sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Tuottelias viikonloppu!

Nyt täytyy myöntää itselleni melkein ahkeruuspalkinto. Viikonloppuna olen saanut aikaiseksi vaikka ja mitä! Ihana kun on jouluompeluksetkin nyt tehty.

Perjantaina tein meille viikonloppukarkeiksi Kinuskikissan lime-valkosuklaafudgeja. Ohje täältä. Suussasulavia, mutta muutamasta palasta tulee kyllä makeannälkä tyydytettyä!


Sain valmiiksi itselleni uudet villasukat. Ohje siitä Novitan sukkalehdestä ja lankana 7veljestä. Puikkoina 3,5mm. Mulla ei olekaan kotona yksiäkään paksumpia sukkia, kun ainoat on töissä jalkoja lämmittämässä tarpeen tullessa.


Eilen Veetin päikkäreiden aikana virkkasin Veetille pipon. Malli jostain lehdestä kopioitu, joten en sen tarkemmin osaa sanoa. Olisiko Suuri käsityö tai jotain... Lankana joku Julia, jonka ostin perjantaina lankakaupasta. Ihanan värinen, turkoosin eri sävyjä ja ruskeaa. Tekisi mieli lisätä vielä tupsu tuohon ja nauhat pitäisi tehdä. 

Ja ei, en lahjonut Veetiä kuvaan ruissipsillä :)


Miehellä oli eilen pikkujoulut, joten Veetin nukahtamisen jälkeen kone surruutti melkein puolille öille.
Sain valmiiksi kummipojalle menevät "salama-housut". Väri ei ehkä ihan vastaa todellista. Ja Hanna: ei saa näyttää näitä kummipojalle ennen joulua! :) Vähän häiritsee erivärinen resori, mutta en saanut mistään paremmankaan väristä. Molemmat ovat tumma turkoosi, mutta eivät silti ole oikein saman värisiä...

Olen silti todella tyytyväinen, sillä tuo on ensimmäinen applikointi, jossa on noin pieniä osia ja tuo suukin onnistui vaikka sen vapaalla vaan applikoin.


Veetille valmistui jouluksi piparipaita Metsolan ihanasta joustiksesta. Ongelmia tuotti tämäkin. Ensin ompelin hihan väärinpäin etukappaleeseen, sen jälkeen piti langoittaa saumuri uusiksi, sitten kauluksesta tuli aivan liian iso ja jouduin purkamaan ja ompelemaan tänään erilaisen kauluksen. En ole vielä päässyt testaamaan uuden kaula-aukon kanssa Veetin päälle, mutta pidetään peukkuja, että se passaa! Lisäksi piti vielä vähän kavennella. Kokeilin ensimmäistä kertaa hihoihin ja helmaan kenno-ommelta, joka oli paljon kivempi tehdä kuin käyttää kaksoisneulaa!


Lisäksi miehen kummitytölle violetti velourpipo. Toivottavasti violetti ei ole ihan yök-väri tällä hetkellä. Pinkki ja vaaleanpunainen kuulemma on, joten vähän jännittää, että miten tuo sydän otetaan vastaan, kun siinä on fuksiaa...

Lahjapakettiin toiset housut Saimi-kaavalla. Lahjeresorit puuttuu vielä, kun resori pääsi loppumaan kesken...
Taskuihin käytetty Metsolan auto-joustiksen jämät ja farkkukangas kirpparilta ostetuista farkuista.


Ollaan myös ulkoiltu Veetin kanssa. Eilen käytiin ensimmäistä kertaa ihmettelmään isompaa määrää lunta. Aikaisemmin sitä on ollut vain ihan nimeksi. Myös ensimmäistä kertaa testattiin pulkkaa, mutta eihän tuo sähikäinen malta istua siinä muutamaa metriä kauempaa.


Ihanan talvisen näköistä jo joka paikassa, kun lunta on vihdoinkin tullut edes jonkin verran!




Tänään käytiin ulkona ja kokeilin huvikseni päälle tuota huutiksesta ostettua Ticketin haalaria, joka vielä syksyllä oli valtava. Koko on 86cm, eikä tuo nyt niin iso ole, etteikö sitä voisi pitää. Otin fleecevuoren pois, niin tämmöisillä nollakeleillä tuo ei ole niin valtavan kuuma kun se meidän Lassie. Veeti on kuulemma aina ihan hikinen, kun hoidossa ovat ulkoilleet :) Aivan eri mallisia haalarit kyllä ovat. Lassiessa on todella paljon pidemmät hihat ja tässä Ticketissä puolestaan lahkeet.


Haalari edestä.
 Hyvin pääsee liikkumaan ja touhuamaan.


Takaa. Vähän pussittaa, mutta tuo kuminauha vähän kiristää, että ei näytä niin säkiltä.

" Äitii, täällä on mukavaa!"

Illalla vielä museon ympäristöön joulupolulle Veetin ja kavereiden kanssa. Ennen sitä pikkujouluja viettämään äitiryhmän kanssa ja lapset on tietenkin mukana. Joulupolulta vielä laulelemaan kauneimpia joululauluja! Voisi sanoa, että melko aktiivinen päivä :)

1 kommentti:

  1. Voi, nyt vasta lueskelen tätä, nuo housut on aivan ihanat!! Just eilen kun oltiin kyläilemään lähdössä niin piti "tapella" kun Iiro ei suostu laittamaan mitään siistejä parempia housuja (esim.farkkuja)...Ne kuulemma puristaa ja kiristää ja pistelee...jne...! Että todella hyvän lahjan oot pukinkonttiin laittamassa! =)

    VastaaPoista