sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Päivä paloasemalla

Kuultiin ystäväperheeltä, että lauantaina vietettiin Päivä paloasemalla-tapahtumaa ja täälläkin oli paloasemalle järjestetty lasten tapahtuma. Me ei olla koskaan ennen käyty noissa, vaikka niitä on täälläkin varmasti useana vuonna ollut. En tiedä miten ollaan aina onnistuttu missaamaan nämä.


Nyt kun kerrankin tiedettiin tämmöisen olevan ja melkein meidän naapurissa niin reippailtiin sinne ystäväperheen seuraksi eilen aamupäivällä. Olipa muuten mahtava ilman mennä pyörällä ja rattailla, kun aurinko paistoi koko taivaan leveydeltä. Harmillisesti meinaa joku pöpö yrittää päälle, että lenkkeilyt on kyllä muuten jäänyt tällä viikolla ihan minimiin.


Tapahtumassa jaettiin lapsille osallistujapassi, joihin leimoja keräämällä sai sitten lopuksi pieniä puuhajuttuja kotiin vietäväksi. Rasteja oli viisi, joista kolme oli passiin merkittäviä ja pari vapaaehtoista. Tehtävät olivat ihan hyödyllisiä lapsille. Yhdellä pisteellä piti tunnistaa talon poikkileikkauksesta vaaran paikkoja (kynttilät, saunan kiuas, kattila hellalla jne.),  toisessa harjoiteltiin pimeässä poistumista exit-kyltin avulla, puhuttiin eksymisestä ja mitä pitää tehdä kun eksyy ja käytiin pihalla sammuttelemassa tulipaloja sammuttimella sekä peitteellä. Eli monenlaista hyödyllistä tehtävää.


Meillähän Aava itse asiassa jokin aikaa sitten eksyi Kärkkäisellä. Ja sekin tapahtui minuutin sisällä. Kävimme sikapäivillä lasten kanssa nelistään siellä ja minä menin ottamaan kärryt ja sanoin, että voivat jo lähteä kävelemään kassoille päin suoraa käytävää pitkin tapaamaan maskottisikoja. Tarkoitus oli tulla perässä. Matkaa oli siis se sata metriä ja suoraa käytävää pitkin. Otin kärryt ja lähdin perään. Tässä vaiheessa Aava on ilmeisesti tullut takaisin mun luo ja mentiin varmaan käytävällä vastakkain huomaamatta toisiamme.

Kun pääsin toiseen päähän käytävää, ei tyttöä ollut enää missään. Hetki siinä palloiltiin ja etsittiin ja menin sitten infoon sanomaan, että kuuluttaisivatko Aavaa. No ei ehditty kuuluttaa, kun siellä joku soitti osastolta, että siellä on pikkutyttö eksyksissä. Kuulin siis vain kun infotyöntekijä kysyi, että "niin minkä niminen tyttö" ja arvasin, että puhuvat Aavasta. Sieltä se tuli sitten työntekijän kanssa. Oli mennyt kauppaan sisään mummun osastolle mummua katsomaan ja että oltiinko me menty jo sinne. Hienosti oli osannut pyytää aikuiselta kaupassa apua ja kertonut, että ei löydä meitä. Tilanne kesti kaikkinensa ehkä viisi minuuttia, mutta kyllähän tuota ehti säikähtää! Hienosti Aava hanskasi pelottavan tilanteen ja itku tuli vasta sitten, kun pääsi meidän tykö. Tämän takia on hyvä, että kotonakin neuvotaan, että mitä tehdä jos aikuinen menee hukkaan. Ja että pitää kertoa vieraalle oma nimi siinä tilanteessa, että apua voidaan kaupassa soittaa.


Kaikkinensa tuo tapahtuma oli kyllä omaankin mieleen mukava ja huippua, että tällaisia järjestetään! Pihalla käytiin muuten vielä ampumassa limsapulloja vesiletkulla ja tytöt pääsivät paloauton kyytiin. Sisällä kerrattiin vielä miksi meillä on palohälyttimiä ja mitä ne tekevät ja missä ne ovat. Kotona Aava sitten kulkikin ympäri taloa etsimässä niitä katosta! Palkinnoksi tytöt saivat muoviset palomiehen kypärät ja meillä sammuteltiin sitten eilen tulipaloja ja tänään kypärät olivat pihaleikeissäkin mukana.


Ilta menikin sitten kivasti, kun pyydettiin äitini meille yökylään töiden jälkeen. Mies on ollut torstaista asti reissussa, niin ei oli kivaa saada illalle juttelukaveri. Lapset saivat katsoa mummun kanssa Putousta ja minä pääsin sillä aikaa käväisemään Kärkkäisellä yksin. Aamulla pitikin päästää mummu sitten töihin ja me käytiin tyttöjen kanssa kirpparilla. Veeti puolestaan pyöräili ensimmäistä kertaa kavereiden kanssa Kärkkäiselle ostamaan lisää hamahelmiä ja kävivät siellä syömässä. Piti kovasti kehua Veetiä, että kuin ylpeä olen kun hienosti meni koko reissu ilman mitään ongelmia! Näin se napanuora taas löystyi pykälän verran.

Mitäs teidän viikonloppuun kuului? Kävittekö te kenties paloasemalla?

Ps. Muistakaahan käydä osallistumassa lahjakorttiarvontaan tämän postauksen lopussa! Aikaa vielä huomiseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti