Uhmis tuhmis

Lapsiperheissä on varmaan totuttu siihen, että ainakin jollakin lapsista on aina menossa jokin tietty vaihe. Jo vauvana lapsella on tiheän imun kausia, sitten tulee eroahdistukset ja sen jälkeen tietty ne ah niin ihanat uhmakaudet! Veetin uhmaikä oli tuossa kahden ja puolen vuoden tienoilla ja kesti joitakin viikkoja. Silloin elämä oli melkoista huutamista välillä. Sanoisin kuitenkin, että ei mikään ihan kamala uhma. Aava puolestaan oli vauvasta lähtien sellainen ei niin tyytyväinen vauva ja lapsi, joten uhmaikää ei oikeastaan koskaan tullut vaan se oli sitä tasaista peruskitisemistä.

Viialla puolestaan on ollut temperamenttia vaikka muille jakaa jo pienestä pitäen ja se tuntuu vain kasvavan sitä mukaa mitä ikää tulee lisää. Tällä hetkellä menossa on varmaan joku kahden vuoden uhma ja meillä asuukin melkoinen tuittupää tällä hetkellä! Ihan kaikki pitää saada tehdä itse ja oman pään mukaan ja jos yrittää kieltää, niin tulee valtava mielensä pahoittaminen. Kieltoa seuraa dramaattisesti sängylle mahalleen heittäytyminen ja iso nyyhkytys, jolloin ei saa katsoa eikä koskea. Jos yrität vaikka silittää, niin Viia äkäisesti huitoo kättä pois. Tuolloin on parasta antaa yksin rauhoittua eikä yrittää koskea, jolloin se selvästi vain ärsyttää lisää.

Ruuaksi halutaan banaania, sitten ei taas haluta ja sitten halutaankin. Ensin banaaniviipaleet ovat ok, mutta sitten syntyy raivo, kun ehdit ne pilkkoa kun neiti olisikin halunnut kokonaisen banaanin! Nyt mukaan on tullut lautasen paiskaaminen teatraalisesti lattialle, mikäli ruoka ei ulkonäöllisesti miellytä tätä pientä uhmista. Lähes joka asiasta voi nostaa valtavan kiukun!

Tällä viikolla yksi päivä töiden jälkeen kiukku alkoi siitä, kun joutui nousemaan turvaistuimesta pois eikä voinutkaan jäädä yksin autoon pihalle. Sisällä raivo jatkui, kun olisi pitänyt riisua vaatteet. Viia ei antanut riisua, joten jätin istumaan eteiseen vaatteet päällä. Sitten raivo yltyi kun en antanut haalari ja kengät päällä mennä olohuoneeseen. Istui ja raivosi sitten melkein puoli tuntia vaatteet päällä ennen kuin lopulta itse riisui ne ja keksi jonkun toisen syyn jatkaa raivoamista. Me muut ei koskaan keksitty, että mikä se oli :)

Onneksi nämä uhmakohtaukset ovat toistaiseksi rajoittuneet kotiseinien sisälle, niin ei ole tarvinut muiden kaupassa katsoa ärsyyntyneesti lattialla makaavaa ja riehuvaa lasta. Eikös muutamia vuosia sitten joku isä poistettu kaupasta lapsen kanssa, kun lapsi oli saanut uhmakohtauksen ja häiritsi muita asiakkaita. Noissa tilanteissa voisivat ne häiriintyjät itse yrittää hiljentaa sen uhmaansa purkavan lapsen. Ei muuten ole ihan helppoa! Ja tuo kauppauhmakin muuten ollaan koettu! Taisi olla Veeti, joka makasi Prisman lattialla pikkukärryt nurin vieressä ja huusi. Leivänmaistattajatätikin koitti tulla leipäpalalla lahjomaan, kun tunnisti Veetin, joka aina innokkaasti kävi hakemassa maistiaisia. Ei auttanut lahjominenkaan siinä tilanteessa.

Onneksi nämä uhmat(kin) ovat vain kehitysvaiheita lapsen elämässä, eivätkä kestä koko ikää. Mikäli kestäisivät, niin ehkä tällä maapallolla olisi himpun verran vähemmän ihmisiä :) Tosin Viia on sen verran omapäinen, että tuskin ihan helppo luonne tulee olemaan senkään jälkeen, kun uhma hellittää!

Tai sitten tämä on vain alkusoittoa ja se "oikea" uhma on vasta tulossa sitten kahden vuoden jälkeen!

Missä iässä teidän lapsilla on ollut uhmaikä ja onko siinä ollut eroja sisarusten välillä?