sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Juhlissa

Perjantaina kävi kylässä ystävä ihanan pienen Hilla-tyttönsä kanssa. Liian harvoin tulee nähtyä, vaikka samalla paikkakunnalla asutaankin. Korjattiin sitten tilanne heti useamman tunnin näkemisellä ja tein tämän kesän ensimmäisen raparperipiirakan. Oli sen verran jo kasvaneet tuolla kiven takana, että riitti ihan piirakkaan asti. Kuvaa ei valitettavasti ole, mutta makoisa ohje löytyy täältä . Pieni Hilla oli todella suloinen ja kiltti vauva. Veeti näytti taas niin isolta pojalta tuommoisen ihan pienen vieressä :)

Ennen vieraiden tuloa Veeti ehti maalailla vähän sormiväreilläkin, jotka ostin kerran sadepäiviä varten. Onhan tuo melko sottaista hommaa :) Maalausalustana toimi Jyskistä ostettu kirkas pöytäliinamuovi.



Illalla miehen tultua töistä lähdettiin ajelemaan Kiuruveden mummulle. Lauantaina meillä oli miehen serkun ylioppilasjuhlat. Harmi kun sää ei suosinut ja vettä satoi koko päivän. Tämä rajoitti vähän lasten leikkejäkin, kun piti olla sisällä kokoajan, eikä päässyt purkamaan pihalle energiaa missään välissä.

Kamerassa näytti olevan paljon kuvia juhlakalusta ja muista vieraista, mutta ei juurikaan meidän perheestä. Tässä muutama huippulaadukas otos juhlista :)


Veetille ostin juhliin kirpparilta kauluspaidan kahdella eurolla, kun ei viitsi yksiin juhliin kovin paljoa satsata...


Jostain syystä kyllästyneen näköinen juhlija? Mekko ostettu viime vuonna huikeaan 30e hintaan Tokmannilta ja sillä on juhlittu jo yhdet häät, ristijäiset ja ylppärijuhlat. Tänä kesänä pääsee varmaan vielä kaksiin häihin, jos en saa motivaatioita ostaa uutta juhlamekkoa... Hiukset kiharrettu Remingtonin Pearl wandilla. Kivat kiharat saa, mutta en ole vielä hoksannut, että miten pitäisi takatukka saada yksin kiharrettua... Nyt mies ojentelee mulle niitä suoria osioita ja mä kihartelen :)


Veeti kippas tervetuliaismaljat heti "pohjanmaan kautta" eli kaksi putkeen. Lasissa siis onneksi ihan Pommacia...


 Ja tässä muutama näistä todella mahtavista ja edustavista kuvista...




Kivat juhlat ja ruoka oli hyvää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti