Kaupallisessa yhteistyössä Greendeal
Viime kesän aikaan kuulin varmaan ensimmäistä kertaa puhuttavan aurinkorasvojen kemikaalisista ja fysikaalisista suojista ja siitä, kumpi niistä on se parempi vaihtoehto. En ole expertti selittämään noiden eroja, joten lainasin tähän pienen tiivistelmän Jolie:n sivuilta. Kannattaa lukea koko artikkeli!
"Synteettisessä kosmetiikassa käytettyjen kemiallisten aurinkosuojien riskejä on tuotu esiin viime aikoina paljon. Kemiallisessa suojassa säteily kulkee UV-filtterin lävitse. Mitä korkeampi suojakerroin tuotteessa on, sitä enemmän se sisältää kemiallisia suojaavia aineita. Näiden kemiallisten suojien on todettu olevan haitallisia paitsi ympäristölle myös elimistölle. Kemiallisista suojista yksi yleisin on oksibentsoni-yhdiste (Bentsofenoni-3), joka pääsee kulkeutumaan verenkiertoon ja näinhän ei kosmetiikassa saisi olla. Huomion arvoinen seikka on myös kemiallisten suojien kulkeutuminen meriveden kautta ravintoomme, kuten kaloihin ja sitä kautta rintamaitoon. UV-suodattimien on lisäksi todettu olevan uhka koralliriutoille."
Luonnonkosmetiikan aurinkorasvoissa puolestaan on fysikaalinen suoja eli voide muodostaa iholle pinnan, joka heijastaa auringonsäteet pois ihosta, jolloin iholle ei tarvitse mitään ylimääräisiä myrkkyjä. Viime vuonna ostin Prisman alekorista Lovean aurinkorasvan, missä oli fysikaalinen suoja ja se oli oikein hyvää rasvaa. Ainakin viime vuonna muistelen puhuttavan, että sitä ei saisi enää Suomesta?
Halusin ehdottomasti Thaimaan reissulle mukaan luonnonkosmetiikan aurinkorasvat ja samalla testata, että ovatko ne oikeasti yhtä hyviä kuin ne "myrkylliset" rasvat. Sokos emotionilta ostin Biosolis-rasvaa suojakertoimella 30 niihin hetkiin, kun iho olisi jo tottunut vähän aurinkoon. Eco cosmeticsin rasvat ovat puolestaan suojakertoimella 50 ja ne on saatu Greendealilta. Toinen rasva oli suunnattu erityisesti lapsille ja toinen ihan yleiskäyttöön.
Näin Eco Cosmeticsin aurinkotuotteista on kerrottu Greendealin sivuilla:
"Eco Cosmetics tuotteiden teho perustuu kasviuutteiden ja öljyjen sekä titaanioksidin yhteisvaikutukseen.
Eco Cosmetics myrkyttömät aurinkovoiteet sopivat myös perheen pienimmille käyttäjille vauvaikäisestä lähtien. Lapsille suosittelemme lasten tuotteita, sillä niissä koostumus on mietitty pienille ihoalueille sopivaksi niin, että voide pysyy myös rantaleikeissä hyvin iholla. "
Aiemmin ilmeisesti fysikaalisen suojan sisältäneet rasvat olivat jättäneet iholle valkoisen kerroksen, mutta näissäkin tekniikka tai ainesosat ovat kehittyneet, eikä moista ongelmaa enää ole. Näistä kahdesta merkistä Biosolis jätti mielestäni helpommin ihoa vaaleaksi, jos rasvaa ei hieronut kunnolla ihoon. Kummastakaan ei kuitenkaan jäänyt selvää valkoista kerrosta. Levitettävyydessä ei ollut juurikaan eroja, Eco Cosmetics levittyi ehkä hieman paremmin kuin tuo Biosolis. Tuoksu ei ollut perinteisen aurinkorasvan hajuinen vaan melko mieto ja neutraalihko. Enemmän "rasvamainen".
Rasvat toimivat ihan yhtä hyvin kuin tavallisestkin rasvat. Lapset pysyivät palamattomina, vaikka pärskivät päivät altaassa tai meressä. Mulla on niin herkkä iho, että joku kohta palaa ihan aina rasvasta riippumatta. Eli toisin sanoen teho oli ihan yhtä hyvä kuin sillä kemiallisen filtterin rasvallakin. Parastahan se ois suojata iho vaatteella, mutta yli kolmenkymmenen asteen helteessä se pitkillä vaatteilla olo ei vain houkuta, vaikka vaatteet kuinka olisivat vilpoista materiaalia.
Jos verrataan sellaiseen spray-muodossa olevaan Nivean aurinkorasvaan, niin onhan nämä selvästi tujumpaa tavaraa koostumukseltaan. Mutta sitten taas normaaliin rasvaversioon nähden eivät enää paljoakaan paksumpia. Levityksen vaiva ei ole niin suuri, että sen vuoksi valitsisin mieluummin iholle sen myrkyllisemmän vaihtoehdon. Hyvin saatiin rasvattua näilläkin itsemme ja lapset.
Onko sinulla kokemusta luonnonkosmetiikan aurinkorasvoista? Mikä on ollut paras?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti