sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kotoilumekko

Viime viikolla ompelin itselleni aivan ihanan kotoiluhupparin Pehemiän aaltoneuloksesta Vai onko tämä nyt sitten ennemmin hupparimekko, kun mittaa on reilummin. Tarkoitus oli tehdä hupullinen mekko, jonka voisi kotona vetäistä päälle leggarien kanssa. Harvemmin tulee enää muita housuja pidettyäkään, joten paidan pitää peittää pylly! Kuvien ottaminen on vain viipynyt, kun en ole halunnut ottaa kuvia silloin, kun on bad hair day. Eli siis lähes joka päivä, kun tulee tuota pipoa pidettyä ihmisten ilmoilla, niin kotona tukka on myös sen näköinen, että se pipo on ollut päässä. Ja kyllähän tällä mekolla kehtaa kotoa poiskin lähteä, vaikka tätä kotoilumekoksi mainostakin.


En oikein osannut päättää, että millaisen hupun haluaisin tähän, joten päädyin tuommoiseen versioon, missä etuosat menevät vähän päällekkäin. Tosin kuvissa se ei oikein hyvin näy. Mietin myös, että sirkkarenkaat ja nauhat olisivat olleet kivat, mutta en tiennyt, mihin kohtaan ne sirkat olisin iskenyt tuommoisessa päällekkäisessä hupussa. Paidan kaava on Linnelin Make it work koossa L. Tosin helma on pidempi ja muutenkin eri mallinen. Hupun kaavan otin jostain Ottobren lasten hupparista koosta 170cm ja se sattui passaamaan hyvin tuohon kaula-aukkoon. Kaula-aukkoa myös hieman pienensin, kun tuossa miv-kaavassa se on melko avara. Huppu on vuoritettu harmaalla pallotrikoolla.


Tämä aaltokangas on taas vaihteeksi niitä kuoseja, jotka ovat niin paljon paremman näköisiä vaatteena kuin pelkkänä kangaskuvana. Tämä varsinkin on livenä tosi paljon mun mieleen. Tämä vaate tulee useasti vedettyä nykyisin kotona päälle, vaikka se ei imetyksen kannalta ole todellakaan mikään ykkösvaihtoehto. Mutta kun se on niin ihana ja plussana mukava päällä!


*toteutettu yhteistyössä Pehemiän kanssa

10 kommenttia:

  1. Tosi hieno. Tuo on kyllä kiva kangas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin tykkään, vaikka tosi soveltamalla piti tehdä kun en oikein tiennyt, että mitä haluan :)

      Poista
  2. Ihan täydellinen! Kangas ja hupparimekon mallikin ihan täydellisiä, tuollaisen haluaisin itsellenikin. :) Mun ei vaan oo tullut ommeltua vaatteita piiiitkään aikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän ois sit hyvä ottaa projekti ja virkistää taitoja ;)

      Poista
  3. Näyttää ihanalta, sekä kangas että malli. Varmasti mukava päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa vaan onko mukava!? :) niin mukava, että voisin pitää pelkästään tätä. Ja ehkä imetyksen loputtua pidänkin!

      Poista
  4. mun mielestä tää kangas taas ei vastannut kuvaa sitä kuvaa netissä ja ihan harmittaa että hatkahdin tilaamaan. Tuolla se nyt valuu pöydällä sitten. Mutta sun huppari on kyllä hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä kankaassa sitten livenä mättäs oikein? Mä pelkäsin, että tuo luonnonvalkoinen ois tosi keltainen, mutta onneksi se ei ollut ja jotenkin värit oli muutenkin kivemmat livenä :) No, myyt eteenpäin tai teet lahjaksi jotain siitä?

      Poista
  5. Oi miten hieno huppari! Tällaisia nähdessä toivoisin osaavani ommella itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo neulomalla hieman hitaampi toteuttaa ;) Mut tuommoisena käsityöihmisenä varmasti osaisit. Että ei muuta kuin kokeilemaan!

      Poista