torstai 21. kesäkuuta 2012

Kahden euron farkut ja muuta kirppistelyä

Tänään alkoi neljän päivän juhannusvapaa! Mulla on siis tänään hoitovapaapäivä, koska huominen on meidän töissä kaikilla automaattisesti vapaa. Aamulla oltiin Veetin kanssa ulkona ja sitten lähdettiin ruokakauppaan (jonne oli eksynyt jokunen muukin ihminen) ja käytiin vielä kirpparikierros. Löysinkin kahdet farkut, joilla molemmilla oli hintaa 2e/kpl. Ostin ne, että saan tehtyä Veetille hoitoon pihafarkkuja.



Molemmissa farkuissa hieman erisävyiset turkoosit resorit sekä toisista farkuista otin taskut, jotka ompelin kumpiinkin farkkuihin pieneksi yksityiskohdaksi. Näitä on niin kiva ommella, kun mikään ei mene kovin pahasti juurikaan koskaan pieleen. Veeti meni kesäksi ryhmikseen hoitoon ja ajattelin, että farkut ovat kätevät kun niillä voi myös ulkoilla. En ole oikein tiennyt, että mitä laittaa Veetille näin kesällä mukaan hoitoon. Välikausihousut ovat kuumat jo lämpimällä kelillä, mutta toisaalta sisähousutkin sitten likaantuvat pihaleikeissä. Mitä teillä lapsilla on hoidossa päällä pihalla? Onko erilliset housut, vai mennäänkö samoilla kuin sisällä?


Toisissa housuissa on kivana yksityiskohtana myös saumat takana keskellä. Nämä oli siis jo alkuperäisissä miesten farkuissa ja kivasti ne elävöittävät näitä uusiofarkkujakin!

Muita kirpparilöytöjä olivat mm. tämä lasten reikälauta, johon saa laitettua noita muovisia nappuloita kiinni. Itselläni on ollut samanlainen pienenä ja Veetin hoitaja joku aika sitten myös sanoi, että Veeti osaa tällä jo tehdä kuvia, niin ostin sitten tämän kotiin. Harmi kun osa nappuloista oli tainnut hukkua. Saakohan näitä vielä kaupasta?



Lisäksi löytyi kaavakirja suoraan 70-luvulta! Hintaa hurjat 1,9e, joten en raskinut jättää. Jos ei tule itse käytettyä, niin eiköhän tälle ostaja löydy. Eniten itseä ehkä ärsyttää, kun kaavoja ei ole suoraan  vaan ne on piirretty ruudukon päälle, jossa näkee mitat ja kaava pitäisi itse siitä osata piirtää. Kaavojen piirtäminen on muutenkin niin tylsää...


Pikaisella selauksella löytyi kyllä ihan kivoja ja toteutettaviakin vaatteita, kuten nämä pojan lappuhaalarit.


Nätti mekko tytölle. Tyyliltään sama kuin Mekkotehdas-kirjan mallit!


Saunatakin tekoa Veetille mietin juuri viime tai toissaviikolla ja tässä olisi nyt kaavakin!


Loppuun vielä pieni ruokajuttu. Tein nimittäin yksi päivä täytettyjä kesäkurpitsoita ja ajattelin jakaa helpon ja nopean ohjeen teidänkin kanssa. Täytteeseen laitoin sipulia, jauhelihaa, yrttituorejuustoa ja kesäkurpitsaa, jonka koversin sisältä pois. Paistoin kaikki pannussa ja täytin koverretut kurpitsat täytteellä. Vähän juustoraastetta päälle ja uuniin siksi aikaa, että juusto tummuu vähän.


5 kommenttia:

  1. Kivoja farkkuja!

    Itsekin olen miettinyt mitä mahdollisesti tarviis ommella päiväkotiin, jos syksyllä tyttö sinne menee. Haalareita tuskin haluavat :D

    VastaaPoista
  2. Meidän lasten päiväkodissa (Rovaniemellä ulkoillaan ihan normi sisähousuilla, jotka sitten vaihdetaan, kun mennään sisälle. Eli on ulkoiluun tarkoitetut sisähousut ja sisälle omansa. Näin hiekka ja muu ei kantaudu vaatteissa sisälle. Ihan toimiva ratkaisu, vaikka kotona meillä lapset on samoissa vaatteissa sekä ulkona että sisällä.

    Ihania nuo tekemäsi farkut.

    VastaaPoista
  3. Kivoja farkkuja. Täällä kans lapset ulkoilee hoidossa ihan sisähousuilla, esim. collareilla, jotka sitten sisällä vaihdetaan tai riisutaan. Laurin hoitaja taisi ottaa usein ulkona olleet houst pois ja lapset söi pikkareisillaan/vaippasillaan. Itse teen myös kotona niin, että riisun ulkona olleet housut pois, varsinkin jos ne on kovin hiekkaiset ja lapset saa syödä pelkät pikkarit/vaippa ja paita päällä, kun sitten päiväunille vaatetta vähennetään kuitenkin, niin ei tartte edestakaisin pukea ja riisua. -Kaisa

    VastaaPoista
  4. Mahtavia kierrätysfarkkuja!

    Kuivilla kesäkeleillä meidän lapsilla on päikyssä ulko- ja sisävaatteet kokonaan erikseen ja se on myös päikyn toive. Puuvillahousut (tai -sortsit) ja t-paita vaihdetaan sisällä joustaviin housuihin ja yläosiin.

    VastaaPoista
  5. Täällä on ainakin nupipeli myynnissä:
    http://www.nukkela.fi/nupipeli-nupia-p-2622.html

    VastaaPoista