keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Sairaalareissu ja joulunodotusta

Meillä on mennyt tämä joulunalusviikko hieman huonommissa merkeissä. Viialle nousi sunnuntaiyönä neljänkymmenen asteen kuume, joka mystisesti aina päiväksi laski tuonne normaalilämmön tuntumaan ja sitten taas illalla nosti neljäänkymppiin. Tänään kuume alkoi kuitenkin nousta jo päivällä, eikä laskenut burana+panadol-yhdistelmälläkään, joten mies lähti käyttämään tyttöä naapurikaupungissa sairaalassa päivystyksessä. Maanantaina vielä epäilivät neuvolassa vauvarokkoa, kun sairaslomatodistusta pyysin. No ei ollut varmaan vauvarokko, kun crp oli 114.


Saivat siis käskyn ajella suoraan Ouluun sairaalaan, jossa tutkivat paremmin, että onko esimerkiksi influenssaa. Tuossa Oulaskankaalla kun ei ole lastenosastoa ollenkaan. Sinne ovat nyt miehen kanssa ajelemassa ja me jäätiin isompien kanssa kotiin. Melkein pakko sanoa, että onneksi mies joutui lähteä ajamaan, kun itsellä kyllä nämä todella repaleiset yöt ovat tehneet tehtävänsä, enkä olisi varmasti pysynyt tuota melkein parin tunnin matkaa hereillä autossa yötä vasten väsyneenä. Meinaan nukahtaa jo parinkymmenen minuutin työmatkallakin autoon! Lisäksi siellä on varmasti myös kamalan liukas keli. Nyt sitten toivotaan, että syy kovaan kuumeeseen selviää ja saavat kunnon lääkityksen!


Jos jotain positiivista pitää tästä tilanteesta hakea, on se, että saa nukkua hieman paremmin ensi yön. Jos ei sitten mieti liikaa, että mitä siellä Oulussa tapahtuu ja on tilanne. Mulla on kyllä yleensä aika hyvät unenlahjat tilanteesta riippumatta, joten parasta levätä ja nukkua nyt kun vielä pystyy.


Itse olin maanantaina Viian ja Aavan kanssa kotona ja mummu on ollut lasten kanssa tiistain ja tämän päivän. Tänään Viia oli selvästi ollut itkuisempi kuin muina päivinä, jolloin on reuhkassut ihan omana itsenään Aavan perässä menemään ympäri taloa. Myös silmät alkoivat rähmiä illalla. Lääkäri oli vilautellut vähän myös influenssan mahdollisuutta. Juuri kun keskusteltiin tästä ystävien kanssa, että meillä ei ole koskaan otettu lapsille influenssarokotetta.


Maanantaina ehdittiin kuitenkin pelailla ja maalata vesiväreillä ja Viiakin jaksoi tosiaan touhottaa mukana. Veetikin jätettiin eilen eskarista kotiin mummun kanssa, kun tytötkin saivat olla. Ehdittiin perua jo huominen hoitokin Aavalta kun tiedettiin, että Viia ei ole hoitokuntoinen, mutta onneksi saatiin hoito huomiselle järkättyä, että mun ei tartte olla sit Aavan kans palkattomasti kotona.

Onneksi meillä ei ole kamalasti jouluhommia tekemättä, jos sattuu, että sairaalakeikka kestää kauemmin kuin yhden yön. Maanantaina laitoin pakkaseen saaristolaisleivät ja eilen tein tyrnijäädykettä. Tänään ehdin tehdä bataatti-omena-vuohenjuustolaatikkoa, ennen kuin mies ja Viia lähtivät sairaalaan. Jouluruuista meidän pitää tehdä vain salaatit ja kinkku, joten senkään puolen kanssa ei tartte stressata ja siivotakaan ei kummemmin tartte. Perussiivous jos ehtii ja tulee se joulu siivoamattakin. Saatiin kuitenkin etukäteen jo se paras joululahja eli äidiltäni se perusteellisempi joulusiivous jo viime viikolla <<3



Hieman ränsistyneen näköinen potilas ja itse päähän laitettu hiuspanta :D
 Kuusi tuotiin eilen joulukalenteritontun kehoituksesta sisään ja koristeltiin se eilen lasten kanssa. Tämän uutisen luettuani oikean kuusen aiheuttamista terveysongelmista, olen hyvin tyytyväinen meidän joulukuuseenkin. Vaikka itse en muista koskaan kärsineeni ongelmista kuusen kanssa, niin tuohon vedoten voi nyt hyvällä mielellä sitten pitää tätä muovista, vaikka eihän siinä ihan sama tunnelma ole kuin aidossa. Onneksi se joulufiilis tulee muustakin kuin aidosta kuusesta.



Nyt täällä pidetään peukkuja, että pienimmäinenkin pääsee huomenna kotiin ja joulun viettoon, eikä kukaan muu sairastu. Paitsi itsellä on taas tullut flunssa. Vaatimattomasti viides viiden kuukauden sisällä. Voi taas varautua kahden viikon flunssaan ja kahteen terveeseen viikkoon ennen seuraavaa.

Aava myös yskii, taas kerran. Yskä on aina oikeastaan öisin, harvemmin päivällä. Pitäisi varmaan tuokin tutkia, että miksi sitä yskää on ihan jatkuvasti. No jospa selvittäisiin tällä yhdellä sairaalareissulla tälle joululle ja päästäisiin viettämään joulu terveenä koko perheellä.

4 kommenttia:

  1. Mitenkä teillä voidaan? Jäi mieleeni tämä päivitys, kun joulun alla sen luin, ja aattona sitten meillekin pöpö rantautui, yks sun toinen on ollut sen jälkeen kuumeessa. Toivottavasti teilläkin ollaan jo voiton puolella? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, nyt jo hyvin ku lääkekuuri loppui eilen. Viialla oli päällekkäin parqainfluenssa, koronavirus sekä keuhkokuume, joten ei ihme jos veti pienen heikkoon kuntoon. Nyt huomaa, että on kunnossa kun tänäänkin oli syönyt kolme lautasellista ruokaa ja pannaria päälle :D Vieläkö siellä joku on sairaana?

      Poista
    2. No jopas oli pikkuisella tautirykelmä! Huh.
      Me selvittiin (toivottavasti) siihen nähden ainakin sitten helpolla, mitä nyt räkää ja yskää + pään jomotusta on vielä jäljellä, mut niin on viikko lomaakin, eli eikös tästä arjen koittaessa oltais sit kunnossa taas. Voimat kyllä pöpö vei, mikä sit olikaan, mut yritetään nyt rauhassa tosiaan toipua täysin, ettei tuu mitään jälkitauteja. Päivystykseen soittelin jossain vaiheessa, siel meinasivat, et jos influenssaakin ois, niin ei auta kuin sairastaa pois. Oon kyllä kuullut, et burana ei tepsis influenssaan, et sen puolen tää vois olla joku muu, kun onneks burana tuntuu helpottavan.

      Mukavaa alkanutta uutta vuotta teidän perheellenne! =)

      Poista
    3. Ja influenssaanhan saa lääkkeet, mut ne pitää ottaa muistaakseni 48h tunnin sisällä taudin alkamisesta, niin aika epätodennäköistä että kukaan siinä vaiheessa käy vielä lääkärissä tai että ne ottais testejä kahden päivän sairastelun jälkeen. Itse olen lauantaista asti ollut mahataudissa, että jatkettiin sitten sairastelua heti tämän vuoden puolellekin, mutta pääasia, että lapset eivät ole tähän sairastuneet!

      Hauskaa uutta vuotta teillekin!

      Poista