*Kaupallisessa yhteistyössä Nauravanappi & X10 Khaolak resort
Palataanpa taas hetkeksi takaisin Thaimaan lämpöön ennen kuin laittelen teille Köpiksen reissusta kuvia. Ajattelin kertoa hieman meidän hotellista, jota valittiin pitkään ja hartaasti. Kirjoittelinkin ennen reissua, että päädyttiin valitsemaan tämä melko uusi X10-hotelli. Punnittiin tosiaan pitkään oman villa-tyyppisen ratkaisun ja hotellin välillä ja lopulta valinta osui hotelliin, koska se olisi lasten kanssa helpompi hyvine uima-altaineen. Luin etukäteen todella kattavan arvostelun Lähdetään taas-blogista ja se vahvisti sen, että kyseinen hotelli on oikein loistava vaihtoehto lasten kanssa matkustettaessa. Ja ihan oikeassa oltiin, ei olisi paremmin voitu valita!
Pääsimme blogiyhteistyön merkeissä majoittumaan tavallisen huoneen sijasta kahden huoneen asuntoon, jossa lapset siis jakoivat keskenään toisen huoneen ja me toisen. Huone oli todella tilava, nettisivujen mukaan noin 68m2! Lasten kanssa se oli kyllä todella plussaa, että oli hieman tilaa olla myös huoneessa. Koko päivää kun ei lasten kanssa kuitenkaan voi auringossakaan olla.
*english translation at the end of the text
Huone oli hyvin varusteltu ja perinteisten pesuaineiden lisäksi huoneissa oli aikuisille kylpytakit (luksusta!), fliplopit, aamutossut ja sateenvarjot. Myös rantapyyhkeet sai joka päivä talon puolesta. Myös hiustenkuivaaja, kassakaappi ja silitysrauta löytyivät.
Huone siivottiin joka päivä ja vielä iltapäivällä siivojat kävivät aukaisemassa sängyt valmiiksi ja jättivät samalla karkit sängyille. Myös lasten pehmolelut aseteltiin aina siivouksen yhteydessä nätisti sängyille. Huoneet olivat koko ajan siistissä kunnossa, vaikka muutaman kerran siivous jäi tekemättä, koska meidän aikataulut eivät sopineet yhteen siivoojan kanssa.
Ihan parasta hotellimajoittumisessa on kuitenkin se, jos saa sellaisen huoneen, missä lapset pääsevät eri huoneeseen nukkumaan. Silloin nukahtaminenkin on helpompaa, kun kaikki eivät ole samassa tilassa, eikä aikuisten tarvitse loppuiltaa varoa herättämästä lapsia.
Lasten huoneen puolella oli oma kylpyhuone ja siellä amme.
Meidän huoneeseen olisi mahtunut vielä kaksi nukkujaa lisää, sillä meidän puolella oli vielä levitettävä sohva. Huoneistossa oli siis kolme isoa parisänkyä ja tuo levitettävä sohva. Nukkumapaikat siis jopa kahdeksalle plus matkasänky.
Hotellista huomasi, että se on uusi, sillä mikään paikka ei vielä repsottanut ja paikoista pidettiin selvästi hyvää huolta. Puutarhureita ja siivoojia oli riittävästi paikan kokoon nähden. Pihalta löytyi myös kierrätysastiat roskille. Lisäksi hotelli oli osittain savuton, eli vain tietyissä paikoissa sai polttaa.
Allasalue oli ihan yhtä loistava, mitä nettisivujen kuvat etukäteen antoivat ymmärtää. Kummastakin meidän huoneesta oli pääsy uima-altaalle suoraan huoneesta. Tässä oli tietenkin plussat ja miinukset. Kätevää oli, että päästiin suoraan uimaan ilman, että tarvitsi raahata kamalaa kasaa tavaroita jonnekin toiseen päähän allasaluetta ja minä kävin näppärästi lasten päikkäriaikaan uimassa tuossa omassa altaassa. Käytiin myös monesti iltaisin illallisen jälkeen vielä pikaisella iltauinnilla lasten kanssa. Miinus oli tietenkin se, että lapsia piti vahtia koko ajan ja ovet pitää visusti kiinni. Alettiinkin heti ekasta päivästä lähtien pitämään lapsilla kellukkeita heti kun mentiin pihalle uimaan. Alunperin luulin, että meidän huone ei ole allaspääsyllä ja pidin sitä hyvänä asiana, mutta kyllä se lopulta kallistui plussan puolelle. Lasten oli myös helppo kipaista vessaan tuohon omaan huoneeseen.
Hotellissa oli siis useampi syvempi allas ja sen lisäksi lastenallas ja tuollainen kahluuallas ihan pienille lapsille. Meidän lapset nimesivät sen sienimaaksi noiden vettä suihkuttavien sienien mukaan. Lasten altaassa ei ollut vettä kuin alle puoli metriä, joten tytöt pystyivät hyvin touhuamaan ja leikkimään altaassa, mutta myös Veeti viihtyi siinä sukellellen.
Allasalueilla sai olla aika rauhassa. Johtuen varmaan siitä, että ei ollut enää mikään sesonkiaika ja osittain varmasti myös hotellin uutuudesta ja siitä, että sillä ei ehkä vielä ole mainetta niin paljon, että se olisi koko aikaa täynnä. Olihan hotelli todella isokin!
Keskimmäiset huoneet olivat meidän. |
Hotellissa oli kaksi ravintolaa ja lisäksi sieltä löytyi niin kirjasto, kuntosali kuin kauneushoitolakin. Itse testasin muutamaan kertaan salin ja se oli pieni ja toimiva ja siellä oli hyvä ilmastointi. Salin vieressä oli jumppasali, missä järjestettiin ilmaista ohjattua ryhmäliikuntaa. Rannalla olisi ollut myös ilmainen beach bootcamp, mutta sinne en päässyt mukaan kun flunssa meinasi iskeä päälle, niin jätin välistä.
Kirjastosta löydettiin suomenkielistäkin kirjallisuutta ja Aku Ankkoja Veetille. Tuonne siis sai jättää omat matkalukemisensa muiden iloksi ja ottaa vaikka tilalle jotain uutta luettavaa.
Kirjastotilassa oli myös neljä tietokonetta, joita sai käyttää ilmaiseksi. Tietokoneiden lisäksi pingis oli ilmainen myös, mutta biljardiin olisi ilmeisesti pitänyt ostaa pallot. Olihan hotellilla myös pieni ulkoleikkipaikka lapsille sekä ohjattua toimintaa myös sisällä olevissa leikkitiloissa. Sieltä löytyi myös pleikkareita pientä maksua vastaan. Ilmeisesti korvausta vastaan olisi järjestynyt myös lastenvahtipalvelu.
Kaiken kaikkiaan hotellista ei oikeastaan ole mitään pahaa sanottavaa, vaan kaikki toimi erittäin hyvin ja puitteet olivat hyvät. Sijainti oli meille sopiva, koska keskustaan jaksoi kävellä lapsetkin ja hotellilla oli oma ranta, johon pääsi uimaan halutessaan. Henkilökuntaa oli riittävästi ja se oli erittäin ystävällistä. Thaimaalaiset ovat niin lapsirakasta porukkaa, että he kyllä mielellään yrittivät lapsia jututtaa.
Meidän huoneeseen kuului ainoastaan aamupala hotellilla, mutta yleensä syötiin päivän ensimmäinen ruoka myös tuolla. Ravintoloissa lapset söivät ilmaiseksi, kun aikuiset tilasivat ruuan. Aamupala oli todella runsas ja sieltä löytyi niitä perus munia ja pekoneita, mutta myös thaimaalaisia ruokia sekä esimerkiksi ihanaa chiavanukasta! Lisäksi kokit paistoivat paikan päällä munakkaita asiakkaiden toiveista ja tarjoilijat puristivat mehua asiakkaan valitsemista hedelmistä.
Tätä hotellia voi suositella varsinkin lapsiperheille, koska lapset oli huomioitu hyvin ja ravintolassa oli esimerkiksi syöttötuoleja todella paljon. Toisaalta en näe syytä, miksi tuonne ei voisi mennä ihan aikuisten kesken. Osa altaista kuitenkin oli sellaisia, missä oli vähemmän lapsia ja yhdessä altaassa oli allasbaarikin. Hotelli on osassa paikassa arvosteltu neljällä ja osassa viidellä tähdellä ja kyllä mielestäni tähtensä ansaitsi.
*Translation:
We spent two weeks at Khaolak X10 resort in April with our kids age of 2,4 and 7. X10 was perfect for families! There is two pools that were meant for kids and also a water slide. Hotel was quite new and had been taken care of well. There was enough staff and they were extremely friendly and helpful and liked kids very much. Hotel had two restaurants, library, gym, beauty spa and it had also free activities like beach boot camp and events for kids.
Our hotel room was two bedroom suite and it was perfect for us, because it had two bedrooms so children could sleep at the different room than we parents. Room was big, clean and well equipped. It had bath ropes, umbrellas, blowdryer and so on. Hotel had also free wi-fi which worked well. I have nothing but good to say about this new hotel! Everything went well and place was as good as we expected it to be.
Location of the hotel was about 0.5km from centrum and it also had access to beach.
I can truly recommend X10 Khao Lak resort for families, and also for couples who enjoy a little bit of luxury at their vacation!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti