perjantai 13. joulukuuta 2013

Perjantain tunnelmia

Tänään oli kiva päivä! Aamupäivä kului kaverin luona kyläillessä, jonka jälkeen siivosin kotona. Iltapäivällä saatiin kylään kummipoikani vanhempineen ja siinä ilta vierähtikin mukavassa seurassa. Tarjottavaksi tein jäädykettä, jonka reseptin muokkasin useasta eri ohjeesta. Kuvaa ei valitettavasti ole, mutta tässä ohje, mikäli joku haluaa testata.

Puolukkajäädyke

1,5dl sokeria
2 munaa
4dl kuohukermaa
1tl vaniliinisokeria
puolukoita
valmista kinuskikastiketta
murskattuja piparkakkuja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi sekä kermavaahto myös vaahdoksi eri astiassa. Yhdistä vaahdot ja lisää joukkoon muut ainekset. Kinuskikastiketta laitoin ehkä desin ja jätin sen sekoittamatta kunnolla, jotta jäädykkeessä olisi kinuskisia sattumia. Pipareita murskasin ehkä kahdeksan. Sitten vaihn huuhdellaan vuoka kylmällä vedellä ja laitetaan yön yli jäätymään pakkaseen. Oli aika herkullista!


Illalla kokeilin ottaa jalustan kanssa hämärässä kuvia, kun tuo mun hämäräkuvaaminen on aika onnetonta. Enkä nyt tiedä, että tuliko näistäkään erikoisen hyviä, mutta harjoitus tekee mestarin. Ehkä. Amarylliskin puhkesi kukkaan, vaikka vasta sen ostin. Ehkä tuo lämmin paikka takan vieressä edesauttaa aukeamista.


Vierailta saatiin "tuparilahjaksi" tuommoine ihana tähtitarjoitin, jossa oli blingbling-tuikkikupit. Yhdestä ehti jo tulikin sammua, kun laitoin niihin heti kynttilät palamaan.


Eteiseen laitoin Kivi-lyhtyjen tilalle nyt ihan normaalit kynttilät ja tuommoiset mansetit niihin.


Keittiön lipaston päälle oli muuttanut kaksi tonttua asumaan. Sieltä ne seurailevat, että onko Veeti ollut kilttina ja soittavat kännykällä Korvatunturille väliaikatietoja.




Huomenna miehellä on poikkeuksellisesti työpäivä, joten saapa nähdä mitä me lasten kanssa hommailtaisiin. Ehkä pitäisi ainakin käydä ostamassa vetskari, koska ostin Metsolasta ihanaa kangasta, jonka leikkasin tänään jo Aavalle haalariksi. Pitäisi ehkä myös suorittaa pikkuhiljaa viimeiset lahjaompelukset, että ei jää ihan viime tippaan.

2 kommenttia:

  1. Aivan täydellisen mahtava tuo kolmioista tehty kuusi!! Huippu!
    Mua aina hymyilyttää kun mieltä löytyy niin monia samoja juttusia, tuollainen neljän kynttilän adventtikynttelikkö nyt pisti tällä kerralla silmään.
    Muttat tuo kuusi! Pitäisiköhän ihan vielä apinoida? Sitä en usein tee, mutta nyt kyllä ehkä pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apinoi vain, niin minäkin tein kun se ei oma idea valitettavasti ollut! Se on kyllä huippu keksintö joltakin! Jos tarkoitat tuota punaista kynttelikköä, niin se on miehen mummun vanha :)

      Poista