keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Erilainen virkkaustyö; vahvuusvarikset

Neulon yleensä mieluummin kuin virkkaan. Joskus vastaan tulee kuitenkin hullunkurisia virkkauspyyntöjä ja tämä oli yksi niistä. Oli niin hauska, että oli pakko toteuttaa! Nämä alla kuvissa esiintyvät hemmot ovat vahvuusvariksia, joita käytetään esimerkiksi varhaiskasvatuksessa. Tai en tiedä oikeastaan käytetäänkökään niitä muualla! Aihe on itselle aika kaukainen.


Virkkasin näitä yhteensä neljä kappaletta ja ne menivät ilostuttamaan lapsia ystäväni työpaikalle. Ilmeisesti näitä käytetään siis esimerkiksi sellaisessa yhteydessä, että etsitään jokaiselle lapselle omia luonteenvahvuuksia. Varis voi olla siinä apuna. Vahvuuspedagokiikka lienee tuo oikea termi tuolle vahvuuskasvatukselle! Sen vähän mitä luin ja kuulin, vaikutti aika kivalta tavalta kasvattaa lapsia hoitopaikalla. Se, että etsitään vahvuuksia jokaisesta on varmasti lapselle tosi positiivinen juttu.


Varikset on virkattu ihan perus sukkalangasta ja ohjeen näihin löydät täältä. Hieman erilaisen tein näistä ja lakkia ei näille tullut. Tuo virkkaus itsessään oli ihan kiva homma, kun sarjana teki ensin aina samaa osaa jokaiseen varikseen jne. Se mitä inhoan tällaisissa on se kokoaminen! Mielelläni olisin ulkoistanut sen jollekin toiselle.



Tämmöinen melko normaalista poikkeava virkkaustyö siis tällä kertaa! Vähään aikaan en taida mitään vastaavia väkertää :) Onko tämä vahvuusvaris muille tuttu termi? Jos on niin olisi kiva kuulla, että miten ne ovat teilä käytössä jos siellä lukijoissa on kasvatusalan rautaisia ammattilaisia.

10 kommenttia:

  1. Hei, ihan mahtava postaus😍 Juu noita vahvuuksia mietitään meilläkin. Luodaan hyvää yhteishenkeä, kasvatetaan lapsen itsetietoisuutta ja kehitetään kuvaa itsestä. Näin päästään myös eroon ehkä ennakkoluuloista, joita on saattanut muodostua suurissa ryhmissä. Meillä esim eskareissa kuului mm. "Harmittaa kun en oo aiemmin tiennytkään, että xx on noin mukava leikkikaveri". Vahvuuksien kautta voi pyrkiä myös kääntämään ajatukset positiiviseen moodiin. Puhutaan asioista hyvällä, jolloin pikku hiljaa ajatuksetkin kääntyy positiivisemmiksi.
    Mutta hei, ihania vahvuusvariksia! Osaiskohan(=jaksaiskohan,ehtisköhän/jokin muu tekosyy..) noita ittekki virkata😊?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva lukea vähän enemmän käytännöstä kun itselle tuo on aivan outo aihe! Vaikka ei varmasti ois pahaksi tutustua enemmänkin ja kotonakin ottaa käytöön. Ja ei nää vaikeita ollut vaan just semmosta hyvää aivotonta puuhaa ja kun pieniä osia niin siipi silloin, nokka tällöin :D

      Poista
  2. Mistä sais suomenkielisen ohjeen. Ihana idea virkata tällänen 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ohje on suomeksi ja enkuksi tuolla mun laittamassa linkissä!

      Poista
    2. Hei en löydä kohtaa mistä saisin ohjeen vaihdettua suomeksi. Osaisitko auttaa? Olisi kyllä kiva tehdä!

      Poista
    3. Hei, tuolta kun valitsee sen This pattern is available for free. ja klikkaa sieltä auki niin sieltä sivuilta tulee kohta "You can download the pattern as pdf here:
      Jazz-crow (in English)
      Jazz-varis (in Finnish)"
      Ja tuosta painaa linkkiä tuohon suomenkieliseen :)

      Poista
  3. Kiitos ohje linkistä. Tein myös Vahvuusvariksen.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. ..vaikka vaihtaa tietokone versioksi tän sivun ei osu silmään linkkiä 😅 (toivoton)

      Poista