maanantai 15. kesäkuuta 2020

Salamajärven Kansallispuisto - Vaatimen kierros 18km

Mummu pyysi meidän lapsia viikonlopuksi yökylään, joten me lähdettiin sitten vähän ex tempore miehen kanssa telttailemaan ja testaamaan kevään aikana hommattuja varusteita Salamajärven kansallispuistoon. Meillä kriteereinä oli se, että ajomatka ei olisi kovin pitkä, koska meillä oli aikaa vain yksi yö sunnuntain menojen vuoksi. Tuonne ajoikin alle kahteen tuntiin, joten hyvin ehdittiin matkaan töiden jälkeenkin!


Valitsimme reitiksi Vaatimen kierroksen, jonka pituus on noin 18km. Kiersimme sen myötäpäivään eli ensimmäisenä iltana kävelyä leiripaikalle tuli vain noin 4,5km , johon meni aikaa puolisentoista tuntia kun pysähteli välillä ihastelemaan maisemia! Lauantaina sitten kävelimme tuon loppumatkan.


Varusteista sen verran, että tilasin meille keväällä kaksi eri telttaa. Molemmat ovat Naturehike-merkkisiä, kevyitä ja aika halpoja. Tämä kahden hengen teltta on malliltaan Mongar ja sillä on painoa vain 1,8kg! Lisäksi se on malliltaan kätevä ja helppo pystyttää. Itse telttaosa on suorakaiteen mallinen, jossa on molemmilla pitkällä sivulla kummallekin oma oviaukko ja aukon edessä pienet absidit, johon justiinsa mahtuu rinkka tarvittaessa yöksi. Tämä Mongar on tilattu E-villestä, mutta halvemmalla sen saisi tilaamalla esim Ebaysta. En vain viitsinyt ottaa riskiä, että sen toimituksessa menisi niin pitkään, että se olisi meillä vasta kun reissut olisi jo tehty. Alle kahdensadan sille jäi siltikin hintaa. Toinen saman merkin teltta on Cloud up 3 upgrated, joten otamme nämä kaksi mukaan kun lähdemme koko porukka liikenteeseen ja painoa saa jaettua kummankin aikuisen kesken. Viiden hengen teltat tuppasivat painamaan yli 7kg ja näiden yhteispaino on reilut neljä kiloa.


Rinkan löysin Facebookin retkeilyvarustekirpparilta (kuten myös itsestään täyttyvät Thermarestin makuualustan ja yhden untuvamakuupussin) ja se oli juuri se, mitä olin ajatellut hankkivani. En päässyt etukäteen testaamaan rinkkaa, mutta se osoittautui hyväksi valinnaksi ja selän säätö riitti just mun todella lyhyelle selälle! Rinkka on siis Ospreyn Aura AG 65l ja kantojärjestelmän koko on M. Tämä on siis naisten malli ja sen suunnittelussa on huomioitu kantajan sukupuoli ja esimerkiksi just se, että naisilla on yleensä miehiä lyhyempi selkä!



Kelit oli kohdillaan ja saimme vaellella kumpanakin päivänä yli kahdenkymmenen asteen lämmössä. Tämä tietenkin oli huono puoli siinä mielessä, että pitkiä vaatteita ei tehnyt mieli pitää ja sääsket pääsivät helpommin syömään.


Hirvaan kierrokselle lähdimme Koirasalmen parkkipaikalta. Reitin varrella oli todella kauniita maisemia! Alussa ja lopussa Koirasalmen ympäristössä maasto oli rasittavuuteenkin asti kivistä ja jalkoja piti vahdata koko ajan, että ei kaatunut. Muutoin sitten maisemat korvasivatkin nuo tympeämmät pätkät. Matkalla oli paljon pitkospuita ja tosi iso osa niistä oli jo melko huonossa kunnossa. Välillä sai todella tasapainoilla, että ei olisi kaatunut kun lankku ei ollutkaan päästä kiinni ja astuis siihen ja pääty lähti nousemaan! Kannattaa siis varoa niitä.


Matkan varrella oli todella paljon erilaisia suoalueita ja mullehan se vain passaa, koska tykkään suomaisemasta suunnattomasti! Nyt varsinkin suot olivat poikkeuksellisen kauniita, kun tupasvillat kukkivat täydessä pehmeydessään. Sen vuoksi varmaan tulikin otettua sata ja yksi kuvaa pitkospuista ja soista, joten koittakaa kestää!




Valitsimme yöpaikaksemme Heikinjärven laavun, koska halusin majoittua veden äärelle. Pakkasin nimittäin biksut mukaan uimista varten, joten siinäkin mielessä paikka oli täydellinen. Vesi oli superlämmintä, mutta pohja melko ällöttävä, sellainen suomaisen kuohkea. Pinnassa pystyi uida, mutta jalkoja ei tehnyt kyllä mieli laskea alaspäin :D


Etukäteen vähän jännäsimme, että sattuuko laavulle kuin hirveästi väkeä samaan aikaan. Lopulta paikalla oli ennen meitä kaksi telttaa ja neljä ihmistä, jotka kaikki olivat todella mukavia ja meillä oli oikein mukava ilta ja aamu porukalla!


Maasto oli tuossa laavun likellä kamalan kivikkoista, eikä teltalle meinannut löytyä paikkaa ollenkaan. Lopulta laitoimme sen puuvajan eteen sahanpuruisen  maan päälle, koska se  oli ainut tasainen paikka eikä kukaan kuitenkaan tarvinnut puuvajasta mitään, koska tulia ei kuitenkaan saanut tehdä metsäpalovaroituksen takia.

Koska oltiin reissussa vain yksi yö, niin kannettiin vähän myös luksusta mukana lapsivapaan kunniaksi! Söimme matkalla autossa salaatit, joten emme tehneet enää illalla oikeaa ruokaa. Söimme kylmäkassissa kylmäkallejen kanssa matkanneita juustoja ja lidin pieniä salamipötköjä ja juomana meillä oli minikuohari. Leiriläiset saattoivat hieman kateellisena katsoa meidän iltapalaa sekä pekonimunakasta aamulla :) Lisäksi meillä oli jälkkärinä tummaa suklaata ja jaettavaksi toinen pieni pahvinen viinitetra.


Aamukokkaukset menossa


Juustot ja just nuo salamimakkarat/chorizot on hyvää retkievästä kun säilyvät ihan ok jonkin aikaa lämpimässäkin. Lisäksi ne ovat myös rasvaisuuden vuoksi täyttäviä. Ostin lisäksi pienen kuuden munan munakennon niin saatiin tosiaan aamulla munakokkelia pekonin kanssa! Tuolla sitten jaksoi seuraavana päivänä hyvin ja oikean ruuan sijaan syötiinkin vain loput juustot ja makkarat. Alun perin meidän piti tehdä pussista porokeittoa chorizomakkaran kera, mutta ei meille ehtinytkään tulla niin nälkä. Tein myös siemenleipää, jossa on paljon rasvaa ja energiaa niin sitä pystyi syömään myös voin kanssa.


Oli muuten matkalla aika komeaa pirunpeltoakin aina paikka paikoin! Jotenkin hauska kun yhtäkkiä suoalueen jälkeen maisema muuttui tuollaiseksi karun kivikkoiseksi. Yllättävän paljon pieniä vesialueita osui myös reitin varrelle. Lasten kanssa ehkä olisi haastavaa ollut tuo todella kivikkoinen maasto alussa ja lopussa ja sen lisäksi myös ne huonokuntoiset pitkospuut. Ei me kyllä noin pitkää reittiä lasten kanssa toki ois kierretykään!



Teltassa nukutti hyvin ja sainkin nukuttua aika kivat yöunet. Hieman eri rytmit oli meillä meitä vanhempien leiriläisten kanssa, jotka hiipivät puoli kympiltä telttaan ja olivat varmaan reilusti ennen seitsemää hereillä. Itse yritin siinä vaiheessa vielä kääntää kylkeä ja sainkin jonkin aikaa nukuttua, vaikka laavulta vierestä rupattelua kuuluikin. Yöllä järvellä oli joutsenia ja se kyllä kuului telttaankin asti, olivat sen verran kovaäänisiä! :)


Olisin mieluusti ollut reissussa toisenkin yön, mutta tällä kertaa nyt tällainen reissu. Itse ruukaan muuten tsekkailla reittijutut aina Luontoon.fi-sivustolta, jossa on hyvät reittikuvaukset sekä kartat! Meidän reitin kartta ja kuvaus löytyy täältä. Jos olet lähiaikoina suuntaamassa Salamajärvelle ja juurikin Vaatimen kierrokselle, niin huomioi, että matkan varrella ei ollut yhtään hormillista tulipaikkaa, missä olisi nuotion saanut tehdä. Ainoastaan vuokratuvassa on takka mihin tulen saa. Vettä sai Ahvenlammella olevasta kaivosta, mutta tokikin se on joko reissun ihan loppupäässä tai alkupäässä, riippuen kulkusuunnasta.


Kaiken kaikkiaan Salamajärvi oli hieno paikka ja jos olisi ollut aikaa enemmän, olisi voinut käydä reissun vaikka sysilammella! Toki tuonkin lenkin ehtisi heittää yhden vuorokauden aikana, mikäli olisi kaksi täyttä päivää aikaa. Meillä meni aikaa yhteensä Vaatimen kierroksen kiertoon 1,5h ekana päivänä ja noin 3,5h tokana eli viiteen tuntiin käveli tuon, mutta siihen ei ole laskettu mukaan ruokailua keittimellä. Lisäksi käveltiin metsäosuudet aika reipasta tahtia aina kun ei ollut ihmeemmin nähtävää.





Nyt sitten odotellaan tässä meidän yhteistä kesälomaa, että päästään uudestaan retkeileen. Varasin nimittäin meille Saariselältä mökin neljäksi yöksi ja otamme myös teltat mukaan ja käymme jonkun reissun heittämässä teltalla siellä koko perheen voimin! Ainakin Pyhä-Nattaset on mun "to see"-listalla ja lisäksi joku Kiilopäältä lähtevä reitti. Sieltä näytti lähtevän parikin sellaista sopivan mittaista, joissa päivämatka jäisi noin 5-7 kilometriin. Sen verran lapsetkin jaksavat kävellä ja me kantaa kaikkien kamoja. Mökki helpottaa siinä mielessä, että ei tartte raahata kuin ne yhden yön kamppeet mukaan.

Niin ja ajateltiin me käydä telttailemassa myös Juhannuksena jossakin rannikolla ystäväperheen kanssa! Eli useampi telttareissu tiedossa ja olisihan tuo kiva loppukesästäkin käydä jossain ja syksyllä testata uuden retkipeiton lämpimyyttä :)


 Mitkä on teidän lemppari vaelluskohteet missä olette käyneet?



2 kommenttia:

  1. Tarvittava vesi tuolla kierroksella on varmaan kannettava mukana, vai onko mitään mistä voisi ottaa vettä? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahvenlammella on kaivo josta voi ottaa vettä mutta meillä se sattui aika loppumatkaan.

      Poista