sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Uuden kodin kodin kompakti kodinhoitohuone

Meidän tuleva kodinhoitohuone on melko kompakti kooltaan, vain seitsemän neliötä. Olemme kuitenkin jo edellisessä kodissamme tottuneet pieneen kodinhoitohuoneeseen, joten sinänsä se ei aiheuta meillä ongelmia. Harvemmin tuolla tulee kamalasti aikaa vietettyä, joten edelleen säästän mieluusti neliöt tuonne oleskelutiloihin. Kodinhoitohuoneeseen pääsee tuosta  meidän makkariin johtavalta käytävältä ja sen erottaa käytävästä liukuovi. Tavallinen ovi olisi avoimena helposti tiellä käytävällä ja kiinni ollessa meidän robotti-imurimme ei pääsisi latauspesäänsä tuonne kodinhoitohuoneeseen. Nämä ovat myös niitä asioita, jotka pitää tajuta ottaa huomioon kaikkia valintoja tehdessä! Meillä jopa kalustemyyjä tarkisti meidän robotin latauspisteen korkeuden, että osaa sen mukaan valita kalusteisiin jalkojen korkeuden. Että ei vain käy niin, että sitten se piste ei mahdukaan suunnitellulle paikalle. Nyt robotille on loistava paikka piilossa tuolla kodarin korkeiden kaappien alla ja sille on varattu sinne myös oma pistorasia.

Punaisella merkittyssä kohdassa tuossa saunan alla on meidän kodinkoneet, jotka tulevat upotettuna lauteen alle, kuten edellisessäkin talossa. Pääset näkemään toteutuksen kodarin puolelta tästä postauksesta. Lauteiden alle siis tehdään runko, joka koteloidaan, vesieristetään ja laatoitetaan ja sitten lopulta saunan puolelle sen päälle tulee lauteet. Tämä säästää yhden korkean kaapin verran tilaa, kun pesukonetta ja rumpua ei tarvitse sulloa tuonne kaappiseinälle. Kodinkoneiden viereen tulee vielä yksi kaappi, jossa on vetokori ja pistokkeet ja hana noille kodinkoneille.

 

Värimaailma kalusteisiin valittiin vaaleaksi eli valkoiset perusovet mustilla, pyöreillä vetimillä sekä hieman puunsävyä yläkaappeihin sekä tasoon. Seinämaali on muuten Tikkurilan harmaa, mutta kodinkoneiden yläpuoli sekä tuonne nurkan taakse jatkuva seinäpätkä tulee mustaksi. Myös tuo välitila tulee olemaan mustaa laattaa kalanruotoladontaan laitettuna. Alempana näkyy kuva laatoituksesta, mutta meillä saumausaine tulee olemaan myös musta. Myös Blancon allas tulee mustana ja sen mukana tulee myös musta hana. Eli valkoista, mustaa ja vähän puuta. Lattia tulee olemaan samaa harmaata Clays cotton hexagon-laattaa kuin pesuhuoneessakin.

 

https://raywhitesherwood.com.au/news/bathroom-trends
www.rtv.fi

Noiden pesukoneiden upotuksen ansioista meillä on tilaa enemmän kuin kylliksi tuossa. Vasemmanpuoleisessa kaapissa on meidän siivouskaappi eli siellä on korkeampi osuus mopeille ja muille pitkille tavaroille. Emme kuitenkaan halunneet kokonaista 60cm leveää siivouskaappia, joten meille räätälöitiin tuollainen kahtia jaettu kaappi, missä toisella puolella on sitten tilaa esimerkiksi siivousaineille jne. Keskuspölynimuria meille ei enää tule, vaan pärjäämme todennäköisesti robotilla ja rikkaimurilla. Tuohon oli ajateltu tila rikkaimurille, mutta voi olla, että se pääsee säilytykseen ruokakomeroon, joka on lähempänä keittiötä. Tuohon korkeaan kohtaan jää nyt tila vaikka pyykkitelineelle tai silityslaudalle, mutta jätettiin myös pieni kolo seinän ja kalusteen väliin, johon on mahdollista saada juurikin silityslauta säilytykseen. Edellisessä oli se integroitu taittuva malli, mutta itse tykkäisin silittää enemmän vaikka olohuoneessa telkkaria katsellen, joten jätimme sen pois ja hommaamme ihan perus mallin.

Toisessa kaapissa on meidän pyykkikorit ja hyllytilaa ja kolmannessa myös muutamia laatikoita. Varmaankin lakanat ja pyyhkeet tulevat tuohon säilytykseen. Tuonne keskimmäisen kaapin korien taakse seinän sisälle tulee myös meidän toinen jakotukki. Sinne pääsee näppärästi käsiksi kun ottaa vain korit pois. Toinen jakotukki tulee tuonne altaan viereiseen kaappiin, joten tuolla nyt ei aivan valtavasti ole säilytystilaa. Olisin halunnut tuohon laatikot, mutta koska tuli oli oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto jakotukille, niin vaihdoimme ne pakon sanelemana sitten kaapeiksi.



www.lapetek.fi           

 

Vasemmassa reunassa on tyhjä kulma, johon teetetään tuollainen kattoon kiinnitettävä, musta metallinen vaateteline, johon saa esimerkiksi miehen kauluspaidat kuivumaan. House doctorilla on sellainen, mutta se on tuohon meidän tilaan liian pitkä, joten pyysimme tarjouksen teetettynä ja saimme sen melko paljon halvemmalla.

www.zicos.fi

Tangon alle tulee tämä ihana Juurilla designin Vendela penkki! Bongasin tämän joskus Facen mainoksesta ja tiesin heti, että haluan sen meille vielä jonakin päivänä. Me jopa mitoitettiin tuo nurkkaa kodarissa sen mukaan, että saan siihen tuon isomman koon mahtumaan. Saatoin myös "myydä" yhden ystävällekin kun hän etsi heille myös vastaavaa penkkiä uuteen kotiinsa. Onhan tuo vaan niin kaunis ja kotimaista käsityötä! Kannattaa tsekata muuten muutkin tuotteet, sieltä löytyy vaikkapa kivoja naulakoita myös :)

www.juurilladesign.fi

Lisäksi olen miettinyt myös, että pitäisikö hommata tällainen Pesuliisu. Tämän saisi säilytykseen juurikin tuonne siivouskaappiin ja siihen saisi kuivumaan sitten ne vaatteet, jotka eivät kestä kuivuria. Nykyisin ne kuivuu saunan lauteilla, mutta olisihan tuo aika paljon kivempi vaihtoehto ja nätimmän näköinen kuin vaateläjät saunassa, jotka joutuu aina sieltä raivaamaan pois ennen saunomista.


www.zicos.fi

Tällaisia suunnitelmia meillä on kodarin suhteen. Tuleeko jotain kysyttävää mieleen tästä? ☺️


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti