torstai 21. helmikuuta 2019

Pitkäikäiset ja kauniit Nosh-vaatteet (sis. arvonnan!)

Varmaan moni tätä blogia ja instaani seuranneena tietää, että olen tykästynyt kovasti Noshin laatuun niin kankaissa kuin vaatteissakin. En tarkkaan muista milloin meille saapui ensimmäinen Nosh-tuote, mutta veikkaan sen olleen joskus Aavan ollessa pieni, noin viisi vuotta sitten. Muistaakseni tilasin jostain palan Paapiin suunnittelemaa kettukangasta, joka oli Noshin valmistama. Tuosta kankaasta Aavalla oli mekko ja lippapipo, joka sen jälkeen oli myös Viialla. Sen jälkeen meillä on ollut kymmeniä "noshilaisia" niin itse ommeltuna kuin ostettuna. Nosh lähti mukaan synttärihulinoihin ja lopussa on kiva lahjakorttiarvonta teille! Kuvien tuotteet on kaikki itse hankittuja, tässä postauksessa saatua on vain lahjakortti teille :)


Noshin kankaissa ja vaatteissa vakuutti laatu ja kauniit kuosit sekä värit. Käytetyt kankaat ovat Öko-text standard 100 -sertifikaatilla varustettuja, mikä tarkoittaa sitä, että tuotteissa ei ole haitallisiksi luokiteltavia torjunta-aine-, raskasmetalli- tai formadehydijäämiä. Kankaat ovat lisäksi luomua ja niitä on turvallista käyttää eikä tarvitse pelätä ylimääräisiä myrkkyjä. Toki meillä pestään kaikki vaatteet ennen käyttöönottoa joka tapauksessa. Joskus luomupuuvillaiset kankaat menevät nopeasti pesussa huonoksi, mutta Nosheissa näin ei ole käynyt. Kangas pysyy uudenveroisena kymmeniä ja taas kymmeniä pesuja ja käyttöjä. Ehkä pientä värien haalistumaa saattaa joskus olla, mutta ei kai mikään kangas pysy jatkuvassa käytössä täysin yhtä kirkkaana kuin uutena. Parasta on se, että vuosienkin käytön jälkeen vaate on edelleen jälleenmyyntikunnossa tai sellainen, että sen kehtaa lahjoittaa seuraavalle! Käytetyt vaatteet myös liikkuvat hyvin eteenpäin, jos ovat pysyneet ehjänä käytössä.



Meillä Noshia on kaikilla perheenjäsenillä. Lapsilla on leggareita, mekkoja, housuja, huppari sekä läjä ribbipaitoja. Ribbipaidat ovat meidän perusvaatteita kun ne ovat yksivärisiä ja helppo yhdistellä värillisten vaatteiden kanssa. Ihan pieni miinus siitä, että meidän lapsilla on niin tolkuttoman pitkät kädet, että näissä jää ekana hihat lyhyiksi vaikka paita muuten menisi vielä pitkään. Molemmat tytöt alkavat kohta jäädä ikävästi muutenkin kahden koon väliin kun nykyisessä koossa alkavat hihat/lahkeet olla lyhyet ja seuraava koko on varsinkin Viialle vielä valtava. Aava isompikokoisena menee varmaan nopeammin siihen seuraavaan kaksoiskokoon eli 134/140. Sanoisin kuitenkin, että Noshin lastenvaatteet vastaavat sitä kaksoiskoon isompaa kokoa ja normaaliraajaiselle lapselle ovat varmasti hyvinkin pitkä-ikäisiä. Leggarit ovat minusta parhaiten sopivia normaalivartaloiselle lapselle ja ovat hieman löysiä jos lapsi on hyvin hoikka. Ribbipaidat taas käyvät hyvin kaikille vartalonmallista riippumatta! Ihan jutun lopusta löydät todella hoikan lapsen housuvinkin.


Ennen vaatekaapissani oli aika paljon vain mustia tai muuten yksivärisiä vaatteita, mutta nyt Noshin myötä sinne on ilmestynyt paljon värejä ja kuoseja. Rakastuin tuohon Suhasu-kuosiin niin, että mulla on sitä itsellä vissiin kolmessa värissä ja äidilläni vielä neljännessä värissä, kun tein hänellekin siitä tunikan! Kuosit ovat minusta sopivan aikuismaisia ja niitä löytyy moneen makuun. Tämän hetken lempparivaatteeni on Pisara-tunika, jota löytyy kaapista kolmessa eri värissä ja kahtena eri materiaalina. Pisaraa ennen toinen vakkarivaatteeni oli Sail-tunika, jotka jostain syystä ovat kuitenkin omituisesti kutistuneet tuolla kaapissa... Omistin joskus aiemminkin Pisaran, mutta silloin siinä oli vajaamittaiset hihat ja helma oli huomattavasti lyhyempi. Näissä on parempi pituus ja tykkään enemmän täyspitkästä hihasta kuin 3/4:sta.. Uusimmasta mallistosta ostin tämän kauniin sinisen Pisaran sekä mustan joustocollegeversion viileämmille ilmoille. Sen kanssa voi kivasti sitten pukea värikkäämpiä leggareita.

Mulla on todella lyhyt selkä suhteutettuna muuhun kroppaan, joten on vaikea löytää vaatteita, jotka ei pussita selästä. Noshilla useassa vaatteessa on takana sauma, jonka ansiosta ne istuvat jopa mulle selästä.


Yksi hyvä puoli useassa Noshin vaatteissa on muunneltavuus. Sama vaate taipuu niin arkeen kuin juhlaankin kun sen asustaa oikein. Lisäksi nämä ovat mukavia päällä ja joka mallistosta löytyy tunikoita, joita saa pitää leggareiden kanssa. En ole oikein farkkuihminen, vaan tykkään, että vaate ei kiristä ja purista ja tuntuu hyvältä päällä :)


Lapsiltakin löytyy paljon sekä itse tehtyä että ostettua Noshia ja tykkäävät itsekin merkin vaatteista. Pidin naisten malliston tullessa kutsut ja molemmat tytöt heti kyselivät, että mitä heille on tulossa! :)

Alla Viian parit leggarit sekä paita, jotka on tehty Noshin kankaita.Vaaleanpunaiset housut ovat melkein vuoden kovassa käytössä olleet eikä kangas ole mennyt miksikään. Toiset leggarit ovat minun vanhasta mekosta tehty :)


Alla Taskumekko ostettu, leggarit ommeltu ja niistä sekä niihin sopivasta yläosasta kuvia aiemmassa postauksessa.


Tämä kukkakangas yllätti minut, sillä jotenkin se ei kuitenkaan ole sellaista normaalia tyyliäni ja silti tykästyin siihen kovasti. Mulla on itsellä tätä kuosia kahdessa värissä ja syksyllä tein ompeluleirillä Aavalle tämän kaulustunikan samasta kankaasta.


Alla Aavan leggareita, joista kahdet ekat diy ja kolmet ostoiset. Nuo kahdet oikeanpuoleiset ovat joustocollegea ja ovat näin talvella kivan lämpimät ja helppo yhdistellä eri yläosien kanssa. Kankaiden myynti Noshilla valitettavasti loppui joku aika sitten, mutta itse ainakin kovasti toivon, että joskus tulee vielä jotain kankaita myyntiin. Laatu niissä on ollut niin huippua, että kova ikävä jäi kyllä.


Tässä muuten vielä sovituskuva noista leggareista sekä ihanasta ribbimekosta, joka alkaa käydä hihoista pieneksi! :( Koko 122/128 ja Aava on tuossa kuvassa varmaan alle 120cm pitkä.


Viimeiseksi sitten housuvinkki todella hoikkien lasten vanhemmille! Nämä Noshin aika uudet Track-housut sopivat hoikimmallekin lapselle ja jopa Veetillä nämä pysyvät jalassa toisin kuin muut Noshin housut (tai juuri minkään muunkaan merkin). Toivoisin kaikkiin Noshin housuihin nappikuminauhakiristystä vyötärölle niin meiltäkin löytyisi Veetiltäkin heti useammat housut, joita ei voi nyt tilata. Varsinkin kun solmun tekeminen on vielä hidasta, niin kiristysnauhatkaan eivät auta ongelmaan. Alla koko 134/140cm Veetillä, joka on noin 135cm pitkä. Ja nämä on kyllä oikeasti tosi kapeat, yhtään pyöreämmälle lapselle en näitä ehkä ostaisi.


Noshin vaatteita saat ostettua verkkokaupasta www.nosh.fi, suoraan edustajaltasi tai vaatekutsuilta. Arvonnassa olevan lahjakortin voit käyttää sekä kutsuilla että netissä. Vinkkinä mainitsen, että lasten uusi mallisto on juuri ilmestynyt ystävänpäivänä, joten pääset heti shoppailemaan uutuuksia halutessasi :) Kannattaa muuten hyödyntää edustajia vaatteiden ostossa, koska he toimivat samalla yrittäjinä ja jokaisella ostolla tuet heidän toimintaansa. Lisäksi he osaavat auttaa sinua kokovalinnoissa ja heidän kauttaan saat hieman halvemmat postikulut. Ylivieskan alueelta löytyy ainakin Niina Väisänen, joka on myös meillä käynyt kutsuja pitämässä :) Toki muualtakin Suomesta voi ottaa häneen yhteyttä jos kyse on pelkistä tilausasioista!

Koska Nosh on yksi ehdottomista lempparimerkeistäni, halusin myös yhdelle teistä mahdollisuuden saada jotain kivaa Noshilta ja niinpä sain arvottavaksi yhden 50e:n arvoisen lahjakortin Noshin verkkokauppaan! Arvonta on voimassa 21.-28.2.2019 asti. Anonyymit muistakaa jättää kommenttiin spostinne, mistä teidät tavoittaa voiton osuessa kohdalle!

 Onko Nosh sulle jo tuttu ja mitä tykkäät heidän tuotteistaan jos olet jo tutustunut vaatteisiin? Jos et, haluaisitko päästä kokeilemaan? Kommentoi alle niin olet mukana lahjakortin arvonnassa.

