keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Kevään herkuimmat takit!




Tilasin tytöille varmasti tämän kevään herkuimmat takit Lekmeriltä! Meillä on itse asiassa käynyt tämä sama takki kääntymässä Viialla aikoinaan, mutta siinä oli silloin niin valtavat hihat suhteessa muuhun takkiin, että Viia olisi mennyt varmaankin kokonaan yhteen hihaan. Nyt näin kuitenkin tästä takista sovituskuvia ja päädyin siihen, että mallin on täytynyt muuttua ja uskalsin tilata nämä tytöille.


Takki on siis Kulingin Stockholm-välikausitakki. Viialla on väri lavender lilac ja Aavalla puolestaan woody rose. Tuo turkoosi olisi ollut myös todella herkullinen väri ja ehkä vähän kaivelee, että en sittenkin ottanut sitä Aavalle. Tosin tytöt ovat itse antaneet hyväksynnän juuri näille väreille, joten en tiedä olisiko turkoosi mennyt läpi! Tytöt onneksi itse tykkäsivät näistä väreistä kovasti ja niitä ihasteltiin heti kun saatiin paketti auki.




On tässä mitoituksessa selkeästi tapahtunut jotain, kun hihan leveys ei ole enää puolta takin leveydestä. Ehkä saivat niin paljon palautetta mallista, että sitä on muutettu. Ja hyvä niin, sillä nyt tämä on oikein toimiva. Ja mallikin on kivan  unisex ja menee sekä tytöille sekä pojille oikein hyvin. Aika paljon saman mallinen kuin Pico, mutta paremmilla ominaisuuksilla ja puolet pienemmällä hinnalla ;)


Aava oli kotimittauksella muistaakseni noin 125cm ja otin tästä koon 134cm, koska halusin takin mahtuvan vielä syksylläkin. 128cm olisi myös varmasti mennyt ja tässä takissa on myös kerrankin pituutta hihoissa kunnolla. Ja toisaalta tämä hieman reilu malli on melkein kivempi kun tässä on sitten pituuttakin enemmän. Meillä kun tuppaa vaatteista jäädä aina ensimmäisenä hihat tai lahkeet lyhyiksi niin positiivista löytää merkki, jolla myös hihasta löytyy tarpeeksi pituutta meidän apinakäsille.


Viiallekin otin riskillä koon 110cm ja Viialla oli mittauksessa pituutta noin 105cm. Tässäkin on hihoissa tosi reilusti vielä varaa, mutta on varmasti kuitenkin pidettävissä keväällä kun hihoissa on tarrakiristykset. Sanoisin siis, että tästä uskaltaa tilata sen koon mitä pituutta on jos tarkoitus on käyttää esim vain yksi kausi. Vaikka ehkä keväällä ostettu takki menisi kyllä vielä syksynkin.




Viialla päässä kuvausrekvisiittana oleva merinopanta on muuten myynnissä hintaan 23e. Vastaavia on mahdollista tilata merinokankaista väreissä harmaa, musta ja sinapinkeltainen.  Rusetti on irrotettava, joten voi pitää myös hillitympänä mallina jos tuo rusetti on joskus liian iso. Toki voi tilata myös pelkästään tampilla olevan, hinta tuolloin 20e sis pkt.



Takki on hieman liukaspintainen, joten siitä on varmasti helppo pyyhkiä liat pois vaikka kostealla rätillä. Takki on tuulenpitävä ja sen vesipilari on 10 000 eli käytännössä kestää vaikka sadetakkina jonkin aikaa. Tai meillä ei ainakaan ole koskaan tullut vesi läpi takeista, joissa on noin korkea vesipilari.




Kulinghan on meille tuttu jo muistakin ulkovaatteista. Aavalla on tänä talvena ollut Kulingin talvitakki ja siinäkään ei ole ollut moittimista. Tällä viikollakin lääräsi pihalla veden kanssa se päällä, eikä se päästänyt vettä sisäänsä. Viialla puolestaan on käytössä tuo Kulingin Douglas kurahaalari. Niitäkin näytti olevan muuten alessa nyt -50%!  Itse tykkäsin siitä niin paljon käytössä, että jemmasin Viialle jo seuraavaa kokoa alesta. Tuossa on hyvää se, että se kurakangas jatkuu lahkeen sisäpuolelle, eikä fleece ole heti siellä lahkeensuun jälkeen keräämässä kosteutta itseensä, kuten monesti esimerkiksi Elloksen kurahaalarin kanssa kävi, vaikka muutoin loistava haalari olikin. Tämä oli malliltaan mielestäni myös hieman kapoisempi ja kuositon on aina rauhallisemman näköinen.




Meidän lyhyellä kokemuksella Kulingin vaatteet saavat kyllä hyvän arvosanan. Tekniset ominaisuudet ovat näissä kohdallaan, mutta hinnat usein maltillisia ja Lekmerillä on lähes aina joku alennus menossa. Ostin Viialle ensi talveksi toppahaalarinkin tältä merkiltä testiin, kun aiemmin ei haalareita Kulingilta ole ollut. Hintaa oli hurjat 30e, joten eiköhän tuo hintansa hauku.




Onko Kuling teille jo tuttu merkkinä? Uskon, että se taitaa vielä nostaa päätänsä Suomessa eikä ole kovin yleisesti tunnettu. Koko ajan kuitenkin enemmän törmää näihin heidän vaatteisiinsa ja tätäkin takkia on hehkutettu kilpaa lastenvaateryhmässä. Mahtavaa, että tehdään vielä hyvillä ominaisuuksilla olevia vaatteita, joiden hinta ei kuitenkaan ole satasia niin kuin melko monen muun merkin, joiden vaatteita on tähän asti käytetty. Jotenkin tuntuu, että lastenvaatteiden hinnat ovat vaikka Veetin taaperovuosista nousseet ihan kamalasti. Saman merkin toppahaalari joka silloin maksoi 139e maksaa nyt 189e. Ja takit maksavat jo toista sataa ja siihen vielä housut päälle!


4 kommenttia:

  1. Näitä uutuusvärejä ihastellessa harmittelin, että meidän vk-vaatteet on jo ostettu. Olisi ollut niin herkkuja karkkivärejä.

    Tuon hintojen nousun olen huomannut myös. Meillä on eräs esikoisen vanha haalari kaapissa jemmassa pikkuveljelle ja maksettiin siitä pari vuotta sitten uutena 128 euroa. Nykyään tuo sama haalari maksaa lähemmäs 200 euroa. Ihan järjetön hinnannousu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi kauniit sävyt näissä nyt. Ens kerralla sitten kun edelliset jää pieneksi ;)
      Tuo hintojen nousu prosentuaalisesti on kyllä ihan järkky. Itse en raski enää lähes mitään merkkejä ostaa normaalilla hinnalla kun hinnat kivunneet niin järkyttäviksi.

      Poista
  2. Ovatpa he suloisia! Pastellit on kyllä melko varma kevään merkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä alkaa kevätmieli tulemaan kun näitä sävyjä katselee!

      Poista