Lähdimme siis seikkailumielellä koko porukan kanssa etsimään tuota reittiä kukkulalle. Kartasta tuumailtiin oikeaa kohtaa ja paikallisten avustuksella löydetiinkin lopulta tie, jota pitkin pääsisimme rattailla huipulle asti.
Piti ihan varta vasten napata kuva osoitekyltistä, sillä tuo kyltin katu on se, jota pitkin kävelemällä yläkämeen, pääsee pisteeseen, josta pääsee rattaiden kanssa laelle asti.
Sitten bongattiinkin juna, joka vie perille asti ilman kävelyn vaivaa ja ei se junakaan taida portaita pitkin kiivetä... Haluttiin kuitenkin mennä kävellen ja rattaat junassa olisikin ollut ehkä hieman mahdoton yhtälö.
Kiipeäminen alkaa ensin pienellä ylämäellä, jonka päässä on ensimmäinen näköalatasanne sekä pieni ravintola, jossa on myös vessa. Tuossa ihmiset näyttivät parveilevan ja mikäpä siinä oli nauttiessa juotavaa tällaisissa maisemissa!
Tuosta näköalatasanteen perältä lähti se tie, mitä pitkin pääsi rattaiden kanssa ja se näkyy hyvin noissa alemmissa kuvissa. Ensin oli tuollaista ihan asvalttia ja sitten reitti vaihtui puiseksi poluksi. Lopussa mentiin ihan soratieta, jota pitkin myös linja-autot ja tuo juna kulkivat. Aika huikeat urheilumaastot olisi ollut tuolla kukkulalla...
Sinänsä matka huipulle ei ollut mahdottoman pitkä, ehkä muutamia kilometrejä? Jatkuva nousu tekee siitä toki rankan. Aava käveli muutoin ylös asti, mutta välillä pääsi Viian rattaisiin lepuuttamaan jalkoja ja Viia tuli siksi aikaa reppuun. Aava käveli muutenkin koko reissun todella reippaasti! Muutamia kertoja meni rattaisiin hetkeksi, kun oltiin kävelty tosi pitkiä aikoja. Toisaalta ei kyllä ollut oikein mahdollisuuttakaan muuhun kuin kävelyyn, koska Viia kuitenkin tarvitsi pääsääntöisesti rattaat. Tosin Viia puolestaan ei millään malttaisi istua rattaissa vaan mieluiten aina kävelisi joka paikkaan!
Huipulla oli muuten myös vessat! Tai oikeastaan sellaiset festareiden bajamajat :D Tämä vessatieto on monelle oleellinen, joka lasten kanssa matkustaa kun se hätä voi tulla missä ja milloin vain.
Maisemat näköalapaikalta ihan kukkulan huipulta kyllä kruunasivat kiipeämisen ja ehdottomasti kannatti tuon näkymän vuoksi vähän hikoillakin.
Kukkulan laella oli tuollainen iso tasanne, mistä näki joka puolelle ympärille ja todella pitkälle!
Meille sattui säiden puolesta hyvä tuuri kun päivä oli puolipilvinen, eikä niin kuuma kuin olisi voinut olla. Aamulla ripotteli vähän vettä, mutta se loppui heti kun bussi saapui Splitiin. Vesisade olisi kyllä voinut tehdä ihan terää kiipeämisen keskellä, koska olihan se hikistä, vaikka ei aurinko täydeltä terältä porottanutkaan. Alaspäin tultaessa lapset pääsivät vielä puistoon leikkimään. Eipä olla noin hauskalla paikalla olevassa puistossa ennen oltukaan!
Tuolla on ainakin ennen ollut eläintarha, mutta ilmeisesti se on lopetettu ja mitä itse netistä luin, niin ihan hyvä niin. Olot eläimillä eivä olleet olleet mitkään maailman parhaat.
Nyt kiipeämisen jälkeen voimme todeta, että kannattaa kyllä lähteä myös lasten kanssa tuonne, vaikka nousua aika paljon onkin. Varsinkin jos lapsi on yhtään tottunut kävelemään (jos ei ole enää ratasikäinen). Yllättävän hyvin ne lapsetkin jaksavat kun on jotain vähän erikoisempaa mitä katsella samalla. Ja ainahan sitä voi hetkeksi mennä huilaamaan vaikka aikuisen olkapäille tai reppuselkään, jos kestävyys loppuu. Täysillähän ei ole pakko vetää :)
Toivottavasti tästä postauksesta oli apua, jos olet suunnitellut käyntiä tuolla Marjan kukkulalla juurikin lasten sekä rattaiden kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti