tiistai 21. elokuuta 2018

Sairaspäivän kuulumisia ja helpot keksit lasten kanssa

Ollaan vietetty pitkästä aikaa kotipäivää keskellä viikkoa kun Viialle nousi kuume. Pari iltaa ollaan miehen kanssa kuunneltu, että molemmat tytöt yskivät nukkumaan mennessä ja nyt sitten iski tauti kunnolla päälle. Aamu meni pitkälti piirrettyjen parissa ja sen jälkeen hamahelmeiltiin pitkä tovi. Tehtiin Aavan kanssa yksisarvisia myöhempää käyttöä varten ja Viiakin jaksoi varmaan toista tuntia touhuta helmien kanssa.



Aamupiirrettyjen aikana ehdin siivota tyttöjen vaatekaapin ja katsella sieltä jemmaan ja käyttöön menevät asusteet sekä kengät. Kesämekotkin siirsin jo muualle, koska en usko että niitä kovin montaa ainakaan enää tarvitsee. Yksi laatikko jäi vielä melkein tyhjäksi! Ajattelin, että jos siirrän siihen tuolta Stuvan sisältä jotain pelejä, jotka ovat tällä hetkellä hieman hankalasti saatavilla.


Nuo isot korit kyllä helpottavat vaatteiden ottamista kummasti kun kori tulee ulos tipahtamatta kiskoilta! Kummallekin tytölle on yksi iso kori sekä alimmassa on sukkia, sukkiksia ja muuta pikkusälää.


Pitäisi löytää jostain hieman järkevämmän mallisia sisälaatikoita noihin, että saisi tuon tilankäytön optimoitua. Tällä hetkellä tuolla on niin sekalainen seurakunta erikokoisia laatikoita, että jää ihan turhaa hyvää tilaa käyttämättä.



Tyttöjen päikkäriaikaan ehdin hetkeksi istahtaa myös ompelukoneiden ääreen ja sainkin ommeltua Viialle yhden mekon. Nyt pitäisi langat vaihtaa niin ei enää huvitakaan ommella :) Onko muilla sama ongelma lankojen vaihtamisen kanssa? Oikeasti siinä menee vain minsa, mutta silti se on niiiiiin vastenmielistä hommaa.


Lupasin tytöille, että leivotaan keksejä kunhan nukkuvat ensin päikkärit ja kaivelin netistä helpon ohjeen, jota sovellettiin. Ajattelin, että tehdään maapähkinävoi-banaanikeksejä, mutta Veeti olikin syönyt kaikki maapähkinävoit! Piti sitten soveltaa kun munat ja banaanit olivat jo kupissa. Alkuperäinen ohje on tämä Simppelin sormiruokakeittö. Me päädyttiin siis vain jättämään maapähkinävoi pois ja tehtiin vähän muutoksia. Meidän ohje oli tällainen:

2 banaania
2 munaa
2rkl kookosöljyä
1rkl fariinisokeria
noin 0,5tl leivinjauhetta
noin 2rkl tummaa kaakaojauhetta 
1dl neljänviljan hiutaleita
1dl kaurahiutaleita
2dl vehnäjauhoja

Sekoitettiin banaanit ja munat sauvasekoittimella ja lisättiin loput ainekset mukaan. Paistoaika sama kuin alkuperäisessä eli noin parikymmentä minsaa 200 asteessa. 



Niin jaksoi potilaskin tulla mukaan leipomaan. Yleensä inhoan lasten kanssa leipomista kun se on sellaista sähläämistä ja joka paikka on järkyssä siivossa sen jälkeen. Nämä keksit oli kuitenkin niin helppo tehdä, että annoin lasten sekoitella ainekset sen jälkeen kun vetäisin eka sauvasekoittimella banskut ja munat sekaisin.



Iltapäivällä lapset saivat katsoa elokuvan ja minä siivosin päivän sotkut keittiöstä ja laitoin pyykit! :D Tasan ei käy onnenlahjat. Pääasia, että pysyvät hetken rauhassa niin ei tuo potilaskaan riehu koko aikaa sata lasissa.



Meille on ilmestynyt olkkariin myös pari "autoa" eli Ikean korien pakkauslaatikot. Eilenkin onnessaan leikkivät noilla illan ja toivat sinne pehmoleluja ja vilttejä. Saavat nyt pitää niitä hetken aikaa leikeissä ja nakataan sitten roskiin kun kyllästyvät.

Ihan kivaa vaihtelua oli pitkästä aikaa tällainen yhtäkkinen kotipäiväkin, vaikkakin vähän tympeissä merkeissä kotiin jäätiinkin. Ehtii siellä töissä olla myöhemminkin :)


 Hauskaa alkanutta viikkoa teille kaikille! Mitä olette ehtineet puuhailla?

5 kommenttia:

  1. Ehtii kyllä mutta toisaalta ainakin itsellä on sellainen työ, jossa työt on hoidettava jotenkin, oli siellä toimistolla tai ei. Lasten sairaspäivinä pystyy tekemään etätöitä yleensä ainakin vähän ja toisaalta vuorottelemaan puolison kanssa vaikka siten että toinen on kotona aamu- ja toinen iltapäivän. Näin hoituu sekä työt että sairaan lapsen hoito :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kesätyöntekijä vielä talossa ja muutenkin saikun aikaan muut tekevät myös omat työt joten siinä ei ole onneksi ongelmaa :)

      Poista
  2. Ootko ikeasta kahtonu sisälaatikoita vaatteille? Oon joskus ostanu sieltä, ne tosin oli aika kapeita ja pitkiä, sellaisia pikkareille ja sukille sopivia.

    Sulla on just sama saumuri kuin mulla! Ootko tykänny? Mä kyllä tykkään.
    Ja se lankojen vaihtaminenkaan ei oo ollu sen jälkeen liian vaikeaa kun ymmärsin ettei niitä solmuja siitä ajamalla kannata laittaa läpi :E Nykyään vaihan langat kyllä "mukisematta" kun siihen tuhrautuu ainoastaan sekunteja, ei minuutteja :)

    -Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis siellä oli niihin puulaatikoihin sopivia sisuksia ja minusta ne on vähän leveämmät kuin nuo kun niissä on suora se reuna. Pitäs melkeen mittoa että meniskö ne kuitenkin. Ja sais olla kuitenkin ihan reilun kokoisia, että sais sukkiksia ja semmoisia.

      Oon tykännyt saumurista, ei oikeastaan mitään valittamista. Mää en saa solmimalla vaihdettua lankoja kun jostain syystä aina sit tulee huono tikki ja lopulta joutuu kuitenkin sit langoittaan uusiksi :D

      Poista
  3. En osaa vastata tuohon sun vastaukseen... Mutta näin minä vaihan langat;
    Neulalangat poikki ja irti, alalangat solmulla uusiin lankoihin, paininjalka ylös ja vedetään alalangat läpi. Neulalangat pujottaa nopeasti ihan alusta alkaen takaisin. Sitten vain kone kuumaksi jälleen :D Ei ole ollut ongelmia näin.
    t. Maija

    VastaaPoista