keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Neulotut nukenvaatteet Baby bornille

*sisältää mainoslinkin

Olen tyttöjen pyynnöstä neulonut nukenvaatteita heidän Baby born nukeilleen. Tilasin black fridayna Adlibrikselta alle kympin hintaan Klompelompe Talvilapset-kirjan* ja siinähän olikin tyttöjen yllätykseksi myös nukenvaatteille ohjeita. Erehdyin näyttämään neuleita tytöille ja sen jälkeen alkoi tulla tilausta vaatteesta toisensa jälkeen. Ajattelin, että samalla olisi hyvä tuhota lankakaapista noihin kaikkia merinojämiä, mistä ei enää mitään muuta järkevää saa. Ohjeet olivat kivan nopeita tehdä, vaikka tämän ensimmäisen frillamekon kanssa meinasikin uskoa loppua sen kanssa, että tuleeko siitä mitään. Lyhyesti sanottuna; nappilistat ei ole mun juttu. Ei neuloessa eikä ommellessa. Napit kuitenkin mahtuivat listalle, vaikka vähän näytti että sen lyhyyden vuoksi en saa mitenkään ympättyä siihen kolmea nappia. Tuossa kirjassa oli muuten niin paljon ihania ohjeita (muillekin kuin nukeille!), että olisin mieluusti maksanut kirjasta myös normaalin hinnan! Tosi positiivinen yllätys, sillä tilasin kirjan sika säkissä ilman, että tiesin yhtään mitä se sisälsi. Aiemmat kirjat ovat olleet hyviä, joten luotin siihen, että tämäkin olisi. Aiempia postauksia löydät mm täältä, täältä ja täältä.

neulotut nukenvaatteet

Frillamekossa on käytetty Dropsin baby merino- lankaa, mikä vastaa vahvuudeltaan aika hyvin kirjassa käytettyä Klompelompe ohut merino-lankaa. Muutenkin noissa merinoissa mätsää myös paksumpi lanka Dropsin merino extra fine-lankaan. Täältä meidän kaupungista ei noita kirjan merinoita saa edes lankakakaupasta. Veikkaan kuitenkin, että tuo Drops on varmaan halvempaa, joten se käy ihan yhtä hyvin tai mikä tahansa suunnilleen saman paksuinen lanka.

neulotut nukenvaatteet

Mulla on iso rasiallinen kirpparilta ostettuja erilaisia nappeja ja tytöt ovat sieltä sitten kaivaneet mieleisiä näihin heidän nukenvaatteisiinsa. Puiset nallenapit ihastuttivat niin paljon, että laitettiin sellainen sitten hihaan koristeeksi, kun tavallisena nappina se ei ehkä ole maailman kätevin.

 

Harmaa pipo on tehty joskus kauan aikaa sitten jollakin vauvanlakki-ohjeella ja on himpun verran iso nukelle, mutta kovasti sitä tytöt ovat nukkeleikeissään käyttäneet. Nyt tietty ainut ongelma on se, että kaikkia vaatteita pitäisi olla tuplasti, koska niistä tulee riita :D

Seuraavaksi neuloin tuon pienen vaaleanpunaisen pipon. Sille ei ollut varsinaista nukelle suunnattua ohjetta, mutta näemmä vastasyntyneen koolla sai aikaiseksi tuollaisen nukkekoon. Jonkin verran tein tästä lyhyemmän kuin ohjeessa. Olisi varmaan ollut vähän lörpömpi päältä, jos olisi tehnyt ohjeen mukaisen määrän kierroksia. Pipojen jälkeen oli tossujen vuoro ja ne olikin nopea tehdä kun neule on aina oikein neuletta ja lopuksi joustimen jälkeen pieni matka ompelua ja tossut ovat valmiit. Toiset ovat Dropsin merino extra finea kuten pipo ja toisen Dropsin Cotton merinoa, josta tuli paremman kokoiset nukelle. Näissä pienin vauvakoko oli nimittäin hieman iso nukelle. Jos tekisi baby merinosta, niin koko olisi varmasti hyvä!

 
Pampulatakki nukelle on neulottu puolestaan Dropsin Air-langasta, joka vastasi myös hyvin kirjan lankaa. Näitä pikkukeriä mulla on jäänyt yli pipoista, joten niitä sai hyvin käytettyä tähän projektiin. Tekisi mieli tehdä Viialle tämä sama neule myös, mutta ehkä ilman noita pampuloita, koska ne eivät ole jotenkin niin siistin näköiset kuin haluaisin. Mutta tämä Air on aivan ihanan pehmoinen ja pörröinen lanka, joka ei kutita niin nukkea kuin ihmistäkään :)

 
Viimeisenä tein vielä yhdet Peikkoset housut. Peikkosen pintaneule on tuttua Peikkonen-myssystä, jonka olen itsekin neulonut aiemmin. Näissä taas sama Merino extra fine lanka ja kahdessa värissä, koska jämäkeristä ei riittänyt kokonaisiin housuihin. Nämä löytyvät kirjasta myös vauvalle/pienelle lapselle ja ovat kyllä tosi söpöt!

 
Nyt kelpaa nukkejenkin touhuta viileämmillä talvikeleillä kun on asianmukaisia varusteita! Olen neulonut tästä kirjasta jo yhden neuleen Aavalle, joten todellakin on ollut hintansa väärti tämä kirja. Suosittelen tutustumaan myös niihin muihin osiin, jos kaipaa suloista neulottavaa lapsille.


 

4 kommenttia:

  1. Oletpa kivat villavaatteet neulonut Babylle, tuo frillamekko on tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi kaunis malli! Kirjassa oli myös lasten versio mutta ei taida meillä tytöt enää huolia sellaista 😭

      Poista
  2. Onpa kerrassaan suloisia nukenvaatteita. Kyllä kelpaa nukkevauvoja nyt hoidella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla ottivat tytöt vastaan ja vähän väliä kesken neulomisen piti käydä kysyyn, että "eikö se oo vieläkään valmis" 😂

      Poista