161 kommenttia:

  1. Tuttu ja tykätty merkki :) Mukana arvonnassa.
    jonnaharju@elisanet.fi

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa. Nosh on tuttu merkki. Lapsilta ja itseltä löytyy valmis vaatteita :)
    saija_o@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Tykkään noshin vaatteiden laadusta. On itsellä ja lapsilla monessa koossa vaatteita. Hintavia, mutta pitkäikäisiä. Harmi tosiaan että kankaiden myynti loppui. johannauusimaki85@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Noshin vaatteet on ihania ja omasta sekä pojan vaatekaapista löytyy niitä monta kappaletta. Olen odotellut kevään kutsuja, joten vielä en ole uusimpia malleja päässyt kokeilemaan.
    -milla (kivi.milla(a)gmail.com)

    VastaaPoista
  5. Tiedän vain nimeltä. Toki kiiinnostaa!
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Nosh on tuttu merkki ja vaatteiden laatu kestäväksi todettu.

    Siiri

    Siiri.otranen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Meillä ei omasta ja lasten vaatekaapista juuri muita vaatteita löydykään kuin noshia. Lapset kokee mukaviksi ja haluaa ne aina päälle ja samoin itse. Vaatekappaleita noshilta yli sata. Ja jos koko viiden vuoden Nosh historia ajatellaan niin satoja. Ja aina on pieneksi käyneet vaatekappaleet saatu helposti jälleenmyytyä. kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö perheessä. Poikien suosikki vaikuttaisi olevan leggingsit ja kapean malliset collarihousut. Paidat toki. Ja pipot. Tytöllä paljon tunikoita, legginsejä ja rib vaatteita. Myös ulkokamppeissa Nosh. Pipot, kivat villapipot talvella ja ohuempia pipoja lämpimimmille keleille. Lippapipojakin ollut toistakymmentä. Rib tuubihuiveja unohtamatta, maailman parhaat. Ja välihaalarina kaikilla jumpsuitit.
    Itselläni luottovaatteet juurikin rib tuubihuivi mustana, bikerit monessa sävyssä ja kivoin paita ehkä fit toppi. Pesuun ja narulta suoraan päälle, aluspaitana ja legginsien kanssa.tunikat myös luotto vaate ja pisara malli ehkä lemppari. Olen todellakin nosh-höpsähtänyt ja mainostan tätä aina muillekin. Tämä on sellaista "vaateurheilua". Ostetaan, käytetään, myydään ja sitä rataa.. Paljon ostan myös käytettynä, live kirpparilta ja netistä.

    VastaaPoista
  8. Meillä ei ole koskaan ollut Noshin vaatteita, mutta joskus olen niitä jossain katsellut ja haluaisin päästä kokeilemaan!

    VastaaPoista
  9. En ole vielä lähemmin tutustunut tuotteisiin, mutta kiinnostavilta vaikuttavat :)
    -A.P.
    anne.lie(at)outlook.com

    VastaaPoista
  10. Ei ole omakohtaista kokemusta Noshin vaatteista vielä, mutta kävin juuri verkkokaupassa tutkimassa, ja aivan ihania vaatteita siellä on! Mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Haluaisin päästä kokeileen, merkki on tuttu. Kankaita ja lasten vaatetta on tullut sieltä tilattua useampi vuosi sitten :)

    //Anne-Mari
    ollila.am@gmail.com

    VastaaPoista
  12. On tuttu, mutta näitä ihanuuksia kaappiin ei ole kerinnyt vasta kuin pari vaatekappaletta itselle. Lapset varmaan tykästyisivät jos saisivat kokeilla 😊
    furby00@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Olen totaalisen inNOSHtunut, löytyy 8 leggarit/housut ja viitisentoista tunikaa+muutama mekko ja paita.. Lisäksi tytölle oon tilannut ainakin kuudet mustat alaosat (leggareita ja Rock stareja), niin voi melko rauhassa antaa päiväkotiinkin käyttöön ;)

    Hyvin harvoin laitan päälle muuta kuin Noshia enää nykyään, on ne niin kauniita ja mukavia päällä :)

    Ehdottomasti mukana arvonnassa;)

    annairamanii @ gmail.com

    VastaaPoista
  14. Meilläkin rakastuttu NOSHiin! Mukana arvonnassa.
    satumarjaseppala@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Muutamia Noshin vaatteita löytyy sekä itseltäni että lapsiltani. Varsinkin legginssit ovat mahtavia, istuvat niin hyvin hoikalle lapselle, mutta eivät silti kiristä. Vaatteet ovat myös ihanan pehmeitä ja laadukkaita. Mukana arvonnassa!
    -KirsiH-
    kirsihy@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Nosh on tuttu, ja vaatteita löytyy sekä itselläni että lapsilla. Vaattteet ovat tosi mukavia käytössä, oiikein luottovaatteita��.

    VastaaPoista
  17. Nosh on tuttu ja tykkään!! Ainoa miinus heidän vaatteissaan on mustan värin hienoinen haalistuminen pesussa.. Mutta onneksi löytyy niin ihania kuoseja, että ei tarvitse ostaa mustaa ;)

    VastaaPoista
  18. Mulla on itellä pari noshin paitaa ja musta lyhythihainen tunika. Aivan loistava laatu kyllä noshilla. Lapsille vois hommata jotain seuraavaksi :) tiinatauriainen1@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Laatu on kyllä täys kymppi! Ja ihania kuoseja ☺

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa! En ole Noshin vaatteita aiemmin käyttänyt, mutta nuo on ihanan näköisiä, varsinkin lasten vaatteet! Olisi siis ihana päästä kokeilemaan :)

    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Nosh on tuttu vain näin blogien välityksellä ja todella haluaisin päästä kokeilemaan kehuttua merkkiä.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Tuttuja on, laadukkaita vaatteita. Erityisesti pussihelmaiset tunikat mun suosikkeja. Lasten vaatteiden värit mun makuun usein "hailakoita", tykkään käyttää lapsilla kirkkaita, pirteitä värejä.

    VastaaPoista
  23. Tiedän Noshin ja olen katsellut heidän verkkosivujaan.

    Heillä on tosi kivoja vaatteita ja arvostan heidän "Öko-text standard 100" -sertifikaattia.

    Olisi kiva päästä kokeilemaan, joten mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  24. Usein harkinnut testaamista mutta hinta ehkä vähän kirpasee kun yleensä ostan paljon kirpparilta vaatteita. 😄

    VastaaPoista
  25. Nosh on hyvinkin tuttu ja materiaalit mitä parhainta laatua!
    suren vain sitä että kangasmyynti loppui :(
    Lahjakortin käyttäisin jonkinlaisiin farkkucollege housuihin, kun alkaa nuo edelliset jo olla kulahtaneita monivuotisen käytön seurauksena!
    t. Maija maimyx@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa!
    laura_viljamaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Tunnen Noshin ja meillä lapsilla Noshin vaatteitakin. Osallistun arvontaan ja sähköpostiosoitettani saa käyttää voitosta ilmoittamiseen.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  28. On tuttu, tykätään merkistä 😊 jessu881@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Tuttu merkki ja kaapista löytyy monet leggarit ja tunikat :) Mukana kisassa. heidi.putkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Pojalle tulee aina ostettua jos voitto osuisi kohdalle niin raaskisin valita itselleni jonku ihanan tunikan :)
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  31. On tuttu merkki, itellä ja lapsilla. Luottovaatteita :)

    VastaaPoista
  32. NOSH on vienyt myös minut mennessään. Aivan ihania vaatteita, sopii myös hieman kurvikkaammalle naiselle kuitenkaan olematta muodoton "teltta".
    Mukaan arvontaan.
    terhi.saren@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Tuttu ja tykätty merkki itsellä ja lapsilla, myös kankaat. Ekan vaatteen ostin esikoiselle joskus 5v sitten. Käytti ensin tunikaa mekkona, sitten tunikana ja vähän lyhyempänä. Oli ainakin kolmessa koossa käytössä.

    VastaaPoista
  34. Tuttu merkki ,ostin kankaita.Harmi kun lopettivat .Arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Ihanaa olisi päästä shoppailemaan ja kokeilemaan, nosh ei ole meille ennestään tuttu :)
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  36. Luottovaatteita itselle ja lapsille. Kivoja kotona ja töissä. Oon haaveillut Liito-hupparista, niin sen rahoittamiseen mahdollinen voitto menisi :)

    VastaaPoista
  37. Tuttu merkki ja tykkään. Harmi että lopettivat kankaiden myynnin

    VastaaPoista
  38. Vuosia sitten pidin kutsuja ja ostin sekä vaatteita että kankaita, ilmaiset kaavat noshilla olleet huippu juttu, harmi kun kankaiden myynti loppui. anna.lohkoi@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Vau mukana. :) Tuttu on, mutta kovin montaa ei vielä meiltä löydy.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Jotain Noshin vaatteita on ja ne on ollu kyllä tosi hyviä!!

    VastaaPoista
  41. NOSH vie kyllä mennessään! 😍 tuutikeu@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Tuttu on, ja yksi suosikeista.

    VastaaPoista
  43. Tuttu, luotettava merkki ❤️
    sari.viitakangas@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Olen kuullut hyvää merkistä, mutta en ole itse kokeillut. Nyt olisi hyvä sauma :) T. Iida
    Iida.leino at gmail.com

    VastaaPoista
  45. Hiljattain olen tutustunut merkkiin. Mulla nyt pari vaatetta ja tykkään kovasti :)

    Sara.korhonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Tutustuttu on ja tykkään käyttää noshin tuotteita🧡
    paivioja_1@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Täälläkin tykätty Noshin vaatteista ja kankaista, harmi ettei kankaita enää saa!
    poysko.satu@gmail.com

    VastaaPoista
  48. On tuttu ja laatu on loistava
    jaana.haarala@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Tuttu merkki, yksi meidän suosikeista, ehkä jopa se ykkönen ❤ Lapsilla tosi paljon Noshia, itsellä myös aika paljon. Kestävää, laadukasta, kaunista vaatetta, ihania kuoseja ja värejä. ❤
    tiina_ja_jarkko@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Tuttu ja hyvä merkki 😊 vaatteita a löytyy itseltä ja pojalta ja ovat kestäneet kulutusta ja pesua.

