maanantai 16. toukokuuta 2011

Koti

Hellun pyynnöstä muutamia kuvia meidän kodista, joka on paritalon puolikas ja neliöitä 80. Kuvat on otettu silloin kun aika lailla kaksi vuotta sitten muutettiin tänne. Joten ihan saman näköistä täällä ei nyt enää ole. Uudempia kuvia asunnosta on täällä blogissa vilahdellutkin aina välissä, kuten esim  Veetin huone, pala keittiötä, makkari jne. Huomasin muuten, että meillä ei ollut edes kuvia kodinhoitohuoneesta ja pienemmästä vessasta niin kävinpäs räpsäisemässä niistäkin kuvat mukaan!


Ovesta kun astuu sisään, niin meillä näyttää suunnilleen tältä. Lipaston päällä on tällä hetkellä kynttilöitä ja kukka on vaihtunut toiseen edellisen kuollessa :) Muuten oikeastaan samannäköistä kun kuvittelee ruohon lattialle vielä sen Juhannusruusumaton :)


Keittiössä tummanruskeat alaosat ja valkoiset yläosat. Lisäksi rosterikodinkoneet.  Lampusta näyttää vielä näissä kuvissa puuttuvan ne "kristallit", mitkä siinä nyt roikkuu.


Toisen seinän kaapeistakin oli vain raksa-aikainen kuva, jossa talo ei ole vielä kokonaan valmis sisältä. Mutta tästä näkee kuitenkin, että tuossa on jääkaappi ja pakastin sekä apteekkarikaappi.



Olohuoneessa näytti tältä. Tuo mattohan meillä on nyt Veetin huoneessa ja sohvan päältä puuttuu se wengenvärinen hylly.


Tapettiseinä oli vielä paljaana, nyt siinä on Ikean tilanjakaja toimittamassa kirjahyllyn virkaa.
Tuohon seinälle haaveilen Ikean Malm-lipastoista valkoisena. Kaksi sellaista kolmen laatikon lipasta peräkkäin tai sitten se yksi kokonainen kuuden laatikon lipasto niin johan olisi säilytystilaa ja kaikki katseilta piilossa! Tilanjakaja voisi mennä Veetin huoneeseen...




 Veetin huone näytti ennen tältä. Toimi vierashuoneena.


Meidän makkarissa ei juurikaan ole mikään muuttunut. Verhotkin ovat samat kuin  nyt. Ainoastaan koristetyynyt sängyltä puuttuvat.


Tv-taso on korkeakiiltoinen valkoinen ja ostettu Jyskistä. Tämä on ollut hintalaatusuhteeltaan todella hyvä! Maksoi tarjouksessa jotain satasen luokkaa ja ollaan tykätty tosi paljon tuosta! Laatikot kätkee pleikkaripelejä sekä pleikkarin mikit ja kitarat :)


Vessa näyttää tältä tänä päivänä. Tuommoiset vetolaatikot on kyllä niin kätevät, kun  saa paljon tavaraa mahtumaan piiloon. Korkea hylly oikealle teetettiin tuohon ja siihen laitettiin mustat korit, jotka kätkevät sisäänsä mm. föönin, suoristusraudan, vessapaperia, mun hiustenhoitotuotteet....


Meinasi ihan unohtua! Pikkuvessassa pöntön päällä on tämmöinen hopea seinämaalaus, jota oli erittäin vaikeaa kuvata! Sabluuna on otettu Ikean mustasta seinätarrasta, joka ei pysynyt meidän seinässä. Päädyin sitten piirtämään ääriviivat ja maalaamaan sen hopeamaalilla.


Pesuhuone tänään. Tämä tila oli ainut, minne oltiin keretty valita ja laittaa paikoilleen materiaalit silloin kun ostettiin tämä. Onneksi olivat osanneet valita lempivärini harmaan! Pidän vieläkin tosi paljon tästä värityksestä!


Tavallinen sauna, jossa kuivumassa ennätysmäärä laudeliinoja nähtävästi :)


Kiukaan takaseinä on tuommoista kivilaattaa ja katossa menee led-valot.


Meidän pienen pieni kodinhoitohuone on ajanut asiansa ihan hyvin ja vaunutkin mahtuvat juuri ja juuri sisälle. Yläkaapeissa on Veetin vaatteita ja vaippoja ja alakaapissa pyyhkeitä.


Tässä vielä pesuhuoneen vessannurkkaus.


Sellainen on meidän koti! Jos nyt saisin sisustaa talon, niin tyyli olisi varmasti melko pitkälle sama. Tapetteja en ehkä laittaisi ainakaan olohuoneeseen, mutta muuten tyylillisesti pidän vieläkin samanlaisista asioista :)

1 kommentti:

  1. Kiitos näistä. Tykkään minäkin paljon teidän kodin sisustuksesta. Olen niin rakastunut mustaan, tummaan ja harmaaseen. Näitä haluisin meillekin, kunhan ehdittäisiin aloittaa remointoimaan. Kun saisi edes pihan kuntoon =D

    VastaaPoista