piilossa on vielä hakusessa. 

Yksin pelattavia pelejä eli lähinnä palapelejä on tuossa vasemmassa reunassa. Nuo numero- ja vastakohtapelit ovat kivoja kun niissä on samassa vähän sitä opettavaakin juttua!


Löytyy meiltä vielä tämä kaikkien varmasti tunteva onkipelikin! Se olikin levällään lattialla, kun Veeti ja isi sitä eilen pelasivat. Aika paljon noita pelejä on kertynyt, mutta kuten olen joskus sanonutkin, niin niitä mielelläni meille ostan ja pyydän lahjaksi. Olen vähän huono leikkimään, mutta pelejä minäkin osaan ja tykkään pelata, joten siksikin on kiva omistaa useita pelejä, niin ei ihan heti itsekään kyllästy!


Pelataanko teillä ja mitä? Oliko tässä postauksessa teidän perheen suosikkeja tai niitä inhokkeja?
Toivottavasti tästä oli hyötyä lapsiperheille tai niille, jotka suunnittelevat esimerkiksi pelilahjaa jollekin lapselle.

7 kommenttia:

  1. Meille oli melkein kaikki uusia tuttavuuksia. Meillä suosituimmat ovat Afrikan tähti, Richard Scarry touhula-peli ja Lasten Uno. Yksin pelattavista peleistä hyvä on Brion labyrintti. Onkipeli olisikin kiva...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttuva labyrintti meiltä löytyy mun kotoa mun vanhana :) Varmaan myös Afrikan tähti, mikäli ovat vielä tallessa. Tuo touhula-peli ostettiin muuten muutama vuosi sitten Veetin serkulle joululahjaksi!

      Poista
  2. Teillä onkin ihana valikoima pelejä. Meillä pojat vasta alkaneet innostua peleistä, niin valikoima on vielä vähäinen :D Rapelli meneekin meillä ostoslistalle, kiitos siis vinkistä :) Itseasiassa tänään on tarkoitus lähteä esikoisen kanssa pelikaupoille, saa valita itse mieluisan pelin ;) Pitäisikin tehdä joskus vastaava postaus, jos saisi lisää kivoja pelivinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita kertynyt "jokunen", kun oon jo toista vuotta kerännyt jos on kirpparilla tullut vastaan. Tahtoo vaan olla siellä melkeen saman hintaisia kuin kaupassa :)

      Poista
    2. No joo, hinnoissaan myös kirpparilla :/ Prismassa oli pelejä jopa -70% hintaan, esikoinen valitsi itselleen photo safari -pelin ja tuolla alennuksella ei jäänyt paljoa hinnaksi :D Lisäksi Hoppsan -peli löytyi puoleen hintaan! http://prisma.s-verkkokauppa.fi/fi/prisma/hoppsan-peli

      Poista
  3. Meillä on tykätty muistipelin lisäksi erityisesti näitä:

    http://www.leikkien.fi/SmartGames-Safari
    http://www.lautapelit.fi/RushHour
    http://www.lautapelit.fi/Lapsille_2-7_/3-vuotiaille/Kaikki/Summanmutikka_Mina_itse_osaan_vastata
    http://www.lautapelit.fi/Lapsille_2-7_/5-vuotiaille/Kaikki/Monza
    http://www.hasbro.com/games/en_US/shop/details.cfm?R=93A194DB-6D40-1014-8BF0-9EFBF894F9D4:en_US&catType=all%2520games

    Ja seuraavaksi äiti varmaan opettaa lapset pelaamaan Blokusta, joka on äidin oma suosikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkeistä, kivan näköisiä pelejä tuollakin! Itse en Blokukselle ole lämmennyt ja olen varma, että meillä Veeti pieksisi mut siinä mennen tullen. Meillä aikuisten lemppareja on kaikki tietokilpailut ja Trivial Pursuit on aina varma valinta ;)

      Poista