    VastaaPoista
  51. Noshin vaatteita on muutamia ollut lapsilla ja haaveissa olisi saada itselle muutama helposti yhdisteltävä yläosa. Laatu on huippua, monessakaan pesussa vaatteet eivät paljoa uudesta kauhdu ♥️
    tiia.mallinen@live.fi

    VastaaPoista
  52. Noshin vaatteet ovat kyllä laadukkaita ja monikäyttöisiä. Itsellä sama, että vaatekaappiin on alkanut tulla väriä ja ihania uusia kuoseja Noshin myötä.

    Mukana arvonnassa jonna_84ąhotmail.com

    VastaaPoista
  53. Tuttu merkki - sekä itselle, lapselle että anopille olen tilannut. Tykkään kankaiden hyvästä laadusta. teija.pakanen@live.com.

    VastaaPoista
  54. Parempaa laatua saa hakea, tuttuja on kestää käyttöä ja kulutusta.
    Harmi vain, että lopettivat kankaiden myynnin, toivon minäkin, että vielä saadaan kankaanakin.
    hennamake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  55. Tuttu on, aiemmin ompelin paljon Noshin kankaista, nyt pitänee enää tyytyä valmiisiin vaatteisiin. Luottomerkki!
    pikkuommel@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Kestäviä ja ihania vaatteita!

    VastaaPoista
  57. Kyllä, tuttu merkki :) uskomattoman laadukkaita sekä lasten että aikuisten vaatteet! ~Johanna (johannapenttinen83 (a) gmail.com)

    VastaaPoista
  58. Väisäsen Niina on ihan paras Nosh-myyjä! Oon tosi huono ostamaan itelleni vaatteita, mutta Niina neuvoi asiantuntevasti heti ensitapaamisella minulle sopivia värejä, malleja ja kokoja. Nosh on aina ollu hintansa väärti. Mukana arvonnassa tiinap@hotmail.fi

    VastaaPoista
  59. Meillä ei oo vielä yhtään omaa kokemusta Noshista, kehuja oon kuullut muualta kyllä. Mukana.
    nelliina (@)yahoo.com

    VastaaPoista
  60. Ei olla vielä kokeiltu, yksi pusero odottaa että lapsonen kasvaa vielä vähän.

    VastaaPoista
  61. Meillä tykätään Noshista. Maanantaina pidin kutsut ja juuri hain paketin postista. Noshilla on nopea toimitus ja mun vakkari esittelijä on ihan huippu ihana :) Meillä on kans nuo viimeisen kuvan housut ja ne on ihan huiput meidän rimpulalle :) harmittaa kun tytölle on Noshin leggarit liian löysiä. Siipi kuosiset ois ollu aivan ihanat hänelle. Nyt oon ihastunut ribbipaitoihin ja niitä tilannutki lapsille muutaman.

    VastaaPoista
  62. Tuttu on. Ihania vaatteita niin lapsille kuin itselle. Lempparini on musta Bell pusero.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Olen inNOSHtunut liiankin kanssa. Olispa kiva voittaa!

    Päivi
    paivir85 (a) gmail.com

    VastaaPoista
  64. Mukana! Tuttu nimi ja kovasti haluaisin Noshin vaatteita kokeiluun!

    emailtoanni@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Nosh on tuttu merkki ja tykkään tuotteista paljon, sekä itsellä että lapsella. Ompelu-ihmisenä harmittelee myös, että kankaiden myynti loppui.
    anu.rautiainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Kuukausi sitten ostin ekat Noshini :) Mukana siis! huittinen.laura1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  67. Ei ole tuttu merkki, mielelläni testaisin! :) kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Ilman muuta haluaisin päästä kokeilemaan, koska olen kuullut Noshista paljon ja vain hyvää:)

    VastaaPoista
  69. On tuttu ja ovat laadukkaita vaatteita. Kestävät hyvin käyttöä ja pesua.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  70. En ole vielä raskinut näitä hankkimaan. Olisi kiva päästä shoppailemaan. Mukana arvonnassa.
    es.jokinen@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Itseltä löytyy varmaan noin 20 Noshin vaatetta, suosikkeja ovat! Lapsilla myös molemmilla useampia Noshin vaatteita. m_stranius@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Nosh pukee meidätkin, äitin vaatekaappi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on Noshia, lapsillakin useat vaatteet ko. merkkiä.

