lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden viimeisen päivän väkerryksiä

Vuoden viimeistä päivää viedään! Kaivoin taas ompelukoneen ja saumurin kaapista ja hurauttelin vähän niillä uuden vuoden kunniaksi. Meillä ei sen kummemmin juhlita, kun Veeti on meidän kanssa kotona. Ehkä illalla Veetin mennessä nukkumaan voisi juoda lasillisen kuohuviiniä ja katsoa takapihalta muiden raketteja.

Veetin joululahjoista oli jo aikaisemmassa postauksessa puhetta ja tässäpä kuvaa Veetistä uusien palikoiden kanssa. Nuo Brion magneettiset palikat ovat olleet mieleisiä. Tosin Veeti tykkää ottaa niitä laatikosta pois ja laittaa takaisin enemmän kuin yrittää rakennella niillä :)


Veeti on semmoinen jääkalikka, että sillä on aina varpaat ja sormet jäässä ja mummulassa kun on viileämpi niin tahtoo huuletkin mennä siniseksi! Ompelin sitten Veetille oman jumpsuitin sisäkäyttöön. Josko pysyisi poika vähän lämpimämpänä. Alle vaan sukkikset ja body. Muokkasin tuon jostain vanhasta fleecehaalarin kaavasta. Hihoista tuli hieman pitkät ja haaramitta olisi saanut olla vähän pidempi, vaikka lisäsinkin siihen jo mittaa. Vetskarin ompelukin onnistui tällä kertaa yllättävän hyvin. Haalari on vuoreton, mutta hupun vuoritin kun löytyi kankaaseen sopivaa ruskea-turkoosia pallokangasta.




Facebookin ompeluelämää-sivulta sain innostuksen kokeilla tehdä tuommoisia heijastimia, joiden toinen puoli on huopaa. Tein pari perhosta ja sydämen. Nopeita tehdä ja tulee kyllä kivoja! Vielä pitäs niihin jotkut nauhat kehitellä. Olikin pulaa kivoista heijastimista, kun en kaupoista tahdo mieluisia löytää.


Lisäksi ompelin itselleni vähän paksumman pipon. Päällinen velouria ja sisällä fleece. Eteen ompelin fleecestä sydämen, kun en jaksanut alkaa applikoimaan ja leikkelemään ja silittelemään tukikankaita.


 Veetille on valmistunut myös yhdet villasukat, kun toiset niistä aikaisemmin tekemistäni jäi jo pieneksi!


Näin joulun jälkeen voi myös julkaista kuvia muutamista itse tehdyistä joululahjoista, kun ne ovat päätyneet jo lahjansaajille :)

Ennen joulua mulla oli käynnissä sytykeruusutehdas. Keräsin eka kananmunakennoja sekä kynttilän jämiä. Sitten askartelin niistä noita sytykeruusuja. Ohje löytyy monestakin paikkaa kun vaan googlaa sytykeruusut.


Ostin astiat noille ja laitettiin lahjaksi mun äidille, miehen mummoille ja miehen veljelle perheineen.


Päälle vähän sellofaania, niin ei tarttenut sen kummemmin laittaa lahjapaperia.


Pienemmät versiot laitettiin muistamiseksi Veetin hoitotädille sekä mun kummipojan vanhemmille.


Omalle äidille lahjaksi tein neulakirjan, kun neulat tahtoo olla aina hukassa kun niitä tarttis...


Kirjan kansi on paksumpaa huopaa ja sisällä ohuempi huopa. Tuohon saa sitten laitettua neuloja kiinni. Pienen taskun tein sitä varten, että siihen saa tarvittaessa semmoisen pahvinpalan, minkä ympärillä on niitä erivärisiä ompelulankoja.



Ympärille laitoin koristenauhaa, jonka päivin laitoin nepparit. Ompelin pieneltä matkalta ennen nepparia nauhan kiinni kirjan kanteen.

Olen saanut myös muutaman uuden lukijan, joten tervetuloa uusillekin! Toivottavasti viihdytte :)





1 kommentti:

  1. Tosi söpöjä ompeluksia ja neulomuksia sulla täällä blogissa! Tämä jumpsuit on todella söpö :)

    VastaaPoista