perjantai 19. joulukuuta 2014

Helppo DIY joululahja

Monessa blogissa on pyörinyt koko joulukuun jos jonkinmoisia ja toinen toistaan hienompia joulukalentereita. Oma aikani ei sellaiseen riittänyt, joten innoissani otin osaa Blogiringin joulukalenteriin. Blogiringin sivuilta pääset muuten kurkkaamaan kaikki jo tähän mennessä julkaistut luukut.

Näin joulun alla on tullut värkättyä jonkin verran itse joululahjoja ja ajattelinkin nyt omassa luukussani vinkata teille helpon joululahjan, jonka voi tehdä joko itse tai lapsen kanssa ja sen tekeminen onnistuu hyvin vielä ennen joulua. Kyseessä on siis itse painetut keittiöpyyhkeet/leivinliinat tai vaikkapa samalla tekniikalla tehdyt pefletit saunaan.


Hommaan tarvitset joko valmiita keittiöpyyhkeitä tai mitä ikinä haluatkin painaa tai sopiva määrä kangasta. Itse ostin puuvilla-pellavasekoitetta, joiden reunat huolittelin ensin saumurilla ja sen jälkeen käänsin ja tikkasin ompelukoneella. Pyyhkeiden koko noin 50x70cm.

Lisäksi haluamaasi tekstiiliväriä. Itsellä oli Kärkkäiseltä ostettuja, edullisia Textil color värejä musta sekä peruspunainen. En tiedä olisiko joku toinen punainen ollut enemmän jouluinen, sillä tämä oli mielestäni liian kirkas, enemmän fuksiaan taittava punainen.


Painamiseen voit käyttää joko sabluunaa tai tehdä oman leimasimen vaikkapa potusta, kuten minä tein. Sitten vain väriä kertakäyttölautaselle ja painamaan. Painoalusta kannattaa suojata muovilla tai paperilla, sillä väri imeytyy kankaan läpi.


Minä painoin noita puolikuun mallisia palluroita sekä kuusipuita. Veeti olisi voinut hyvin hoitaa tuon painohomman, mutta kun tämä mulle heti kaikki nyt-äiti halusi saada homman heti valmiiksi niin tein sen itse lasten nukkuessa.


Liinat asettelin kuivumaan tuolin selkänojille, joihin oli laitettu ensin sanomalehdet suojiksi. Näin ei tarvinut väistellä lattialla kuivuvia kankaita jatkuvasti.


Kun kuviot on painettu ja maali kuivunut, silitetään maali kankaaseen kiinni maalipurkin ohjeen mukaan.


Ja valmiit pyyhkeet näyttävät tältä. Näitä laitetaan lahjaksi mm. lasten isomummuille, jotka eivät kovin ihmeellistä tavaraa enää tarvitse. Kylkeen sitten maukas, itse tehty saaristolaisleipä niin lahja on valmis.



Ompeluvaiheessa kannattaa kiinnittää myös jonkin sortin ripustuskoukku. Itse käytin "handmade with love"-nauhaa, kun sitä valmiina kaapissa oli.



Tämmöinen vinkki löytyi minun luukustani. Eilisen luukun voit käydä kurkkaamassa Amalia ja tytöt-blogista ja huomisen luukku puolestaan löytyy Meidän pieni ryyni-blogista. Mukavia viimeisiä joulunodotuspäiviä!





5 kommenttia:

  1. Sattuipa sopivasti, kun mekin suunniteltiin tänään painavamme lucia-puvun ompelusta jääneeseen kankaaseen kuusia ja tosiaa nuo puoliympyrät näyttää hyviltä myös :)

    VastaaPoista
  2. Mä mietin kans tätä vaihtoehtoa joululahjoiks, kun olis helppo tehä just perunalla ka kasviksilla, mutta olisin tarvinu vaan valmiit noi kankaat oikeen kokosina ku ei oo ompelumahollisuutta. Tosi ihania kyl on!

    VastaaPoista
  3. Onkohan jossain muuten valmiiina edullisesti tolasi keittiöpyyhkeotä yksvärisiä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm eiköhän jostain ihan marketista vois saada yksivärisiä?

      Poista