sunnuntai 14. elokuuta 2016

Lomareissulla Oulussa

Oltiin viime viikolla pari yötä Oulussa kesälomareissulla. Saatiin taas majoittua ystäväni vanhempien kaupunkiasuntoon, joten ei tarvinnut tämän sirkuksen kanssa mennä hotelliin yöksi. Ja näin olikin helpompaa, kun lapset saatiin toiseen huoneeseen nukkumaan ja pystyttiin myös tekemään aamu- /iltapalaa ja ruokaakin asunnossa. Reissuun lähdettiin tiistaina ja suunnistettiin heti samana päivänä Tietomaahan.


Itse olen lapsena käynyt useastikin Tietomaassa, mutta edellisestä kerrasta on aikaa jo parikymmentä vuotta, joten oli kai tuo aikakin mennä taas :) Meidän lapsista ei mennyt vielä mitään sisäänpääsymaksua, kun Veeti ei ole täyttänyt kuutta vuotta ja aikuisista meni yhteensä 30e. Hinta oli ihan kohtuullinen, koska tuolla myös aikuinen (ainakin me) viihtyi hyvin monta tuntia. Olisin viihtynyt varmaan jopa paremmin ilman lapsia :D


Tekemistä ja näkemistä oli todella paljon kolmessa kerroksessa. Ainoastaan ylimmän kerroksen elokuvatrailereiden teko oli selvästi suunnattu vanhemmille lapsille ja se jäi meiltä tekemättä. Nuo ovat kuitenkin vaihtuvia, joten en tiedä kuinka pitkään nuo samat jutut ovat esillä. Osa oli tuttuja omasta lapsuudesta, kuten fakiirin matto, jossa saa mennä pötköttelemään naulojen päälle.


Veeti ja Aava kävivät ajamassa mm. tällä kumiveneellä yhdessä. Taustalla näkyi koko ajan maisema, mihin suuntaan veneellä ajoi ja vene liikkui aaltojen tahdissa.



Korkeassa tornissa piti myös käydä katselemassa maisemia ja komeasti tuolta näkyy Oulun yli.
Päivä oli sopivasti sateinen, joten sisätiloissa olo ei harmittanut yhtään!



Tietomaassa pystyi liikkumaan myös rattaiden kanssa, mutta meillä oli Manduca mukana, että Viia malttaisi nukahtaa kun rattaissa se ei yleensä onnistu, jos ollaan just tuollaisessa hälyisessä sisäpaikassa. Ainoastaan tuolta tornista piti tulla portaita alas, koska tornissa oli näyttelytiloja. En nyt yhtäkkiä muista, että olisiko hissillä kuitenkin päässyt rattaiden kanssa toiseen suuntaan.


Oletteko te koskaan käyneet Tietomaassa? Suosittelen kyllä vierailemaan, jos seudulla satutte olemaan. Tuolla riittää näkemistä monen ikäiselle. Aavakin viihtyi, vaikka ei läheskään kaikkea näkemäänsä edes ymmärtänyt :)

Pelastusveneen kyydissä.

Loppuilta kulutettiin kauppakeskus Valkeassa, jossa en ole itse koskaan aiemmin käynyt. Käytiin Rossossa syömässä ja kierrettiin muutamissa kaupoissa.


Keskiviikkona ajettiin vähän ex tempore Ranualle eläintarhaan. Meillä ei ollut lomalle sen kummempia suunnitelmia ja mies ehdotti eläintarhaa, niin ajeltiin sitten sinne. Matkaa Oulusta kertyi n.160km suuntaansa, mutta koska täältä meiltä tulisi vielä se 130km lisää niin lyhyempi on käydä tuolta Oulusta.



Ranuan eläintarha oli hyvin samantapainen kuin Ähtärinkin, mutta Ranualla oli lisäksi jääkarhuja!



Ehdottomasti kannatti ajaa melkein pari tuntia, koska enpä ole koskaan ennen nähnyt villisikaa pissalla :D Villisiat olivat muuten todella isoja ja kyllä saattaisi luikahtaa jotain itselläkin housuun, jos joskus metsässä moisiin otuksiin törmäisin!


Pieniä kuurosateita saatiin, mutta ei onneksi niin kovasti, että oltaisiin pahasti kastuttu. Viia oli melkein enemmän innoissaan kuin isommat lapset ja osoitteli eläimiä ja äänteli kovasti innostuneena. Ei myöskään yhtään kitissyt mistään päivän aikana, vaikka joutui istumaan rattaissa koko reissun ajan.



Eläintarhan lisäksi pääsymaksulla pääsi tuommoiseen puistoon, missä oli vaikka ja mitä kiipeilyjuttuja lapsille sekä kotieläinpiha. Oltiin sovittu illaksi ystävien kanssa muuta menoa, joten ei kamalan kauan noissa ehditty olla, mutta veikkaisin, että lapset olisivat viihtyneet vaikka kuinka kauan!


Illalla minä kävin ystävän kanssa Toripolliisissa syömässä ja mies meni ystävän miehen ja lapsien kanssa Ideaparkin Skidiparkkiin kuluttamaan energiaa.


Lapsille oltiin luvattu käydä reissun aikana vielä Ainolan puistossa, joten käytiin siellä vielä torstaina ennen kotiin lähtöä. Kelikin oli aurinkoinen, joten kelpasi puistoilla. Tuo puisto on aivan ihana, niin toiminnoiltaan kuin miljööltäänkin. Tuolla olisi ihana olla piknikillä vaikka koko päivä!

Aava halusi Kärkkäiseltä Frozen-aurinkolasit ja niitä pidettiin koko loma, satoi tai paistoi :D Aika cool!




Puistoilun jälkeen ajettiin vielä hetkeksi Zeppeliiniin ostoksille ja syömään ja siitä sitten kotiin. Paljon mukavia juttuja ehtii tehdä ihan muutamassa päivässä ja loppuloma onkin ollut kiva viettää ihan kotona laiskotellen. Tai no, varasto pitäisi vielä siivota, mutta saa nähdä ehtiikö enää miehen loman aikana. Viikonloppuna saadaan iso kasa ystäviä meille kyläilemään, joten sitä odotellessa <3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti