sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Vinkkejä joulukalenteriin ja mietteitä joulupukista

Kaksi vuotta sitten ompelin lapsille itse joulukalenterin, johon tonttu käy aina yön aikana tuomassa jotain yllätyksiä. Aiempina vuosina Veeti on saanut kalenterista joka päivä muutaman legopalikan ja ohjekirjasta sitten sen sivun, missä oli kokoamisohjeet. Viimeisenä päivänä sai sitten kasata loppuun sen legon ja näki mikä siitä tuli. Ollaan ostettu niitä noin kympin paketteja, ei mitään sen kalliimpaa. Aavalle ostin viime vuonna ison säkin muovisia eläimiä kirpparilta ja niitä riitti täksi vuodeksi vielä Viiallekin.


On mahtava huomata, miten täysillä meillä vielä Veetikin uskoo tonttuun! Tänä vuonna meidän kalenteria täyttää sama Tonttu Tomera, kuin aiempinakin vuosina. Yhtä kovasti lapset odottavat, että onko tonttu tuonut jotain ja syönyt sille luukkuun jätetyn piparin. Lapset katselivat myös pihalta tontun jälkiä. Veetin hoidossa on kuulemma myös vakiotonttu ja yhdessä mietittiin, että onkohan se tämän meidän Tomeran kavereita, kun samoilla nurkilla pyörivät.


Aavalle ostin Lekmerin alesta Frozen-kalenterin, jossa on koulutarvikkeita ja niitä olen sitten tyhjentänyt noihin luukkuihin. Viia tosiaan sai niitä pieniä eläimiä, mitä Aavakin viime vuonna. Tavaroiden lisäksi meidän kalenterista löytyy myös suklaata ja Veetille erilaisia ristikoita, joita on innostunut lähiaikoina tekemään. Tavaroiden lisäksi on myös aineettomia luukkuja. Tässä vinkkejä aineettomiin luukkuihin teidänkin kalentereihin vaikka ensi vuotta ajatellen:

- osallistukaa yhdessä joulupuu-keräykseen
-elokuvailta
-pikkujoulut
-piparin leipomista
- joulupolku tai muu ilmainen joulutapahtuma
-toivomuskirje joulupukille, jonka tonttu hakee yön aikana kalenterin luukusta
- lautapeli-ilta
-metsäretki, jolla bongataan tonttuja ja mukaan vaikka kuumaa mehua
-mäenlaskua
-luistelua/hiihtoa
-heijastinsuunnistusta taskulamppujen avulla pimeässä
-tontun lakin metsästystä lähimetsästä (meillä oli viime vuonna tämä eli luukussa kirje, jossa tonttu kertoi hukanneensa lakin jonnekin meidän talon lähistöön ja pyysi etsimään avuksi ja palauttamaan vaikka kalenteriin. Lakissa oli palkkioksi pienet suklaanamut)


Tavaralahjoja voi legojen lisäksi olla esimerkiksi tämmöiset:

-hammasharjat
-purkkaa
-pompuloita/pinnejä
-tarroja
-joulukorttiaskarteluun esim kartonkia
-värikyniä/kumeja
-värityskuvia
-rusinoita/pähkinöitä
-kirpparilta kirjoja
-taskulamput
-joku kiva suihkusaippua

Kannattaa myös suunnitella luukut etukäteen ja muistaa illalla ne täyttääkin, että ei käy niin kuin mulle joka ilta, että joudun nousemaan sängystä ylös täyttämään luukkuja kun en ole aiemmin niitä muistanut :D
 

Toivottavasti tämä tonttutarina menee mahdollisimman kauan läpi lapsille! Julkisuudessa on ollut paljon puhetta siitä, että pitäisikö lapsia "huijata" joulupukkisadulla vai ei. Jonkun tutkimuksen mukaan se sai lapsen luottamuksen aikuista kohtaan horjumaan. Toisaalta taas luin myös siitä, että se opettaa lapselle paljon hyvää siinä muodossa, että maailmassa on oikeasti hyviä ihmisiä, jotka haluavat tehdä kaikille maailman ihmisille hyvää viemällä heille lahjoja.

Itse en henkilökohtaisesti usko tuollaisen joulupukkiin uskomisen millään lailla heikentävän lapsen luottamusta aikuiseen. Jos ei joulupukkiin saa uskoa, ei varmaan kannata lukea mitään kirjojakaan, jotka eivät perustu oikeisiin asioihin, vaan esimerkiksi keksittyihin olentoihin. En tiedä ketään, kenellä olisi joulupukista jäänyt traumat sen vuoksi, että vanhemmat ovat valehdelleet sen olevan oikea.


Itse muistan ainakin omasta lapsuudesta sen joulupukin olevan yksi joulun kohokohdista. Oli niin jännä odottaa, että milloin se pukki tuli ja oliko siellä pussissa vai ei. Minusta se lapsen usko näihin satuolentoihin kuten tonttuihin tai joulupukkiin kuuluu jouluun. On mahtavaa, että lapsella on vielä niin uskomaton mielikuvitus, että se pystyy uskomaan johonkin tuollaiseen. Kyllä sitä sitten aikuisena ehtii olla tylsä ja mielikuvitukseton.


