keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Kokemuksia Airbnb:stä

Olen majoittunut nyt kolme kertaa ulkomailla Airbnb:n kautta vuokrattuun asuntoon ja ajattelin kertoa teillekin, mitä olen palvelusta tykännyt. Tai siis selvästi olen tykännyt, koska olen useamman kerran sitä käyttänyt. Jos et ole koskaan kuullutkaan moisesta niin lyhyesti kuvailtuna se on sivusto, jonka kautta yksityiset ihmiset voivat vuokrata omia asuntojaan eri maissa. Omat kokemukset rajoittuvat toistaiseksi ulkomaille, mutta Suomestakin löytyy jo tosi laajasti asuntoja pienistäkin kunnista. Sivuston valikosta valitset näppärästi minne ja milloin matkustat sekä haluatko vuokrata koko asunnon vai esimerkiksi nukkua jonkun kotona erillisessä huoneessa. Tuolta löytyy kaikkea luksushuviloista niihin jaettuihin asuntoihin ja hintahaitari on myös sen mukainen. Tämän kautta on kätevä varata myös porukalla, koska rahaa ei tarvitse siirrellä edestakaisin vaan jokainen saa maksulinkin suoraan omaan summaansa!

Kööpenhamina

Ensimmäinen kokemukseni Airbnb:stä on Kööpenhaminasta, minne matkustettiin reilu vuosi sitten ystävän kanssa kaupunkilomalle. Köpiksessä hotellien hinnat olivat poskettomia ja yö maksoi melkein halvimmillaan tuolloin kolmisensataa euroa, joten alettiin katselemaan muita vaihtoehtoja. Lopulta vuokrasimme tämän  asunnon, jonka kolmen yön hinta oli samaa luokkaa kuin se yksi hotelliyö. Emme lähteneet hakemaan luksusta, vaan paikkaa nukkua ja hyvää sijaintia, josta pääsisi helposti katselemaan nähtävyyksiä ja pyörimään kaupungilla.


Sijannissa ei ollutkaan moittimista. Rautatieasemalta pääsi lähes suoraa tietä kävellen asunnolle, matkaa taisi olla parisen kilometriä ja keskustaan vielä vähemmän. Vieressä oli pyörävuokraamo ja ravintoloita. Tosin viereinen katu oli paikallista "red light districtiä" eli sieltä löytyi sitten sulassa sovussa ravintoloita, partureita ja seksikauppoja ja strippiklubeja.  Kävellen pääsi kuitenkin kaikkialle ja vierestä löytyivät ruokakaupat ja ravintolat. Tuossa isolla kadulla oli hyvä ravintolatarjonta ja siellä oli iltaisin todella paljon väkeä iltaa istumassa.

Näkymä asunnon kadun puolen ikkunasta.
Asunto itsessään oli tuollainen aika vaatimaton poikamiesboksi ja talo oli todella vanha, minkä huomasi myös sisällä. Sieltä löytyi kuitenkin kaikki tarpeellinen, joten sinänsä ei mitään valittamista. Saatiin vuokraajalta kaupungille mukaan myös joku kannettava wifilaite, jonka avulla pystyimme käyttämään ilmaiseksi nettiä kaupungilla. Omassa liittymässä ei ulkomailla netin käyttö nimittäin ole maksutonta.


Kommunikointi sujui hyvin omistajan kanssa ja hän oli hyvin avulias ja kävi esittelemässä meille asunnon kun saavuimme sinne. Jonkin verran kielitaitoa tarvitsee jos asunnon vuokraa ulkomailta Suomen sijaan, mutta pääasiat kyllä varmasti sujuvat vähän huonommallakin kouluenglannilla :) Tämä asunto oli kaksio, mutta me jaettiin sujuvasti parisänky, eikä kummankaan tarvinnut nukkua sohvalla. Koska asunto sijaitsi niin vanhassa talossa, ei siellä ollut suihkua alun perin ollenkaan ja se oli laitettu makuuhuoneen nurkkaan. Tästä oli maininta esittelyssä, mutta olihan se livenä vähän hassu. Nyt sinne oli näemmä lisätty myös kuva suihkusta, että ei tule yllärinä.


Kokonaisuudessaan kuitenkin ihan oiva paikka majoittua, koska asunnolla kuitenkin lähinnä vaan nukutaan ja käydään pesulla. Ostettiin tuonne aamupalavärkit, mutta tokihan sitä voi käydä aamupalalla muuallakin, joten ei tarvitse nähdä edes sen verran vaivaa.


Tallinna

Toinen kokemukseni on Tallinnasta, minne varasin meille pienen aikuisten reissun helmikuussa. Tämä reissu oli pienen budjetin matka, joten siksi hotellimajoitus sulkeutui pois. Tämä viihtyisä asunto ihan vanhan kaupungin kupeessa maksoi meidän parin yön matkalta noin 120e, mikä on ihan edullinen hinta kun sijainti oli tässäkin niin hyvä.


Kuvat vuokraussivulla vastasivat hyvin todellisuutta ja asunto oli todella ihana! Se oli oikeasti vanhassa rakennuksessa, joten nuo muurit tuossa seinässä olivat ainakin meidän mielestämme ihan oikeaa vanhaa seinää. Olemme itse asiassa aiemmalla Tallinnan reissullamme vuosia sitten kävelleet miehen kanssa tuota samaa tietä pitkin, minkä varrella asunto oli. Meillä oli kuviakin otettu samasta mäkisestä tiestä, minkä alapäässä asunto sijaitsee. Samalla kadulla on yksi Tallinnan parhaista ravintoloista eli Rataskaevu 16, jonne me ei valitettavasti päästy kun ei hoksattu varata paikkaa etukäteen.


Asunnolta pääsi kävellen niin vanhaan kaupunkiin kuin keskustaan ja satamaankin. Satamasta kertyi useampi kilometri, mutta ei meillä ollut ainakaan mitään ongelmia kävellä matkaa. Taksilla kun ei kuitenkaan ihan vanhaan kaupunkiin sisälle pääse.


Tässäkin kohteessa kommunikointi sujui hyvin ja lopulta avaimet oli luovuttamassa ilmeisesti omistajan tytär, joka ei juurikaan mitään puhellut, mutta saatiinpa kuitenkin hommat selväksi :)



Tätä kohdetta suosittelen ehdottomasti jos olette pariskuntana tai vaikka vain yhden lapsen kanssa menossa Tallinnaan ja teillä on tarkoituksena kierrellä vanhaa kaupunkia.  Asunto oli tyylikäs ja ihanan tunnelmallinen samaan aikaan. Varsinkin tuo tiiliseinä oli jotenkin niin sympaattinen.


Kroatia

Kroatian matkaa varatessamme oli ihan selvää, että vuokraamme kokonaisen asunnon tai huoneiston hotellin sijaan. Hotellit olivat muutenkin aika hintavia, koska huoneita olisi meidän perheelle saanut olla melkein se kaksi eikä niitä oikein kamalasti löytynytkään loppupeleissä. Yhdessä huoneessa nukkuminen kolmen lapsen kanssa noinkin pitkällä reissulla ei nimittäin ole kamalan houkutteleva ajatus... Olisimme halunneet asunnon, jossa on uima-allas, mutta ei löydetty sellaista joten päätettiin vain skipata se allas. Tai olisihan niitä löytynyt, jos budjetti olisi ollut rajaton :)

Aikamme selailtuamme päädyimme vuokraamaan tämän neljän makuuhuoneen asunnon Splitin ja Trogirin puolesta välistä. Hintaa kymmenen päivän pituiselle vuokralle tuli noin 700e/perhe, mikä on ihan kohtuullinen noinkin isosta asunnosta ja kun matkan pituus oli kuitenkin pitempi kuin viikko.
Noissa Airbnb-asunnoissa hinta yölle muuten monesti nousee sen mukaan mitä useampi ihminen asunnossa majoittuu. Että se ensin sivulla ilmoitettu hinta ei aina ole se mikä loppulaskussa on. Kannattaa huomioida ja lisäksi menee jonkun verran palvelumaksua sekä mahdollisesti siivousmaksua. Huomasin myös, että jos lapsimääräksi ilmoittaa kolme, ei asuntoja välttämättä löydy mutta kahdella lapsella löytyy. Meillä Viia voi nukkua meidän välissä, joten tarvetta omalle sängylle ei välttämättä ole. Ihan vaan vinkkinä, jos sattuu olemaan kolme lasta ja yksi niistä vieressä nukkuva :)


Tämä Kroatian asuntomme oli jopa parempi ja hienompi, mitä kuvista ajattelimme sen olevan! Asunnossa oli sopivasti makuuhuoneita eli kaksi kummallekin perheelle. Lisäksi vessoja/suihkuja oli myös kaksi ja toisessa pesuhuoneessa oli vielä kylpyamme. Myös varustetaso oli hyvä ja astioita ja pannuja sun muita oli riittävästi. Keittiön varustetaso on aika oleellinen asia, jos meinaa kokata asunnolla yhden ruuan päivässä. Pyyhkeitä ja lakanoita sai omistajalta lisää kun vain jätti likaiset ohi mennessään korissa heidän ovelleen :)

Näkymä asunnon etuovelta.
Jokaisessa huoneessa oli myös hyvin säilytystilaa. Oli liukuovikaapit ja irtokalusteina senkkejä, mihin sai tavaroita. Asunto oli muutenkin siistissä kunnossa.


