lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulukranssi ruscuksesta

Tein viime jouluna meille eukalyptuskranssin, joka vilahtaa myös tyttöjen tämän vuoden jouluvaatepostauksessa. Se säilyy kuivuessaan hyvin, joten joka joululle ei tarvitse tehdä uutta. Tänä vuonna meillä on roikkunut keittiön ikkunassa havukranssi, mutta havuhan alkaa tiputtaa neulaset kuivuessaan, joten se piti nakata nyt pihalle ja keksiä jotain uutta tilalle.


Ruscus oli kasvina itselle aivan tuntematon, ainakin nimeltä. Ystävän häissä tätä oli koristelussa mukana ja tykästyin sen ulkonäköön. Lisäksi ruscus on aika edullista. Kai se on enemmän sellainen kukkakimppujen täytekasvi ja sitä saa kukkakaupasta ison nipun muutamalla eurolla. Kävin hakemassa paikallisesta kukkakaupasta kimpun ja tein siitä kranssin. Tämä ei ole mitenkään erityisen jouluinen vaan sopii useampaan vuodenaikaan. Lopuksi nakkasin vielä sekaan kaapista löytynyttä helminauhaa. Olen enemmän minimalistisen tyylin ystävä, enkä oikein osaa päättää, että onko tuo kiva vai ei :) Olisin halunnut alunperin mustan renkaan ja ostaessani tätä ajattelin spreijaavani tämän mustaksi, mutta se jäi kun kaapista ei löytynytkään valmiiksi mustaa maalia. Nämä kehikot ovat muuten naurettavan halpoja, jotain euron luokkaa! Oksat on vain kieputettu kiinni tuohon rautalangalla, joka olisi varmasti ollut parempi vaihtoehto virheänä, mutta ei sitä kukaan läheltä näe!


Ylijääneistä tein rautalangan avulla toisen kranssimaisen asetelman, jonka laitoin metallilautasen ympärille. Tämä tulee todennäköisesti olemaan meidän joulupöydän yksi koriste.


Mitä tykkäätte, onko ruscus hitti vai huti?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti