lauantai 12. elokuuta 2017

Muumimaailmassa

Kirjoittelinkin jo aiemmin meidän tämän vuoden kesälomareissusta lasten kanssa. Ajoimme tosiaan ensimmäisenä iltana Turkuun ja toisen reissupäivämme käytimme tietenkin Naantalin Muumimaailmassa. Tytöt odottivat tätä kovasti, koska hoidossa myös muutama muukin oli menossa samaan paikkaan ja siitä oli tietenkin sitten hoidossa puhuttu kovasti. Itsekään en ole koskaan käynyt Muumimaailmassa, joten odotin myös itse kovasti paikan näkemistä. Kovasti sitä aina kehutaan, joten kiva oli päästä itsekin vihdoin paikan päälle.


Viia ei olisi meinannut lähteä ollenkaan kiertämään kun jumittui katsomaan ruotsinkielistä muumiesitystä. Meillä sattui vähän huono tuuri näytösten kanssa kun osuttiin jokaiseen aina niin, että kieli oli ruotsi.


Meille sattui sään puolesta täydellinen päivä ja iltapäivästä oli jo kuumakin. Vettä ei onneksi satanut ollenkaan päivän aikana, vaan sade alkoi siinä vaiheessa kun istuttiin mahat täynnä bussissa kohti omaa autoa.


Miljöönähän tuo koko saari ja Muumimaailma on aivan ihana ja jokainen yksityiskohta viimeisen päälle mietitty. Vähän samalla lailla kuin siellä Kööpenhaminan Tivolissa, vaikka muutoin aivan erilaisia kohteita ovatkin. Aikuisellekin riitti kyllä katsomista ja ihmeteleltävää, enkä yhtään ihmettele, miksi paikka on perheiden suosiossa.





Muumihahmot kiertelivät alueella ja heitä pääsi tervehtimään tietenkin. Tunnetuimmat muumihahmot eivät saa puhua, mutta ne puhuivat, joita esitti ihminen. Viia oli hassu kun esimerkiksi Nuuskamuikkinen pelotti Viiaa suuresti ja Viia sanoikin, että "tuo pelottaa minua", mutta sitten nuo muumihahmot eivät pelottaneet ollenkaan. Reippaasti meni niitä katsomaan ja tervehtimään.


Aavahan aivan innoissaan kävi antamassa haleja ja mies kävi ottamassa Haisulin kanssa selfien ;)



Muumitalossa riitti varmaan eniten nähtävää ja siellä oli todella paljon näitä erilaisia yksityiskohtia. Harmi, että tutista on luovuttu jo aikapäivää sitten, niin ei saatu jättää sitä tuonne Mamman tuttikattilaan.





Mies pääsi Vilijonkan nuhdeltavaksi istuessaan muumitalon kaiteella meidän ollessa lasten kanssa talossa sisällä. Menee kuulemma kaiteet likaiseksi, jos niissä noin menee istumaan likaisilla housuilla!


Alueella oli mukavaa pientä tekemistäkin lapsille, kuten esimerkiksi tämä pieni puro, jossa sai uittaa veneitä.


Viiahan olisi varmasti viihtynyt jo tuossa puoli päivää kun sai lotrata vedellä.



Saarta kiersi pari eri polkua, joita pitkin pääsi tutustumaan eri kohteisiin ja samalla näki vähän saaren luontoa ja kauniit merimaisemat.



Aava kävi kokeilemassa myös keppihevosratsastusta. Lisäksi esimerkiksi Tuu-Tikin kanssa olisi saanut käydä tekemässä käsikorun.





Hahmojen esittäjät olivat hyvin luontevia ja omaksuneet hahmonsa hyvin. Jaksoivat myös sitkeästi vastata lasten samoihin kysymyksiin kerta toisensa perään :) Omat hermot eivät ehkä olisi kestäneet kun tuon kymmenen minuutin aikana mitä oltiin Aliisan ja noidan luona, kysyi sama lapsi Aliisan ikää ehkä kuusi kertaa. Ilmeisesti Aliisan selitys siitä, että hän ei ole laskenut ikäänsä, ei mennyt läpi!



Useampi tunti kului heittämällä kierrellen saarta ja tutustuen eri paikkoihin. Söimme saaressa omia eväitä ja kävimme Naantalissa syömässä vasta Muumimaailman jälkeen. Etukäteen luin, että ruoka Muumimaassa ei ollut kovin kummoista ja aika hintavaa, joten päätimme mennä suositusten perusteella Hasta La pasta paikkaan ja syötiinkin siellä maittavat pasta-annokset! Lapsille sai kaikki listan pastat lastenannoksina. Sen verran suuret olivat lastenkin annokset, että tytöille olisi vallan mainiosti riittänyt yksi annos. Paikassa oli myös ihanaa tuoretta leipää ja herkullista levitettä. Sisätilojen lisäksi myös sisäpihalla oli pöytiä ja sinne mekin menimme syömään. Voin suositella tätä paikkaa kyllä muillekin, jos pastan ystäviä olette.

Päivä oli mukava ja mielelläni olisin viettänyt itse Naantalissa kauemminkin aikaa! Nyt käytiin vain syömässä ja rannassa olevassa näköalatornissa. Itse Muumimaailma jäi omaan mieleen positiivisena kokemuksena ja paikkana. Mistään ei oikeastaan jäänyt huono maku suuhun, vaan paikka oli toimiva ja hyvin suunniteltu sekä kaunis. Tuolla olisi ollut myös uimaranta, jos olisi hoksattu ottaa uimakamppeet mukaan.

Netistä sai ennakkoon ostettua liput hieman edullisemmin ja tilausvahvistus käytiin vain näyttämässä lippukojussa ja sillä pääsi sisään. Parkkialueelta oli ilmainen bussikyyditys Muumilaakson lähelle ja takaisin, mikä oli kätevä, koska tuolla alueella ei ilmeisesti ole kamalasti parkkipaikkoja, mihin bussi meidät jätti. Kävelyä tuli ehkä puolisen kilometriä bussipysäkiltä Muumimaailman portille.


Oletteko te käyneet Muumimaailmassa ja mitä tykkäsitte paikasta?

1 kommentti:

  1. Muumimaailma oli yksi suosikki kesäpaikka kohde kun meidän lapset olivat pieniä :) Siellä mukavasti sujahti päivä :) niin isoilla kuin pienilläkin :) mukava postaus oli <3

    VastaaPoista