tiistai 6. kesäkuuta 2017

Luonnonkosmetiikat reissussa

Pakatessani Thaimaan matkaamme varten, yritin miettiä meikkipussukkaani sellaiset tuotteet, että ei tarvitsisi raahata kovin monta erillistä putelia mukana. Mitä vähemmän, sen parempi, koska tavaraa on joka tapauksessa mukana ihan järkyttävästi lasten kanssa matkustettaessa. Koska kotona käytössä on pääsääntöisesti luonnonkosmetiikka, oli luonnollista (heh heh) ottaa ne reissuun mukaan, vaikka hotellilla varmasti jonkinlaiset pesuaineet onkin. Otin mukaan Madaran saippuan sekä Urtekramin shamppoon, jotka sopisivat koko perheelle. Näin ei tarvinnut ottaa useita eri tuotteita mukaan. Lasten hiuksia  ei muutenkaan usein pestä shamppoolla, mutta reissussa pää on kuitenkin helposti hikinen ja tukka aurinkorasvassa, joten shamppoopesu myös lapsille lienee tarpeellista aina välistä matkan aikana. Nämä otin ihan kokonaisina purkkeina mukaan matkalaukkuun, koska tilaa oli isommillekin kuin niille sadan millin tuubeille.


Lisäksi otin hieman Meine basea pikkupurnukkaan ja sitä voi käyttää vaikka ihon kuorintaan/pesuun/shamppooksi/lasten kylpyveteen. Päivän päätteeksi oli mukava hieroa aurinkorasvan viimeisetkin rippeet suolan rakeilla pois ihosta.


Rasvaksi otin The organic shopin melko vähänä olevan perusrasvan ja ajattelin, että saan reissun jälkeen mahdollisesti jättää tyhjän purkin hotellin roskikseen. Tuo kyseinen, hitusen sheavoitakin sisältävä rasva jättää ihon ihanan pehmeäksi ja levittyy hyvin. Sarjaa myydään ainakin Sokos emotionissa ja se on todella edullista. Suosittelen tutustumaan myös saman sarjan mangokuorintaan! Rasva tuoksuu vaniljaiselle ja lapset sanovat sitä karkkirasvaksi. Samalla rasvalla olen talvella hoitanut lasten pakkasesta kuivia poskia sekä Aavan kuivia käsiä. Sheavoihin verrattuna tätä on huomattavasti helpompi levittää iholle, koska on koostumukseltaan hieman pehmeämpää. Tuota sarjaa voin muutenkin suositella ainakin hintansa puolesta. Tuotteiden hinnat vaihtelevat noin 4-10e välillä.


Dödönä mukana on oma suosikkini tällä hetkellä, eli Laveran harmaakorkkinen. Hieman epäilin dödön pitävyyttä yli kolmenkymmenen asteen helteessä,  missä jopa minäkin hikoilen hulluna koko ajan. Yllätys oli kuitenkin positiivinen kun dödö ei pettänyt edes piiiiitkän matkustuksen aikana. Tyhmyyksissäni en hoksannut pakata dödöä käsimatkatavaroihin, joten en voinut sitä lisätä matkan aikana.


Vartalorasvan lisäksi mukaan lähti vain Dermosilin porkkanaöljy sekä juuri Maderan alesta testiin tilattu sävyttävä kosteusvoide. Porkkanaöljyyn olen ihan rakastunut ja ajattelin sen olevan kätevä kun sitä voi käyttää naamaan, vartalolle sekä hiuksiinkin tarvittaessa. Tätä tilaan kyllä ehdottomasti lisää kun tämä purkki loppuu! Madaran kasvovoide on muuten ihan kiva, mutta haju on suoraan sanottuna aika karsea. Tulee mieleen se keltainen "nappikukka", tai oikeastaan tuoksu on sama kuin sen kukan varsi kun sen katkaisee. Tarkemmin mietittynä se kukka taitaa olla pietaryrtti. Muutoin kiva ja kevyt, hieman peittävä voide kesäiholle. Sävy oli aika tumma, menee nyt omalle iholle, joka tuskin koskaan Suomen kesässä on näin tumma.


Meikeistä mulla ei ollut mukana kuin huulirasva, pari Avrilin huulipunakynää sekä Benecosin BB-meikkivoide, jonka kävin ostamatta ennen reissua. Olen testannut toista saman merkin meikkivoidetta ja se oli kamalan tönkkö levittää. Tämä vaikutti paremmalta ja otin sen astetta tummempana että käy nyt reissun jälkeen päivettyneelle ihollekin.

Näiden lisäksi mukana olivat tietenkin aurinkorasvat, joista kirjoittelinkin jo aemmin oman postauksen verran. Eli aika pienellä määrällä tavaraa pärjää pidemmänkin aikaa. Tosin en kyllä normaalistikaan käytä mitenkään erityisen montaa tuotetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti