lauantai 24. marraskuuta 2018

Albert-myssy

Olen vieläkin niin innoissani tästä uusimmasta Klompelompe-kirjasta, kun siitä löytyy koko ajan kaikkea kivaa neulottavaa! Nyt tein itselleni kirjasta Albert-pipon, joka on hieman saman tyylinen kuin Peikkonen-myssy, mutta kuitenkin ihan erilainen. Kummassakin kuvio muodostuu nurjan sekaan neulotuilla oikeilla silmukoilla. Ohje oli helppo, vaikkakin kuvio on mukavan näyttävä.


 Kuvat näpsäisin tänään kotimatkalla kun tulimme tyttöjen kanssa Päivä paloasemalla-tapahtumasta. Taustalla kaunis Postin terminaali ja rekkoja! Mutta älkää antako sen häiritä, vaan keskittykää mieluummin tähän kauniiseen pipoon.


Lankana tässä on Dropsin Merino extra fine, jota sattui löytymään pari harmaata kerää kaapista. Tein tästä koon S/M ja ensin arvoin, että mahtuukohan tämä edes päähän. Lopulta tuota ongelmaa ei tosiaankaan ollut vaan piposta tuli juuri sopiva. Tuo kuvio-osuus olisi voinut olla vielä himpun tiukempikin. Resori oli puolestaan juuri sopiva. Jos sulla on tiukka käsiala, tee suosiolla tuo koko L-Xl! Mun pää on noin 57cm ja käsiala on tosiaan melko löysä. Jonkin verran piti miettiä, että minkä kokoinen oma pää on "kirjaimissa" kun ei ollut mitään senttimäärää edes arviolta, että minkä kokoiseen päähän mikäkin menisi.


Ohjeen mukaan tehtynä tästä tuli melko pitkä, taakse jää aika paljon tuota löysää ja se vähän aluksi hirvitytti. Onneksi se kuitenkin pysyy päätä vasten, niin ei näytä tyhmältä vaan on tämmöinen rento pipo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti