keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Sairaspäivien puuhia

Viia sairastui maanantain ja tiistain välisenä yönä johonkin nuhakuumeeseen. Meillä se on tuo pienin, joka kerää aina kaikki mahdolliset taudit itseensä ja jos flunssa tulee, nousee lähes aina myös pieni lämpö sen kaverina. Nytkään kuumetta ei ole ollut kuin se 37,7-37,8 kieppeillä, mutta sen verran kuitenkin, että pysytellään kotona kunnes tulee yksi kuumeeton päivä. Toisaalta nämä kotipäivät ovat ihan kivaa vaihtelua työssäkäynnille, kun ei aamullakaan ole kiire mihinkään. Tänään nukuin Viia kainalossa puoli kasiin saakka. Sitten loppui uni ja olo oli niin virkku, että nousin ylös ja Viia jäi vielä nukkumaan meidän sänkyyn, jonne kömpi aamuyöstä. Joskus menee pitkiäkin aikoja, että nukkuu ainoastaan omassa sängyssä, mutta välillä kipittää aamuyöstä viereen ja näyttää nukkuvan myös pidempään, jos joku on siinä lähellä nukkumassa.


Kotona ollessa on ihan erilailla aikaa tehdä asioita, mitä silloin kun on ensin päivän töissä. Luonnollisesti :) Nyt kun tytöt viihtyvät omissa touhuissaan kahdestaan pitkiäkin aikoja, ehtii tehdä kaikenlaista päivän aikana. Eilen sain leikkihetken aikana imuroitua ja putsattua pari laatikkoa ylimääräisestä törystä. Siivouksen vastapainoksi ollaan kyllä myös pelailtu esimerkiksi lautapelejä. Tyttöjen suosikki on tällä hetkellä Carcassonne, jossa Viia pelaa minun joukkueessa eli käytännössä nostaa ja laittaa laatat minun päättämään paikkaan. Tätä pelailtiin eilenkin eikä siinä mitään, ihan kiva peli ihan aikuisenkin näkökulmasta!



Muutenhan tuo onnistuisi tytöiltä jo kahdestaankin, mutta Viia ei tajua, että mihin kortteja pitäisi laittaa :)


Tänään tytöt kaivoivat myös muovailuvahat esille ja muovailivat ja piirtelivät hetken. Arkena harvemmin tulee muovailtua, joten hyvä että välistä ehtii tehdä sitäkin. Koottiin myös pitkä tovi palapelejä ja itsekin innostuin tekemään Veetin palapelejä. Vitsi miten se olikin mukavaa pitkästä aikaa kun oli vähän haastettakin :D Viia on ihan muutamissa viikoissa oppinut tekemään tosi isojakin palapelejä! Ei ole kuin ehkä kolmisen viikkoa kun teki kahdeksan palan palapeliä ja nyt menee yli 40 palan palapelit. Onkin hamstrattu uusia kirpparilta, että ei aina tarvisi tehdä niitä samoja.



Eilen kävin tapaamassa illalla ystäviä ja hain pari ystävän lapsen vanhaa vaatetta, jotka olen aiemmin ostanut. Tämä ruusupaita on niin ihana ja ystäväni eli Viian kummitätin itse tekemä. Hänen ompeluitaan löytyy lisää Luomalla-blogista. Viia valitsikin tämän heti aamulla päälle, yhdistäen siihen hienosti vaaleanpunaisen henkselihameen sekä Noshin fantasia-joustocollegesta tehdyt leggarit. Leggareiden päälle veti vielä sukan, melkoinen yhdistelmä :D Onneksi ei olla poistumassa kotoa, joten ihan sama mitä päällä on...


Eilen lämmittelin uunin ruuanlaittoa varten, joten tein samalla usean päivän ruuat valmiiksi. Toinen on parmesanbroileria Marttojen ohjeella, käärin vielä ohjeesta poiketen kanat ilmakuivattuun kinkkuun. Tuli todella hyvää, vaikka lapsista ainoastaan Aava tykkäsi tästä. Jatkossa laittaisin ehkä myös vain puolikkaan kanaliemikuution, tuli aika suolaista jopa minun makuun. Toiseen vuokaan tein ihan lihamureketta pekonilla. Pekonit ja ilmakuivattu kinkku löytyivät jääkaapista viikonlopun jäljiltä, joten hyödynsin ne ennen kuin menevät pilalle.


Samoilla tulilla tehtiin muutama jälkkäri"keksi". Nämä olivat tällaisia terveellisempiä, sokerittomia keksejä. Näihin pistin:

2 banaania
1,5dl kaurahiutaleita
1,5dl tattarihiutaleita
1rkl maapähkinävoita
(vaniljasokeria tai aitoa vaniljaa)

Hienonna hiutaleet (pelkät kaurahiutaleet käyvät oikein hyvin myös) vaikkapa sauvasekoittimella ja lisää sekaan banaani ja lopuksi maapähkinävoi. Lusikoi pellille ja levitä. Paista noin kymmenen minuutta 200:ssa asteessa.


Näihin saa nätisti uppoamaan tummentuneet banaanit ja kelpaa antaa lapsille ja alle vuoden ikäisille, jotka eivät vielä sokeria syö. Veeti vetäisikin välipalana kaikki loput mitä meiltä jäi päivällä yli :) Nyt tytöt ovat päiväunilla, Veeti pelailee pleikkarilla ja mulla on hetki aikaa kirjoitella ja ehkä vähän tehdä ompeluhommia! Mitä teidän päivään kuuluu? Oletteko pysyneet terveenä?


2 kommenttia:

  1. Meillä on just "äijämureke" uunissa, johon siihenkin (kuten nimikin antaa ymmärtää) tulee pekonia :D joskus menee nämä ajatukset pelottavan hyvin yksiin.. Parmesaanibroisku kuulostaa hyvältä, täytyykin joskus kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ollut eilen edes puhetta lihamurekkeesta! :D Kai sulla on juustoa siellä sisässä?!? :D

      Poista