Asunnon parhaita puolia oli kyllä myös sijainti. Bussilla pääsi nopeasti asunnolle lentokentältä sekä muualle. Itse paikkakunnasta voit lukea hieman lisää tästä aiemmasta postauksestani. Rannalle oli matkaa noin kilometri ja sinne käveli nopeasti. Toiselle, paremmalle rannalle ehkä se puolitoista. Asunto sijaitsi rauhallisella paikalla, joskin ison tien joutui ylittämään kun tuolta lähti jonnekin, koska asunnon puolella tietä ei ollut tuolla kohdalla kävelytietä. Kauppaan oli muutaman sadan metrin matka ja toiseenkin vain alle kilometri. Myös leipomo ja lihakauppa löytyivät alle kilometrin päästä.





Asunnossa oli iso terassi, jonne laitettiin lapsille uima-allas polskuttelua varten. Lisäksi sieltä löytyivät aurinkotuolit ja ruokaryhmä. Tosin ei kyllä kertaakaan syöty loppujen lopuksi ruokaa ulkona, vaikka meinattiinkin. Terassi oli kätevä, kun sinne pääsi hengailemaan silloin kun lapset nukkuivat. Iso päivänvarjo mahdollisti myös lasten olon tuolla ilman, että tarvi pelätä ihon palamista. Iltaisin tuuli niin kovasti, että parvekkeella meinasi olla jopa kylmä, joten silloin siellä ei kovinkaan paljon vietetty aikaa.



Näkymä terassilta. Siellä se meri siintää!
Talossa oli kaksi kerrosta, joista alimmassa asui omistaja ilmeisesti vanhempineen ja tuo toinen kerros oli kokonaan meidän käytössä. Saimme kuitenkin jättää meidän rattaat esimerkiksi heidän katokseensa, että eivät olleet taivasalla eikä tarvinnut kantaa niitä joka reissun jälkeen ylös.


Pihalla oli omistajien puugrilli, jota saimme vapaasti käyttää. Lisäksi saimme heidän puutarhastaan myös kurkkuja ja kesäkurpitsoita! Vuokraajan vanhemmat eivät puhuneet englantia, mutta iloisesti tervehtivät ja perheen isä oli kyllä käynyt miehille juttelemassa heidän grillatessaan.


Asiat sujuivat tämänkin vuokraajan kanssa mutkattomasti ja hän vastasi viesteihin supernopeaa. Kommunikoimme whatsapin kautta, mikä oli tosi näppärää. Hän oli hyvin avulias ja saatiin jopa läksiäislahjat lähtiessämme!  Tästä asunnosta ei ole kyllä mitään moitteen sanaa sanottavana.


Itse asiassa varasimme ensimmäisen Suomen kohteemme Airbnb:n kautta tällä viikolla! Menemme käymään pari yötä Vaasassa kun meillä on miehen kanssa muutama yhteinen lomapäivä ensi viikolla. Hotellit olivat melko täynnä ja vapaata tilaa löytyi yli kolmensadan euron yöhintaan, joten päädyimme kokeilemaan tätä ensimmäistä kertaa nyt koko perheellä! Vuokrasimme reilun 70m2:n kolmion muutaman kilometrin päästä Vaasan keskustasta ja hintaa tuli 170e kahdelta yöltä eli melkeinpä puolet siitä mitä yksi hotelliyö yhdessä pienessä huoneessa.

Mikäli etsit halvemman budjetin majoitusta, kannattaa ehdottomasti tsekata Aibnb yhtenä vaihtoehtona! Kirjautuessasi sisään sivustolle minun linkkini kautta tästä , saat rekisteröityessäsi 30e:n edestä matkustusrahaa :) Tämä juttu ei ole maksettu mainos, vaan halusin kertoa tästä teillekin, jos ette ole vielä tutustuneet ja tarvitsette majoitusta vaikka lomareissua varten. Koska meillä tämä on toiminut hyvin ja varsinkin lapsiperheenä on oikeasti joskus vaan helpompi ottaa asunto, jossa on useampi huone. Hotelleihin harvoin edes mahtuu vaikkapa neljää lasta. Silloin kannattaa kyllä kurkata täältä tarjonta. Toki kesäaikaan parhaat palat on tuollakin viety päältä. Jos siis rekisteröidytte tuosta linkistä, saan siitä myös 15e matkustusrahaa eli sulle 30e a ja mulle 15e, reilu diili!

Onko sinulla kokemuksia airbnb:stä tai kiinnostaisiko kokeilla?

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta 👌 Muuttamasti miettinyt mutta rohkeus pettänyt ja päätynyt hotelliin tai muuhun. Ehkä ensi kerralla jo rohkenen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen kokeilemista! Valitset vain kohteen jolla on jo paljon hyviä arvosteluja!

      Poista