torstai 22. helmikuuta 2018

Miesten korkeakaulushuppari

 *kaupallinen yhteistyö Nosh / kankaat saatu

Ompelin miehelle samantyylisen korkeakaulushupparin, minkä tein aiemmin Veetille Mekkotehtaan Kahden-hupparin ohjeella. Mies tykästyi Veetin paidan malliin ja pyysi itselleen samanlaista. Kankaaksi valikoitui Noshin Laine. Väri on tylsä musta, mutta jujuna tuossa kankaassa onkin sen pinnan elävä struktuuri. Kangas on oikealta puolelta epätasaista ja nurjalta puolelta taas enemmän normaalin, sileän collegen näköistä. Tässä lähikuvassa kankaan pinta pääsee hyvin esille. Olen tehnyt itselle jakun tästä samasta kankaasta sinisenä, mutta se ei ole koskaan päässyt tänne blogiin asti. Muut Noshin kankaat löydät tästä.

Yksityiskohtana tässä paidassa ovat nahkaiset läpyskät sirkkarenkaiden alla. Nyörit tästä vielä puuttuvat, koska ne ovat vielä kaupassa! Pitänee muistaa ostaa sitä nyöriä ensi kerran kun käy Kärkkäisellä.


Kaavana tässä on Jujunan hupparikaava koossa 50, mutta totesin taas, että ensi kerralla pitää muistaa piirtää se pienempi koko. Tässä on liian leveät hartiat, joten jouduin vähän tekemään töitä tämän eteen, että saatiin paidasta istuva. Malli voisi myös olla hieman vielä ihonmyötäisempi. Pistän tänne muistiin tämän koko asian, niin osaan ensi kerralla tehdä suoraan oikean koon!

miesten korkeakaulushuppari nosh laine

Jujunan kaavassa oli erilainen kaulus, joten muokkasin tästä samantyylisen Veetin hupparin kanssa sen Kahden hupparin kaulusta mukaillen. Tällainen ristikaulus onkin tosi kiva. Aina vähän jännittää ommella miehelle jotain, kun ei oikein tiedä että istuuko vaiko ei ja tuleeko pidettävä. Omissa vaatteissa huomaan olevani vähemmän kriittinen ja toisaalta tiedän myös ne kaavat, jotka itselle istuvat parhaiten!

miesten korkeakaulushuppari nosh laine

Paras palkinto ompelussa onkin huomata, että minun tekemä paita hakeutuu kaapista usein päälle ja reissuunkin mies otti sen mukaan. Voisin siis olettaa, että mieluinen oli ja ehkä tulevaisuudessa saan ommella jotain muutakin miehelle! Ruumiinrakenteeltaan mies on hoikka ja pitkäraajainen kuten lapsensakin, joten usein kaupasta tarpeeksi pitkähihaisten paitojen ostaminen voi olla haastavaa. Tähän onnistuin tekemään aluksi jopa liian pitkät hihat. Jätän vissiin kasvunvaraa myös aikuisten vaatteisiin...

miesten korkeakaulushuppari nosh laine


2 kommenttia:

  1. Tosi hyvin onnistunut, hyvin istuvan näköinen paita! En yhtään ihmettele, että se on mieleinen vaate!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi vaan kokoa pienempi niin istuu suoraan ilman muokkauksia! :)

      Poista