Kävimme perjantaina osallistumassa lasten kanssa yhdessä Joulupuu-keräykseen ja autossa keskusteltiin siitä, mikä se keräys on ja miksi siihen ostetaan lahjoja joidenkin toisten lapsille. Kun kerroin, että kaikilla perheillä ei ole varaa ostaa lahjoja tai jouluruokia, kysyivät lapset heti, että miksi joulupukki ei tuo lahjoja köyhien perheiden lapsille. Oli siinä sitten miettimistä, että miten sen asian järkevästi selittäisi. Mutta tuossa myös huomasi sen, kuinka kovasti lapset uskovat siihen, että pukki niitä lahjoja tuo.


Meillä on lapsille kerrottu aina suoraan, että joulupukki ei tuo kaikkia niitä lahjoja, joita he jouluna saavat. On sanottu, että pukki voi tuoda vaikka ne kaikista toivotuimmat lahjat ja sen lisäksi paketteja saadaan esimerkiksi sukulaisilta ja kummeilta. Näin lapset eivät voi myöskään todella kalliiden lahjojen kohdalla vedota siihen, että voivat toivoa niitä paljon, koska pukkihan ne tuo eikä vanhempien tarvitse ostaa. Tuo on ainakin meillä toiminut hyvin, eikä esimerkiksi kummien ole tarvinnut salassa tuoda paketteja vaan he saavat halutessaan myös kiitoksen niistä lahjoista.


Koska teen myös itse paljon joululahjoja, on ollut helpompaa, että olen voinut tehdä niitä myös lasten nähden. Puhun siis muille kuin oman perheen jäsenille tekemistäni lahjoista. Jos olen vaikka äidilleni tehnyt paidan, eivät lapset ihmettele aattona, että miten pukki on voinut tuoda tuon äidin tekemän paidan jne.  Myös sukulaisille meneviä lahjoja on voitu paketoida lasten nähden, koska tietävät, että mekin ostetaan heille lahjoja.


Miten teillä suhtaudutaan joulupukkiin ja tonttuihin? Käykö teillä pukki vai onko lapsille aina kerrottu, että pukkia ei ole olemassakaan? Olisi kiva kuulla, että miten muiden perheissä nämä pukki- ja lahjajutut hoidetaan :)

6 kommenttia:

  1. Mitämitä, kyllä nyt joulupukkiin pitää saada uskoa! Määki uskon!! :D Meillä kans on samallalailla sanottu, että ei pukki ehdi eikä pysty kaikkia lahjoja tekemään/hankkimaan, että aikuiset auttaa pukinhommissa. Just ite ommelluista oon kertonut, että pukki on pyytänyt mua tekemään ne. Ja sitten myös, että ihmisetkin haluaa tietysti muistaa toisiaan lahjoilla. Mää oon myös kertonu, että maailmassa on jo niin paljon lapsia ja perheitä ettei yks ja sama pukki ehdi joka paikkaan niin pukilla on apupukkeja (joilla kaikilla ei oo aito parta :D :D ). Eipähän tarvi sitäkään miettiä, että mitä jos ne aattona nykäsee pukkia parrasta niinkö ovat uhanneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin on apupukit käytössä :D Mut silti jossain on se yksi ja ainoa oikea pukki :D

      Poista
    2. Apua, kuulostaa tutulta teidän kalenterihomma. Itsekin olen välistä joutunut nousemaan sängystä sukkia täyttämään, kun olen jopa kesken unen muistanut sen unohtuneen. Ja meillä lapset 5 vee ja 7 vee uskovat ihan täysiään pukkiin ja tonttuihin. <3 Joulupukki tuo lahjat ja nyt kun lapset ovat jo noin isoja, niin oman haasteensa tuo se lahjojen etukäteen piilottelu ja paketointi. Ei voi nimittäin ostaa lahjapaperia kaappiin odottamaan, sillä lapset laskevat heti 1+1. Ostinkin omiin jemmoihini, piiloon, lahjapaperit ja -nauhat, mutta vielä en ole paketointiin asti ehtinyt.

      Poista
    3. Meillä ei onneksi ole vielä lahjapaperista hoksattu! Jos hoksataan, niin ainahan voi sanoa, että kyllä se pukkikin ostaa paperit kaupassa :D Viime vuonna taisin kerran ainakin unohtaa täyttää luukun ja silloin tonttu toi sen vain myöhemmin!

      Poista
  2. Juu! Ja se Oikea pukki asuu tuossa melkein naapurissa 😀
    Kyllä täälläki uskotaan, myös minä.. Jouluntaikaan kuuluu myös ehkä vähän uskomattomatki asiat. Viime päivinä on juteltu siitä, miten pukki kulkee eri maissa eri tavalka; meillä porolla, mutta joissain maissa tuleekin piipusta.
    Lahjoista on puhuttu, että pukki tuo yhden, yleensä sen suosikin, ja että myös me muut (isovanhemmat, tädit/sedät ja kummit) halutaan muistaa ja antaa lahja. Sen takia onki helpompaa tehä ittekki, niin ei tartte piilotella tai tässä tilanteessa jäis tekemättä. Tytöt on ittekki mukana miettimässä, mistä joku vois tykätä😊
    Ihanan kihelmöivän jännittynyttä aikaa😁
    -KatiK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on siis aika lailla sama politiikka lahjojen kanssa kuin meillä tai siis siinä, miten ja kuka ne tuo :) Joskus voi myös käyttää tuota, että pukki pyysi äitiä tekemään avuksi ;)

      Poista