lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyvää ystävänpäivää

Olen monesti huono pukemaan sanoiksi ajatuksiani. En osaa ilmaista niitä hyvin, enkä varsinkaan kirjoittaa asioista niin hienosti mitä haluaisin. Ystävyydestäkin olisi varmasti paljon sanottavaa, mutta en löydä oikeita sanoja ilmaisemaan sitä, kuinka tärkeitä ystävät ovat. Elämääni mahtuu ystäviä monelta eri aikajaksolta. Elämässäni on edelleen mukana se paras ystäväni jo parinkymmenen vuoden takaa ja lisäksi matkan varrella olen saanut tutustua useaan muuhun nykyiseen ystävään.

Opiskeluajoilta sain mukaani useamman ystävän, jonka kanssa olen viimeksi tänään käynyt syömässä pitkän kaavan mukaan ravintolassa. Näemme porukalla liian harvoin, mutta juttu jatkuu aina siitä, mihin se on edellisellä kerralla jäänyt. Elämäntilanteet ovat olleet erit ja samat ja taas erit ja silti ystävyys on kestänyt. Kolme tuntia vierähti nopeasti kuulumisia vaihdettaessa. Tänä vuonna en askarrellut kortteja vaan otin tytöille mukaan sokeriset sitrus-kookoskuorinnat, että saavat hemmotella itseään vaikkapa näin ystävänpäivän kunniaksi.



Monesti sanotaan, että aikuisiällä ei voi saada enää uusia ystäviä tai ainakin se on vaikeaa. Kuulun varmaan siihen ihmisryhmään, jolla on ollut todella hyvä tuuri, sillä viimeisen vuoden aikana olen saanut vielä uuden ystävän muiden vanhojen ystävien rinnalle.

Mietin tänään, että milloin kaveria voi sanoa ystäväksi? Milloin suhde muuttuu ja ottaa sen askeleen, että toisesta tulee enemmän kuin kaveri? Vaatiiko se tietyn ajan tuntemista vai milloin tuo suhde muuttuu. Onko se silloin, kun toisen seurassa voi olla oma itsensä ja voi olla myös hiljaa ilman, että olo on vaivaantunut? Onko se silloin, kun toiselle voi myöntää ne noloimmatkin mokat ja virheet ja toinen ei tuomitse vai kannustaa? Onko se silloin, kun asioista uskaltaa olla rehellisesti eri mieltä, eikä pelkää sitä, että toinen ei haluaisi enää viettää aikaa kanssasi, koska ajattelet asioista erilailla. Silloin, kun et pelkää, että asiasta tulee riitä, koska ystävyys kestää myös riidat?

Missä vaiheessa ystävyys kasvaa ystävyydeksi? Päädyin tänään siihen, että voin rehellisesti sanoa omistavani tänään ainakin yhden ystävän enemmän kuin viime vuonna.


Vuosien saatossa ystävyyssuhteet voivat laimeta eri elämäntilanteista johtuen. Mutta voi myös käydä niin, että vanha ystävyys syntyy paremmaksi uudelleen, kun elämäntilanteet ovat taas samat ja mielenkiinnon kohteet ovat yhteisiä. Minulle on käynyt näinkin. Jossain vaiheessa tiet ovat erkaantuneet sen verran, että yhteydenpito on ollut vähäisempää, mutta nykyään ei mene montaa viikkoa näkemättä.

Odotan äitiyslomaakin innolla, koska tiedän, että minulla on kaksi samassa tilanteessa olevaa ystävää jakamassa sitä arkea kanssani. Samojen ihmisten kanssa jaoin viime äityslomani ja kaikkien vauvoista on kasvanut osaavia taaperoita. Nyt ollaan menossa yhdessä uudelle kierrokselle. Veetin vauva-aikana minulla ei valitettavasti ollut ystäviä kotona samaan aikaan ja nyt kun se on kerran kokenut, on onnellinen, että voi kokea sen toisenkin kerran. On aina se tuki ja turva ja ihminen, kenelle voi vuodattaa niitä äitiyteen liittyviä asioita, mitä muille ei välttämättä voi.


