Kuvissa vaatteet ovat pesemättömiä, joten helma lyhenee vielä jonkin verran pesussa ja rummutuksessa. Kangas näissä Blaan vaatteissa on laadukasta, eikä harmaa svetari ole mennyt miksikään pesuista huolimatta. Hihat ovat kuvassa käännettynä, joten niistäkään ei nyt heti lopu pituus kesken. Vinkkinä, että Blaan sivuilla on tuotekuvissa mittataulukko, jota en itse kännykällä ostoksia tehdessäni huomannut! Paksuudeltaan nämä vastaavat aika lailla Noshin joustocollegeita eli ovat mukavan ohkaisia ja notkeita.
Toinen tilattu paita on tämä Istanbul V-Neck Kangaroo Sweater, jonka Veeti itse valitsi sivuilta. Tämä tuli hieman yllätyksenä itselle, koska Veeti ei voinut ennen sieltää tuollaisia korkealle tulevia kauluksia. Tästä sanoi kuitenkin tilatessa ja nyt sovittaessa, että on tosi kiva ja olisi halunnut jättää tämän heti päälle. Ainut miinus oli tuo kaula-aukko, joka on varmasti isopäisille lapsille aika tiukka. Veetin pää on noin 52cm ja tuntui, että piti tietyllä lailla laittaa pää sisään, että se ei jumittunut :)
Väri on kauniin minttu ja olisin halunnut Viialle saman sarjan collegemekon, mutta valitettavasti koot siitä olivat loppuneet. Aavalla on ollut nyt vuoden käytössä Blaan pääskyleggarit ja niiden kangas on myös pysynyt hyvänä, vaikka jonkin tummentunut alkuperäisestä vaaleanpunaisesta sävystä. Kirpparilta olen ostanut Viialle parit vanhat Blaan leggarit, jotka oliva todella hoikkaa mitoitusta, mutta ilmeisesti uudemmat tuplakoon leggarit olisivat hieman isompaa mitoitusta?
Näitä Blaan svetareita voin todellakin siis suositella, jos teiltäkin löytyy erittäin hoikkia lapsia! Plussaa suomalaisesta suunnittelusta sekä vaatteissa käytetystä luomupuuvillasta. Kuvissa Veetillä on parhaat päivänsä nähneet Name it:n collegehousut, joita suosittelen myös lämpimästi. Ostan aina kerralla usean parin näitä perushousuja, koska ne ovat ainoat edulliset housut, jotka pysyvät Veetillä jalassa. Hintaa housuilla on 12,90e muistaakseni ja niissä on vyötäröllä nappikuminauha! Harmi kun värit ovat vain tummansininen, musta ja harmaa. Kaipaisin välillä vaihtelua kun meillä on ollut näitä samoja jo melko monessa koossa. Ei vain ole järkeä ostaa kalliimpia, koska polvet menevät kuitenkin rikki jonkin ajan päästä.
Farkkuvinkiksi annan Kappahlin ihanan pehmeät collegefarkut, joita on nyt saatavilla myös slim fit-mallina. Meillä on ollut useamman vuoden näitä resorilahkeellisena, mutta nyt oli tullut myös näitä ihan "oikean farkun" näköisiä versioita, jotka ovat kuitenkin todella hyvät päällä. Vyötäröltä löytyi myös kuminauhanappi-kiristys, joten pysyvät hyvin päällä todella hoikallakin. Veetillä on nyt näistä koko 134cm ja varmaan seuraavakin koko olisi jo käytettävissä eli pitkäjalkaiselle saa ottaa sen kokoa isomman mitä oma pituus vaatisi. Myös Lindexille oli tullut vastaavia ja ostin sellaisetkin testiin, mutta vielä ei ole niistä käyttökokemuksia. Kangas oli hieman erilaista kuin näissä Kappiksen housuissa tunnoltaan.
Mitkä merkit te olette todenneet hoikille lapsille parhaiksi? Housuvinkkejä otetaan vastaan, koska olisi kiva saada vähän vaihtelua vaatekaappiin :D
Miten kauniita huppareita (tähän se sydänsilmäemoji) ! Täällä myös esikoinen tosi hoikka, H&M:n collegehousuista pitää aina ottaa pituuden vuoksi isompi koko mutta hirviät pussit ne on sitten muuten päällä. :D Niiden skinny fit-farkut on kivoja (stretchiä sisältävät), kunhan on tosiaan se ihana kuminauhanappihomma! Mites Name It? Niillä ainakin pienemmissä koissa hoikille hyviä malleja. :)
VastaaPoistaMe ei oo voitu koskaan ostaa HM:n collareita koska vyötäröön jää parin nyrkin verran liikaa tilaa :D Ja toistaalta sit taas nauhakiristys ei oo ollut tommosella alle kouluikäisellä kamalan kätevä. Tyttöjen HM:n vaatteet puolestaan on sit taas tosi pieniä ku eivät meinaa mahtua Aavalle päälle ollenkaan.
PoistaEikun ainiin mainitsitkin ne upsis :D !
VastaaPoistaMeilläkin NameIt colleget hyviksi havaittu. Jos sattuu vielä löytämään alennuksesta, niin ei jää montaa euroa per housut. Tosin mieluummin ostaisin esim. kotimaista, mutta kun polvet on rikki ihan hetken päästä, niin ei viitsi panostaa kovin paljoa. Jostain alesta ostin TomTailor-merkkiä ja ne oli tooooosi kapeita, melkeinpä liiankin. Siltä merkiltä vois löytyä ehkä niitä kapeita farkkujakin.
VastaaPoistaJoo käyttöiän ollessa housuilla se noin 3kk, en näe järkeä maksaa housuista yli 30e mitä monet kotimaiset maksaa. Noshilla ois ihanat ne Rockstarit, mutta niissäkään ei ole vyötärökiristystä, mikä on suuri miinus eikä rahallisesti olisi mikään älytön sijoitus laittaa valmistajan sitä.
PoistaVaikuttaa tosi kivoilta nuo Blaan svetarit, kiitti vinkistä! Meillä myös ongelmana löytää hoikalle esikoiselle sopivia housuja, ja oon huomannut että nuo NameIt:n collarit on hyviä. Oon muuten huomannnu että tosi monissa collareissa on nykyään vaan semmoset valekiristysnauhat vyötäröllä, eli pitää kyllä kaupassa kattoo tosi tarkkaan kun housuja ostaa. :D Muistanko oikein, että hehkutit joskus Pomp de Luxin ribbipaitoja, että ne ois hyvät Veetille? Ostin joskus kirppikseltä semmosen tuolle esikoiselle ja koska on niin hyvä, niin pitää varmaan ostaa lisää ihan vaikka uutena!
VastaaPoistaJoo joskus on tosiaan nauhat ja sit ei saa kiristettyä ollenkaan! JOskus oon pujottanut kuminauhan läpi niistä nyörien rei'istä, mutta se vaati sen, että takaa ei oo ommeltu kujaa kiinni. Ja joo, pompin ribbipaidat unohtui, ne on kans täytdellisiä! Ja Noshin ribbipaidat menee muuten myös, ovat jopa parempaa laatua kuin Pompin :)
Poista