sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Aletuotteita puoleen hintaan!

Elloksella on taas tänään käynnistynyt kamppis, missä kaikki "talviextra"-tekstillä varustetut aletuotteet saa puoleen hintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa siis älyttömän halpoja hintoja. Viime vuonna ostin koko perheelle samasta alesta ison kasan vaatetta ja säästettiin älytön summa rahaa. Kävin nytkin selailemassa, että olisiko mihinkään puutelistan vaatteisiin sopivia kokoja jäljellä. 

Lapsille ehdin juuri tilata Zalandon alesta ison läjän kenkiä sovitteille eikä meillä oikein ollut tarvetta Ellokselta tilata kenkiä. Katselin kuitenkin valikoiman läpi ja ainakin Reiman ja Vikingin kenkiä löytyi tuolta alepuoleta. Reiman Patter-kengille jäi hintaa n. 20e, mutta valitettavasti näistä ei ollut enää Aavan kokoa jäljellä, koska Aava on ainut jolta vk-kengät vielä puuttuvat.  Lasten alekengät löydä tästä linkistä.
Myös ulkovaatteissa löytyi vielä valikoimaa lapsille. Tämän samaisen alakuvan Taag-takin tilasin juuri Aavalle Reiman alesta. Hintaa Elloksella jäi tälle n.40e. Takissa on irrotettava tikkivuori jolloin se toimii ensin kevyttoppana ja sen jälkeen kuoritakkina lämpimämmillä keleillä. Saman merkin toppahousuissakin oli vielä kokoja jälkellä noin 122cm alaspäin. Kannattaa toki olla nopea, sillä näillä hinnoilla vaatteet tuskin kauan tuolla lojuvat.


Naisten kengistä löytyi monenlaisia kenkiä talvikengistä lenkkareihin. Adidaksen juoksukengistä ainakin löytyi paljon kokoja ja 150e juoksukengille jäi hintaa viitisenkymppiä.




Ulkovaatteet kannattaa myös tsekata jos on tarvetta esim toppatakille. Topassa oli ihan hyvät aleprosentin valmiiksi ja kun siihen yhdistää vielä -50%, ei sen halvemmalla paljon muualta saa vastaavia. Isoja ja pieniä kokoja oli paremmin saatavilla, mutta kannattaa suodattaa oman koon mukaan, että löytyisikö sieltä itselle jotain.
Itse selailin uimavaatevalikoimia vähän tulevaa Thaimaan lomaa ajatellen ja nappasin sovitteille läjän bikineitä. Halvimmat yläosat taisivat olla alennuksien jälkeen parin euron luokkaa ja valinnanvaraa oli vielä tosi paljon! Tässä muutama malli, minkä otin kokeiluun.



Naisten sisävaatteista löysin myös matkaa ajatellen kivan mekon. Tällekin jäi hintaa kympin luokkaa. 
Yleensä katson myös miehelle samalla nämä Elloksen aletuotteet ja laitan vain kuvan menemään, että kelpaako vai ei. Nyt tilasin sovitteille kesäksi converset. Miesten valikoimaan pääset tästä. Converseille jäi hintaa 30e!



Teittekö te löytöjä?

Alen saatte toimimaan kun klikkaatte Elloksen sivujen ylälaidassa olevaa banneria, jossa lukee "50% alennusta jo alennetuista hinnoista". Se aktivoi koodin automaattisesti ostoskoriin :)
Alennus on voimassa 26.2. asti ja toimii tosiaan kaikkiin "talviextra"-merkillä varustettuihin tuotteisiin.

*sisältää mainoslinkkejä

2 kommenttia:

  1. Kiitti vinkistä :) Miehelle lähti tilaukseen Ahkkan laskettelutakki ja housut, yhteensä 75 eurolla, ihan huippu tarjous! Pari muuutakin vaatetta tuli tilattua. Tilauksen summa yhteensä 101 euroa ja vähennetyt alennukset yli 300 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtijuttu, että löytyi sopiva koko ja noin pilkkahintaan! Nuo Ahkkan vaatteet on musta itsestä tosi hyvännäköisiä :)

      Poista