Että sitä minä halusin tässä sanoa, että olette kaikki mulle tärkeitä, vaikka se aika muka ei aina riitäkään siihen, että tavattaisiin usein tai edes soiteltaisiin. Olette silti usein mielessä ja teidän kaikkien kanssa on naurettu monet naurut ja itketty itkut. Onnellinen olen, että olen saanut en vain yhtä ystävää vaan monta. Voiko ihmisellä käydä enää parempi tuuri? Mietin tähän loppuun jotain hienoa ja koskettavaa runoa, mutta tätähän se tosiystävyys oikeasti on:


"Koputat ovelle. Näen kasvosi ikkunassa.
 Ei tarvetta ryntäillä piilottamaan tavaroita tyynyjen taakse. 
Ei syytä häpeään, vaikka silittämätön pyykki lojuu tuolilla. 
Ei tarvetta juhla-astioihin. Ei haittaa, että jäljellä on vain keksinpalasia. 
"Tule sisään, laitan kahvin kiehumaan.
No - kerro mitä sinulle kuuluu?"
Charlotte Gray

4 kommenttia:

  1. Ihanasti olit kirjoittanut ystävyydestä ja siitä miten elämäntilanteet saavat sen syvenemään tai laimenemaan, milloin mitenkin. Tuli ihan mieleeni omat äitiysajat, jolloin minulla oli omistaa ystävä, jonka luo voi mennä, kun tuntui että kotona kaikki kaatui päälle, siellä sai ruokaa ja myötätuntoa ja jaksoi taas mennä kotiin ja selvittää kaaoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä onni! Ja varsinkin tuo, että kun tuntuu seinien kaatuvan päälle, voi kurvata ystävän luo ja sieltä kotiin palatessa olo on kuin eri ihmisellä ja taas jaksaa porskuttaa arkea eteenpäin :)

      Poista
  2. Vaikuttiko päätökseen kolmannesta lapsesta juuri tähän hetkeen suunnitelluksi se, että kahdelle kaverillekin on vauvat tulossa tai olisiko teille tullut kolmatta, jos olisit joutunut olemaan yksin äitiyslomalla? Koetko, että olisit jäänyt jostakin paitsi, ulkopuoliseksi, jos kaksi kaveria olisivat yhdessä äitiyslomalla ja sinä et? Itse painiskelen vähän samanlaisten ajatusten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oikeastaan, koska itse halusin, että jos kolmas lapsi tulee, se saisi tulla pienemmällä ikäerolla mitä Veetillä ja Aavalla on. Näin ei olisi käynyt jos olisi jäänyt odottelemaan vielä yrittämistä :) Tokihan kahden kaverin raskausuutiset saattoivat himpun lisätä sitä kuumetta ja vahvistaa sen, että se kolmas lapsi vielä halutaan! En olisi siis jättänyt sitä lasta hankkimatta vain sen vuoksi, että kavereille ei olisi ollut vauvaa tulossa, jos itse olisin vauvan halunnut.

      Tokihan muut olisivat varmasti nähneet toisiaan päivisin enemmän kun itse olisin töissä, eli tavallaan sillä lailla ehkä jäisin pakostakin paitsi. Mutta sitten toisaalta olisimme voineet nähdä toisiamme minun töiden jälkeen, samalla lailla kuin tälläkin hetkellä :) Ovathan se molemmat tälläkin hetkellä jo kotona ja minä töissä.

      Mutta jos itselläsi on siis mietinnässä lapsi ja milloin sen yrittäminen olisi ajankohtaista, niin eihän siitä mitään haittaa olisi, jos sattuisi olemaan samaan aikaan kavereita kotona ;) Itse ainakin toivoin Veetin aikana, että joku kavereista olisi ollut kotona samaan aikaan. Oli paljon yksinäisempää mitä nyt. Tosin nyt mulla on jäämässä muitakin kavereita kahden lisäksi samaan aikaan kotiin, joten eiköhän sitä seuraa löytyisi heistäkin. Pienemmissä kaupungeissa vaan on vaikeampi löytää niitä samanhenkisiä äitikavereita vieraista, mitä isommissa kaupungeissa, joissa on enemmän ns. "valinnanvaraa". Tsemppiä ajatusten kanssa painimiseen!

      Poista