sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Ompelulanit ja isänpäivää

Tänä viikonloppuna on ollut kyllä äksöniä kerrakseen. Lauantaina lähdin jo aamulla ennen yhtätoista Alavieskaan ompelulaneille. Pakkasin ompelukoneen ja kankaita autoon ja hurautin hakemaan kaverin messiin ja lähdettiin viettämään ompeluaikaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Vaikka laneilla saa rauhassa ommella, tuntuu, että siellä ei ehdi tehdä mitään kun pitää höpötellä niin kovasti samalla muiden kanssa. Hyviä ja toimivia vinkkejä sain ja ihana Johanna sääti mun kaksoisneulankin kuntoon! Tikin toimimattomuus johtui siis vain vääränmerkkisistä neuloista! Aika kranttu neiti tuo mun uus Janome...

Epäonnen paidaksi muodostui tämä ihanaakin ihanammasta kaupunkiauto-trikoosta tehty paita! Trikoo on tilattu Sampsukasta, ja jos mielit itselle sitä niin klikkaa tästä. Ruskea tähtitrikoo Hannan kankaasta.


 Kaavana Little lamb jotakuinkin koossa 98cm, niillä tutuilla muokkauksilla eli kapeampana ja pidempänä kuten aina :) Niin ja se epäonnen nimitys johtuu siitä, että ompelijn elämäni ensimmäisen pisarahalkion kolme kertaa uusiksi. Lisäksi onnistuin jossain vaiheessa (en tiedä itsekään missä) leikkaamaan reiän hihaan. Korjasin sen sitten tukikankaalla ja kolmepistesiksakilla, että ei se onneksi kamalasti erotu. Tänän sitten lisäsin vielä hiharesorit sekä kanttasin helman.

Ainut työ, jonka sain laneilla kokonaan valmiiksi, on tämä merinovillainen kauluri Veetille. Kaavaa tähän ei ollut, joten pitää sovittaa, että miltä se näyttää päällä kun on vähän summassa leikottu.



Laneilta ajelin takaisin kotiin ja pakkasin kamat ja lähdettiin koko perheen kera Pyhäjoelle isänpäivää viettämään. Mun ollessa laneilla mies käytti Veetiä lääkärillä sen napsusormen takia ja leikkaushän tässä on edessä. Onneksi toimenpide on todella pieni, kestää kuulemma muutaman minuutin, mutta sitä varten joudutaan kuitenkin nukuttamaan. Huomenna sitten soitellaan vakuutusyhtiölle, että saadaan maksusitoumus yksityisellä leikkaamisesta kun kunnallisella on parin kuukauden jonot ja halutaan se heti pois päiväjärjestyksestä, koska se selvästi haittaa Veetin arkea. Veeti esimerkiksi selvästi on nykyään oikeakätinen ja ottaa kaikki tavarat ensin oikealla käteen, mutta siirtää ne sitten vasemaan, kun ei oikein sillä oikealla pysty kunnolla mitään tekemään kun se peukalo on kokoajan koukussa.

Viikolla askarreltiin papoille, ukille ja isovaareille kortit, jotka käytiin samalla reissulla viemässä. Tosin Heikki-ukin kortti lähetettiin postin mukana.



Mies sai lahjaksi itsetekemäni merinovillakerrastopaidan (mikä sanahirviö!), johon piirsin kaavat miehen vanhan urkkapaidan mukaan. Kivannäköinen tuo on päällä, vaikka helma jäi hieman lyhyeksi ja muutenkin aika slimmi malli. Onneksi menee kuitenkin housujen vyötärön sisään ja pysyy siellä ja kangas on hyvin joustavaa, joten tiukkuuskaan ei haittaa.


 Lisäksi neuloin tuommoisen Wurm-tyylisen pipon seiskaveikasta kaveriksi. Vähän lörpättää takaa, mutta ei liikaa. "Makkarat" ovat summassa tehty ja tarkoituksella erisuuruisia eli vuorotellen oikeita ja nurjia kierroksia satunnaisessa järjestyksessä. Pitää yrittää ottaa joskus päivemmällä semmoista kuvaa, jossa ne makkarat oikeasti näkyy :)


Pyhäjoella tehtiin tänään sitten ihan kunnon päivällinen alkuruokineen päivineen!
Alkupaloina meillä oli ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä mozzarellaa sekä vuohenjuustoa uunissa käytettynä.



Pääruokana hasselbackan-perunoita, nams!


Porsaan sisäfilettä tuommoisella kuorrutteella sekä ulkofilettä Mustapekkajuustolla ja pekonilla.


Lisäksi myös graavilohta, kylmäsavulohisalaattia, sienisalaattia sekä korvasienikastiketta lihalle.
Kuvat kaikki napsitty kännykällä, koska järkkäri jäi kotiin.


Jälkkäriksi pätkiskakkua, tosin sen verran erilainen ohje millä olen aikaisemmin tehnyt, että tähän tuli väliin semmoinen pätkistäyte ja pinnmalle tomusokerista, kaakaosta ja appelsiinimehusta tehty kuorrute.

.
                                                    Ja voin sanoa, että oli melko hyvää..

EDIT: Ohje kakkuun löytyy TÄÄLTÄ





                               Kynttilöiden kanssa laitoin koristeeksi orapihlajan marjoja.



Sellainen isänpäivä meillä oli tänä vuonna. Ainakin tuli syötyä hyvin ja isi sai levätä ja ottaa päikkäreitä, kun me äitin kanssa valmistettiin ruokaa. Ruokavieraaksi saatiin myös tietenkin vaari ja kummini!

3 kommenttia:

  1. Hei
    Kaksoisneulasta vielä että... luulen kaksoisneulan kärjen olleen kuluneen ja siksi se ei toiminut. Merkillä ei ollut merkitystä, mutta merkkien välillä on eroja ja jotkut neulat rikkoutuvat helpommin. Ja oletpa taitava kokki!

    VastaaPoista
  2. Moikka! Saisinko tuon herkullisen pätkiskakun ohjeen? /Karsu

    VastaaPoista
  3. http://syntisenhyvaa.wordpress.com/tag/patkiskakku-2/ Tuolta löytyy ohje kakkuun! Pitääkin laittaa se tuonne tekstiinkin jos joku muukin joskus kaipailee :)

    VastaaPoista