    VastaaPoista
  73. Tuttuja on. Löytyy niin itseltä kuin lapsilta 😀

    VastaaPoista
  74. Yksi mekko löytyy ja se on aivan ihana!
    Lisää kelpais 😊
    Saarenje@luukku.com

    VastaaPoista
  75. Tykkään ja olen ostanut lapsille ja itselleni Noshin vaatteita.. Uudesta mallistosta tykkäsin kun nyt tuli uusia värejä.. suvi.kahtava@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. On tuttu, pidän kovasti. Löytyy moneen makuun, tyyliin ja tilanteeseen sopivaa vaatetta. han.suli@hotmail.com

    VastaaPoista
  77. -Nosh-vaatteet ovat minulle tuttuja ihanan Nosh-myyjän Minna Kiviön kautta...❣️..hän on asiantunteva,aina iloinen ja ystävällinen ja mikä ihaninta,saan haluamani vaatteet työpaikalleni sovitukseen joten voiko olla HELPOMPAA ostamista...
    -Ennen kaikkea Nosh-taskutunikat ovat minun vartalolleni paras valinta...❣️
    - Vastteet ovat KOTIMAISIA,LAADUKKAITA vaatteita jotks säilyttävät värin ja kuosin pesusta pesuun...❣️
    - Osallistun mielelläni arvontaan...marja-leenamansikka@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Tuttu on, ja löytyy noshin vaatteita kaapista niin itselle kuin pienelle pojallenikin ☺️ voisin pukea pelkkää noshia.
    iina.haataja8@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Löytyy Noshin sekä itseltä että lapsilta. Kivoja kuoseja ja värejä, laatu myös ++.

    tuomtuul@suomi24.fi

    VastaaPoista
  80. Noshin kankaita löytyy täältäkin. Hamstrasin loppuun myynnistä. 😊 niiden pehmeys on kyllä omaa luokkaa.
    anni.liikanen@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Ribbipaidat meidänkin lemppareita, mutta paljon muutakin löytyy. Laatu on pysynyt vuodesta toiseen huippuna! :)

    VastaaPoista
  82. Lapsilla käytetään tosi paljo, laatu ei ole pettänyt kyllä kertaakaan ja vaatteet menee hirmu pitkänajan käytössä. Juuri tuossa tajusin et meillä ollut 98/104 mekko käytössä yli vuoden����

    VastaaPoista
  83. Tuttu merkki, ihania malleja ja hyvä laatu. Harmittaa vaan se kangasmyynnin loppu. :( ristiluomajenni ät gmail.com

    VastaaPoista
  84. Nosh aika uusi tuttavuus vielä, yhdet housut omistan ja voi että ne onkin mukavat päällä! Malliston täydennystä innolla odottaen! sonja.koskela@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Ihana ja tuttu merkki <3 löytyy paljon vaatteita Noshilta sekä itelle että lapsille :) Ihan paras laatu ja vaatteet kestäviä ja pitkäikäisiä lapsillakin. Kivat vaihtuvat kuosit ja ajattomat mallit.

    millastiina.lapinoja@hotmail.com

    VastaaPoista
  86. Kaksi Nosh tunikaa omistan ja ovat kyllä yksiä lempivaatteitani. Ihania kuoseja olis, joten ostaisin mielelläni lisääkin.
    paivi.peltonen88 (at) gmail.com

    VastaaPoista
  87. Itseltä ja lapselta löytyy parit Noshin yläosat. Laadukkaita vaatteita ja menevät lapsella pitkään kokonsa puolesta.
    Mukana arvonnassa, paivikki92@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Tuttu merkki tuo nosh täälläkin. Hyvin kirjoitettu postaus =) jonna.selin89@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Osallistun tuula.viirret@gmail.com. Kolme Noshia löytyy ja lisää kaivataan 😁

    VastaaPoista
  90. Itsellä on muutamia Noshin vaatteita ja lapsella enempi. Yleensä tulee juuri Noshia valittua muksun päälle, mikäli on kaapissa puhtaana. maijusauk@gmail

    VastaaPoista
  91. Nosh on luottomerkkini!
    emmi.muhola@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Nosh on oma lempparini ja oikeastaan koko vaatekaappi on täynnä vain heidän vaatteita. Lapsillakin on muutamat noshit ja tykätään todella paljon :) babystepblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Meillä on pari lahjaksi saatua Noshin tunikaa, jotka ovat kiertäneet sisarukselta toiselle ja pysyneet moitteettomassa kunnossa. Täytyypä käydä vilkaisemassa uutuuksia. Mukaan arvontaan :) riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  94. Noshin kankaista on tullut ommeltua ja ovat kyllä huippulaatua.
    sanstryy(at)gmail.com

    VastaaPoista
  95. Nosh on nimenä tuttu mutta olen luullut, että on vain lastenvaatteita. Kävin nyt nettisivulla tutkailemassa naistenvaatteita. tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista
  96. On tuttu merkki ja älyttömän tykätty <3 omat vaatteet pääsääntöisesti pelkkää Noshia jo! Alesta tulee hommattua aina vähän yhtä sun toista viimeistään :)

    VastaaPoista
  97. Sekä kankaita että vaatteita tullut Noshilta ostettua. Mukana☺️
    T:Hanna.
    Hannakaisahakanen@gmail.com

    VastaaPoista
  98. hienoja tunikoita ja ihabia lasten asuja,jonkinverran tuttu merkki minullekin,mukana kisassa. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  99. En ole vielä kokeillut Noshin vaatteita itse, mutta ystäväni on kehunut niitä sekä itsensä että lapsensa käytössä. Eli hankintoja tulee vielä varmasti tehtyä!
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  100. Meiltä löytyy vasta yksi lasten collegehaalari. On kiva!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  101. On tuttu :) Lapsella on muutama, mutta juuri kutsuilla ihastuin kopoltinsiniseen ja oli ihana saada myös itselle laadukasta kaappiin :)

    mukana siis!

    VastaaPoista
  102. Tuttu ja pidetty merkki. Ihan lempparivaatteita. (susanna.k@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Tuttu ja tykätty merkki.
    toivolasaara@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Itselle lähes tuntematon merkki, kavereilta olen kuullut kyllä hyvää. :-) Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Olen kuullut merkistä mutta ei ole käyttö kokemusta tuotteista.Mukavaan arvontaan mukaan.Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Nosh on tuttu merkki. Ihania, kestäviä vaatteita. Liisa2005@netti.fi

    VastaaPoista
  107. Tuttu ja erittäin paljon tykkään! Löytyy itsellä ja lapsilla, lähinnä käytettynä olen ostanut, itselle myös alesta pongannut, jotku ei kolahda yhtään, jotkut taas tosi paljon, ihanan rentoja kotivaatteita varsinkin ja jos menisin joskus päiväkotiin töihin takas niin ehdottomasti käyttäisin siellä näitä leggareita ja mekkoja, muuten ihmisten ilmoille puen farkut, mutta onpa noshilla onneks myös farkkujen pariksi yläosia :D enskapa96@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Mä en ehtinyt mukaan Noshin kangasmyyntiin, jahkailin liikaa ja nyt harmittaa 😕 mukana arvonnassa toki! Lehtinenjenni83@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Haluaisin tutustua Noshiin. Olen kuullut pelkkää hyvää. Arvonnassa siis mukana. smjaara@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Nosh on hyvinkin tuttu 😊 Valmisvaatteita ei ole tullut ostettua mutta kankaita tuli ostettua jonkin verran. Harmi kun ei enää saa.
    aananompelu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  111. Tuttu on, ja niin hyvää laatua! Harmi, kun kankaiden myynti loppui :(

    VastaaPoista
  112. Tyttäreltä löytyy pari tunikaa ja on kyllä tykätty kovasti 😍
    kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Paljon positiivista kuullut Noshin vaatteista,varsinkin laadusta. Itsekkin haluaisin kyllä päästä testaamaan �� niinuska09@gmail.com

    VastaaPoista
  114. On tutttu merkki, tykkään paljon. Harmi kun loppu kankaiden myynti kokonaan kun tuli ommrltua paljon vaatteita ihanista kankaista ite.
    tintti.l@hotmail.com

    VastaaPoista
  115. Nosh on tuttu. Laadukkaita ja kestäviä vaatteita💕 a-linjainen tunika ja kuvioleggarit on lempparit😍 ematkaselka(a)gmail.com

    VastaaPoista
  116. Tuttu tykätty merkki.
    sannisukari@hotmail.com

    VastaaPoista
  117. On tuttu, muutamaan kauteen en ole löytänyt sopivaa vaatetta joko värien takia. Nyt oli ihanasti väriä uudessa mallistossa, joutuu jotakin ehkä tilaamaan itselle ja lapsille. Ompelusta innostuneena harmittaa kankaiden myynnin loppuminen!

    VastaaPoista
  118. Vain muutamia kokemuksia Noshin vaatteista. Mukana arvonnassa.
    hunza86@suomi24.fi

    VastaaPoista
  119. Tuttu merkki ja juuri eilen kävin kutsuilla ♡ Ihania uutuuksia ja myös tyttö ihastui muutamiin vaatteisiin, joten käyttöä olisi lahjakortille! ;) puikoiltapujonnu(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  120. Nosh on tuttu merkki, mutta itselläni ei ole vielä merkin vaatteita. Ne vaikuttavat kyllä laadukkailta ja kestäviltä. :)

    VastaaPoista
  121. Tuttu merkki, tykkään!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Nimenä tuttu ja todellakin haluisin päästä paremmin tutuksi!Mukkaan arvontaan siis siis..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  123. Nimenä tuttu :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  124. On tuttu, mutta vain yksi vaate löytyy kaapista. - Vilmis, vilmakoon@gmail.com

    VastaaPoista
  125. On tuttu, harmittelen minäkin kun kankaiden myynti lopetettiin, ompelen itse vaatteita paljonkin.
    aiholapp (at) lailanet.fi

    VastaaPoista
  126. Nostoa löytyy meidänkin kaapista sekä itse ommeltuja että ostettuna. Harmi että lopettivat kangasmyynnin.
    Track-housut meillä pojan suosikki mutta nyt siinä iässä että kaikista menee polvet puhki :-(

    VastaaPoista
  127. Tuttu merkki, harmi, että kangasmyynti loppui!
    liina-maija(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  128. Nosh on tuttu ja jonku verran lapsilta sitä löytyykin! Tykkään kyllä tosi paljon ! (Sposti miia.marianne@luukku.com)

    VastaaPoista
  129. Muutama tunika löytyy iteltä ja vuoden ovat olleet ahkerassa käytössä. Lapsille en oo vielä saanu ostettua mitään, mut muutamaati oon kyllä katellu.
    eija.luukkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  130. Tuttu merkki on. 😊
    Minna.maria.kosonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  131. Tuttu ja tunnettu merkki korkeasta laadustaan. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  132. Itsellä on yksi noshin mekko, ei raaski ostaa enempää.

