tiistai 8. helmikuuta 2022

Siberian winter hat

*sisältää mainoslinkin 

Meillä on ollut useamman kerran täällä yli -20 pakkasta ja ulos mennessä on saanut pukeutua kyllä sen mukaisesti. Mulla valmistui sopivasti ensimmäisten paukkupakkasten aikoihin ihanan lämmin Siberian winter hat, joten pääsin testaamaan sitä heti ihan tosi toimissa. Tämä pipohan sai idean siitä, kun neuloin mun tädille joululahjaksi Chunky beanien. Siihen menee vajaa kaksi kerää lankaa ja aina jää reilusti siitä toisesta kerästä. Ajattelin, että jos ostan kolme, saan itsellenikin jonkun kivan pipon. Ei muuta kuin Ravelryyn etsimään jotain kivaa mallia Dropsin Air langalle ja tämä Siberian winter set tuli vastaan eli ilmaisessa ohjeessa on sekä pipon, että huivin ohje.

Jos tykkäät neuloa ja Ravelry on sulle vielä vieras, niin suosittelen lämpimästä kirjautumista sinne. Sieltä voi etsiä ohjeita vaikka ihan langan nimen perusteella ja tallentaa omaan kirjastoon löydettyjä ohjeita jne.

Tein pipon ohjeen mukaisilla silmukoilla ja puikoilla ja tuli just sopiva mun noin 56cm päähän. Yllätyin siitä, sillä yleensä mun käsialalla kaikki pipot on aina liian löysiä. Tämä tehdään siis niin, että luodaan silmukat provisional cast onia käyttäen langan pätkälle ja tehdään ensin toinen pipo ja sit otetaan ne luodut silmukat langanpätkältä puikoilla ja kudotaan toinen pipo siitä. Onpas vaikea selittää. Silmukoiden luontikohta jää siis pipon keskelle ja se itse asiassa näkyy mulla tuossa hieman taitteen yläpuolella. Tein siis ensin toisen puolen ja epäilin langan riittävyyttä niin tein sittenkin vähän matalamman piposta ja tuo kohta jäi näkyviin. Mutta varmaan lähtis pois kun jaksais näyttää vähän höyryä pipolle jossain välissä. Toki teko onnistuis niin että tekisi ensin toisesta päästä lisäyksistä lähtien pipon ja toisessa päässä sit kaventais sen putken, mutta tämäkin oli ihan näppärä. Toki joudun aina tuon tietynlaisen silmukoiden luomisen katsomaan jostain Youtube-videosta, mutta äkkiä se sit aina muistuu mieleen.

Lankana mulla on tässä tosiaan *Dropsin Air, sävyssä vanha roosa. Tää on kaunis väri, sellainen rusehtavan kanervan värinen. Lankaa meni ehkä noin 1,5 kerää, mutta tosiaan olisin voinut haluta tästä vähän pidemmän mallisen eli varaisin sen kaksi kerää. Tein ensimmäisen pipon hieman tiukemmalla käsialalla ja toisen rennommin, että se mahtuisi hyvin tuohon ekan päälle. Näin tuli kyllä tosi lämmin ja ei palellut yhtään tuolla pakkasessa. Käytän noita chunky pipoja myös pakkasella, mutta tämä on selvästi tosi paljon tiiviimpi, joten pitää varmasti tuultakin paremmin.

Kuvat  on jo aikaisimmilta pakkasilta, jolloin piti päästä vähän pihalle tuulettumaan, vaikka olikin paukkupakkanen. Tytöt halusivat ottaa nuket mukaan, joten puettiin nekin talvikamppeisiin ja istutettiin pulkkaan ja Viia veti niitä perässään. Ei me kauaa oltu, pieni lenkki käveltiin. Yllättävästi lapset tarkenivat kuitenkin vielä iltapäivällä olla tuolloin toista tuntia ulkona, kun puettiin merinoa päästä varpaisiin ja villapaidat päälle. 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti