lauantai 20. huhtikuuta 2013

Ompeluksia

Laitanpas tähän nyt sitten muutaman ompeluksen, mitkä sain tällä viikolla tehtyä. Kankaankadotuskuukausi on ollut kyllä motivoiva ja olen ommellut enemmän kuin koskaan näin lyhyessä ajassa. Uusia kankaitakin on tullut hankittua hyvin maltillisesti ja olen koittanut käyttää noita vanhoja jämiä pois :)


Sienibodyn tein Happy squirrel kaavalla leveydellä 62cm ja pituudella 68cm, jääpähän kunnolla vaippatilaa kestovaipalle tarvittaessa kun on enemmän mittaa. Muokkasin kaavan ensimmäistä kertaa kietaisubodyksi ja ihan hyvin se onnistui. Hieman oikean reunan nepparit vedättää kangasta, kun kohdistus ei ole ehkä ihan onnistunut. Vasemmassa reunassa laitoin tuonne raitakankaan nurjalle puolelle trikoota ja tukikangasta ja silitin sen kaksipuolisen tukikankaan avulla kiinni, jotta nepparin aukominen ei tekisi reikää kankaaseen. Oikealle tein saumaan trikoosta ja tukikankaasta semmoisen "ulokkeen", jossa nepparin vastakappale on kiinni. Pitää tehdä näitä kietaisubodeja muutama lisää ihan pienissä koissa, koska niissähän ne ovat kätevimmät.

Kyllä on näppärä kantata tämmöinen määrä reunaa tuolla kääntäjällä. Viritin kääntäjän kolminkertaiseksi, että ei tulisi niin paksua saumaa kun piti saada neppari kuusinkertaisen resorin läpi kiinni tuossa raitakankaan alareunassa. Hieman harjoittelua vaatii vielä se kolminkertaisen säätö, koska tikki meinasi mennä vähän väärässä reunassa välistä. Kaikki kankaat ja nepparit Kärkkäiseltä.



Veetille toinen uusi t-paita kesäksi kaupunkiauton ja tähtikankaan jämistä. Ostopaikkaa en enää edes muista, kun nämä ovat olleet jo vuoden varmaan kaapissa. Kaavana paidassa taas Raide. Tämä olikin tämmöinen perussurautus. Lyhyisiin hihoihin saa mukavasti kulumaan pienetkin palat kangasta ;)

4 kommenttia:

  1. ihania vaatteita. Siekö jaksat kestovaippailla??minähuono äiti en ole ikun ymmärtäny niden logiikkaa..ja kaipa sitä joon niin mukavuuden haluinen tämän alati kasvavan pykkivuoren kanssa, että ei halua enää opetellakkaan. mutta ihanaa kun joku sitäkin harrastaa...

    VastaaPoista
  2. Esikoisen kanssa yritin mutta huonojen, imemättömien imujen vuoksi innostus laantui ja liian myöhään keksin kokeilla ihan froteisia pyyhkeestä tehtyjä imuja jotka toimivat. Lapsi oli o niin liikkuva siinä vaiheessa, että siirryttiin housuvaippoihin. Tarkoitus olisi nyt toisella edes yrittää ja siis osittain, ei meillä kertsit pannassa ole :) yöllä esim en ole koskaan pitänyt kestoa ja kylään otetaan suosiolla kertsit. Jos tuntuu hankalalta niin vaipat kiertoon :)

    VastaaPoista
  3. Miten tuossa kietaisubodyssä menee alempi osa? Onko se niinku paitapituinen?

    Mä täällä myös kietaisubodyä leikkelen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se menee tuosta vasemmasta nepparista oikeaan neppariin suorana linjana.

      Poista