    VastaaPoista
  133. Meidän perheessä tykätään kyllä Noshista <3

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  134. Tuttu ja ihana merkki

    mervikatajamaki1@hotmail.com

    VastaaPoista
  135. Uusi tuttavuus meidän vaatteissa ja ollaan tykätty! 😍 anna.i.teva(at).gmail.com

    VastaaPoista
  136. Vain nimenä tuttu, en kyllä tiennyt, että on aikuisillekin vaatetta.-peholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  137. Yhdet legginssit omistan ja olen kyllä tykännyt. ☺️

    Iina
    iina.puumalainen@outlook.com

    VastaaPoista
  138. Tuttu merkki. Löytyy omasta ja lasten vaatekaapista. Nyt on tullut hankittua enemmän itselle, viimeksi rakastuin Kielon poolopuseroon. kantola.henna@gmail.com

    VastaaPoista
  139. Kivoja ovat. Mukana arvonnassa. hannele.heikkil@gmail.com

    VastaaPoista
  140. Noshin vaatteet on ihania ja pitkäikäisiä! Ja uudessa mallistossa olisi ostettavaa sekä itselle että lapsille :)

    jonna87@netti.fi

    VastaaPoista
  141. Tykkään kovasti ja ovat kyllä pitkäikäisiä

    VastaaPoista
  142. Nosh on ensimmäinen todellinen kangasrakkauteni, ja kyllä harmitti kun silloin kun kuulin etteivät enää myy kankaita, sillä laatu on ihan super. Myös vaatteet olleet hyviä, värinsä ja kuosinsa pitäviä. Pojat ja äiti tykkää :) -jennik

    VastaaPoista
  143. Tykkään kovasti❤️

    VastaaPoista
  144. Merkki on tuttu ja tykätty meillä:) sekä lapsilla että itsellä. Varmasti ostettavaa uudesta mallistosta löytyisi. laura.lehtovirta@icloud.com

    VastaaPoista
  145. Kankaita ehdin ostaa pari kertaa, vähän myöhään siis heräsin tämän aarteen äärelle. Tykkään hirveästi! Valmisvaatteina en ole vielä hankkinut.
    saara.lahtivirta@gmail.com

    VastaaPoista
  146. Löytyyhän näitä kaapeista 😍 mukana arvonnassa ollaan!

    VastaaPoista
  147. Ovat tuttuja ja huippulaatuisia!:) emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  148. Tuttu ja turvallinen merkki, jota käytän omissa sekä lapsen vaatteissa.

    VastaaPoista
  149. On tuttu, kaksi Kiila tunikaa omistan ja yhden vanhempaa mallistoa olevan tasku mekon. Kiila myös hyvin muunneltavissa :)
    Lauranposti5@gmail.com

    VastaaPoista
  150. Tuttu merkki, lastenvaatteita enemmän ostanut mutta olis mukava ostaa jotain itsellekin. Terhi/terhmy@gmail.com

    VastaaPoista
  151. Tuttu merkki, lastenvaatteita enemmän ostanut mutta olis mukava ostaa jotain itsellekin. Terhi/terhmy@gmail.com

    VastaaPoista
  152. Tuttuja ovat. Ihanaa kuosia ja kestävää laatua!
    pessisofia@gmail.com

    VastaaPoista
  153. Olen tutustunut Noshiin netissä ja kaverin kautta, mutta ei ole ollut meillä käytössä. Olis ihanaa tutustua paremmin! :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  154. Eikait mulla kohta kaapissa olekaan muita kuin Nosheja������.
    Pitää vaan aina laittaa rahaa jemmaan et raaskii tilata. Lapsillakin käytössä noshin vaatteita.sulla käynyt eka kutsuilla.😊Hyviä ja laadukkaita ovat.

    VastaaPoista
  155. Mukana! Joitakin nosheja on ollut, ja olen kyllä tykännyt :)

    kristiina.ypya@luukku.com

    VastaaPoista
  156. En ole vielä koskaan testannut, mutta kiinnostaisi kyllä! Vaikuttavat laadukkailta, leikkauksiltaan mukavilta ja kuoseiltaan pirteiltä. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  157. Tuttu on, erityisesti lasten vaatteista tykkään. maija.silver@hotmail.fi

    VastaaPoista
  158. On tuttu, yksi luottomerkeistäni! Vaatekaapista löytyy monta tunikaa, biker-leggareita jopa kolmet ja lapsilla on myös Noshin vaatetta. Ja kangaskaappi on Noshia myös pullollaan... ;)

    En nyt jostain syystä saa kommentoitua blogin profiililla, joten tässä vielä sähköposti :) annika.levanen@gmail.com

    VastaaPoista