lauantai 21. tammikuuta 2017

Thaimaa kutsuu taas!

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka kuumeilee jatkuvasti. Kuumeella tarkoitan tietenkin matkakuumetta! Veikkaisin, että jos meillä ei olisi lapsia, kävisimme joka vuosi jossakin päin maailmaa reissussa. Lasten kanssa se ei vain onnistu niin usein enää, koska matkat maksavat todella paljon näin monelta, eikä todellakaan ole vara käydä joka vuosi tai edes jokatoinen vuosi missään. Ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan kerran ollaan oltu Veetin ja Aavan kanssa ulkomailla eli Turkissa vuonna 2014. Tai no käytiinhän me päivä Tukholmassa risteilyllä 2015 ;) On vain mahtavaa päästä näkemään uusia paikkoja ja kulttuureita ja päästä näyttämään niitä lapsillekin. Ja tietenkin se lämpö houkuttaa, mikä ei Suomessa ole taattua edes kesällä.


Monesti ihmiset sanovat, että turha lasten kanssa on reissata mihinkään, kun se on vain stressaavaa, eivätkä lapset kuitenkaan muista sitä isona. Että lapselle se leikkipuisto ja mummula riittävät ihan hyvin. En sano, etteivätkö ne tosiaan lapselle riittäisi, mutta en usko, että lapsi sitä pahakseenkaan pistää jos pääsee loskaisesta Suomesta leikkimään aurinkorannalle. Tavallaan en tajua, että miksi perhe, joka on matkustanut ennen lapsia, ei voisi matkustaa myös lasten kanssa. Varsinkin pienten lasten kanssa ulkomaille meno joskus ihmetyttää ihmisiä. Sanotaan, että pienen lapsen paikka on kotona eikä heitä voi ulkomaille raahata. Ihan kuin siellä matkakohteessa ei olisi yhtään pieniä lapsia :)

Matkustaessa kaikki saavat kokemuksia ja elävät hetkestä nauttien, vaikka eivät sitä isompana muistaisikaan. Sillä muistamisperiaatteella ei kannattaisi tehdä lasten kanssa yhtään mitään, koska eivät he niitä omalla paikkakunnallakaan tehtyjä juttuja muista aikuisena, jos ihan pienestä lapsesta on kyse.  En myöskään ymmärrä, miksi minun vanhempien pitäisi poistaa mahdollisuus nauttia matkailusta vain sen takia, että heillä on lapsia. Tai odottaa sinne asti, että lapset muuttavat kotoa pois tai ovat täysi-ikäisiä. Ymmärrän kyllä senkin puolen, että läheskään kaikilla ei ole minkäänlaista halua reissata edes aikuisporukassa saati sitten lasten kanssa yhtään mihinkään Suomessa taikka ulkomailla. Sekin on minusta ok, koska kaikki ovat erilaisia ja nauttivat erilaisista asioista. Itse nautin matkailusta ja tekisin sitä paljon enemmän, jos siihen vain olisi mahdollisuus :)


Lasten kanssa reissuun lähtiessä pitää jo etukäteen asennoitua siihen, että matkustaminen on vaikeampaa mitä kahdestaan. Lapset väsyvät ja ovat kärttyisiä ja ruokaa ja untakin pitää saada suunnilleen tiettyyn aikaan. Silti en jaksa etukäteen murehtia näitä asioita liikaa, vaan ajattelen, että se mikä määränpäässä odottaa, on kaiken sen vaivan väärti. Mulla jäi viime kesälomasta käyttämättä kaksi viikkoa lomaa, kun meninkin suunniteltua aikaisemmin töihin ja miehelläkin on pitämättömiä lomia useampi viikko. Päätettiin, että nyt on aika varata reissu, kun Viia pääsee vielä lähes ilmaiseksi ja jo siinä säästä pitkän pennin.


Vaihtoehtoina oli ottaa joku halpa matka kohteeseen, jossa eläminen on vähän kalliimpaa tai sitten mahdollisesti kalliimpi lento paikkaan, jossa eläminen on halpaa. Ajankohdaksi valikoitui pakon sanelemana huhtikuun puoli väli ja se määritti aika paljon kohdetta. Päädyttiin etsimään edullisia lentoja Thaimaaseen, jossa majoitus ja eläminen off seasonilla on suhteellisen edullista, jos katsoo vähän, että missä esimerkiksi ruokailee. Jos ruoka ei kuulu hotellin hintaan ja kohdemaa on kallis, tulee halvallekin reissulle kallis hinta tämän kokoisella perheellä, kun ulkona syödään pari kertaa päivässä. Tämän vuoksi myös Suomessa matkailu tällä porukalla on erittäin hintavaa! Hotelliyö ja viikonlopun ruuat maksavat yksistään jo satasia.


Ajateltiin odotella matkamessujen tarjouksia, mutta sitten sain vinkin eräästä facebookryhmästä, että Qatar airwaysillä on menossa kampanja, missä lapset 0-11v matkustavat ilmaiseksi vanhemman kanssa. Meillä siis Aava ja Veeti saivat ilmaiset lennot ja Viia matkustaa vielä sylipaikalla eli käytännössä maksettiin vain meidän aikuisten lennot ja vähän veroja lapsista. Säästöä Finnairin messutarjouslentoihin tuli n.1500e mikä on todella iso säästö! Miinuspuoli on se, että lento ei ole suora vaan joudutaan vaihtamaan konetta Dohassa. Vaihtoaika on kolme tuntia eli ei mikään kamalan pitkä. Toinen vaihtoehto olisi ollut tunnin vaihto, enkä uskaltanut ottaa riskiä, että oltaisiin myöhästytty jatkolennolta. Mennessä se vaihto on päivällä ja tullessa viideltä aamulla, mutta toisaalta eihän se lasten näkökulmasta ole kuin pari tuntia heidän normaalia herätystään aiemmin :) Se kestetään, jos säästö on noin suuri. Varatiin siis lennot Helsingistä Bangkokiin ja nyt aletaan miettiä, että mihin päin Thaimaata halutaan suunnistaa.


Majoituksen löytäminen ei taida olla kovinkaan vaikeaa, koska ei tosiaan ole mikään sesonki meneillään. Päämäärä pitäisi vain keksiä. Olimme miehen kanssa kahdestaan Thaimaassa 2009 ja silloin olimme Phuketin Patong Beachilla, Raya yai:n saarella sekä Bangkokissa. Nyt olemme miettineet, että paikka voisi olla joku suhteellisen rauhallinen, jossa kuitenkin olisi jotain elämää pienen matkan päässä. Elämällä tarkoitan lähinnä kauppoja ja ruokapaikkoja :)

Jos olisimme olleet reissussa sesonkiaikana, olisi päämäärä ollut todennäköisesti Koh Lantan saari. Meidän matkamme ajankohtaan se on kuulemma melko kuollut ja ravintolat ja kaupat sulkevat ovensa. Tällä hetkellä olemme miettineet joko Khao Lakia, Phuketin jotain toista rantaa tai Krabia. Olisi kiva kuulla (tai lukea jos blogeissanne on juttua), jos olette käyneet jossakin noista, että mitä tykkäsitte ja mikä paikka oli. Krabin Ao nang on kuulemma melkein yhtä paha turistirysä kuin Patong ja semmoista en haluaisi. Toisaalta ei saisi olla liiankaan tylsää! Vaihtoehto on tietenkin sekin, että mennään esim Khao Lakiin viikoksi ja vaihdetaan sitten Phuketiin. Viimeisin skenaario on tällä hetkellä vahvoilla. Phuketin rannoista kohteeksi mietin Kata beachia. Majoitusvinkkejä otetaan myös vastaan! Toisaalta tykkään lasten kanssa majoittua isoissa hotelleissa, joissa on liukumäkiä ja leikkipuistoja, mutta toisaalta joku bungalow rannan läheisyydessä houkuttaisi. Hotelli altaineen olisi kuitenkin siinä mielessä parempi, että aina ei tarvisi uida meressä.

Hua hin olisi yksi vaihtoehto, mutta jostain syystä se ei oikein houkuta.


Kaikki vinkit hotelleista ja paikoista otetaan innolla vastaan, niin pääsisi päättämään sen päämääränkin! Bangkokista lennämme sitten jollain paikallisella lentoyhtiöllä joko Krabille tai Phuketiin ja sieltä sitten taksilla kohteeseen.


Thaimaa oli kyllä kaunis maa, vaikka sainkin nähdä siitä vain pienen palan vajaan kolmen viikon loman aikana. Haave on aina ollut päästä takaisin ja ihan mahtavaa, että vuosien säästäminen palkitaan nyt kahden viikon  lomalla! Halpojen lentojen löytäminen oli kyllä melkein lottovoitto! Meidän viiden hengen lennoille tuli hintaa n.1100e ja se on kyllä tajuttoman vähän menopaluu-lipuista noinkin kauas.


Bangkokissa olisi myös kiva olla pari yötä, mutta jätetään se väliin, koska tuolloin on meneillään kuuma kausi ja kaupungissa hengailu on varmasti ihan liian tukalaa puuhaa varsinkin lasten kanssa.


Nyt pitäisi vielä malttaa odottaa monta kuukautta, ennen kuin reissun aika on! Tänään kävin ostamassa Prisman alerekistä jo tytöille uv-asut, kun sattui olemaan niin hyvässä alessa. Seuraavaksi alan soittelemaan rokotusaikoja sekä hommaamaan itselle sekä Viialle passit, kun munkin passi on päässyt vanhentumaan jo pari vuotta sitten. Mutta Thaimaa, täältä tullaan!

6 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanalta nuo kuvat! Onko Thaimaassa kalliit hotellit? Vuosi sitten mun tuttu kävi perheensä kans(5henkilöä) siellä ja kertoi reissun maksaneen 10.000 kahdelta viikolta.. Siihen kariutui mun haaveet, onko matkustaminen thaikkuihin muka noin överi-hintaista!?! Teillä kuulostaa kyllä halvalta nuo pelkät lennot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se helposti varmaan ton maksaa jos ottaa pakettimatkan! Sillon ne on varmaan jotain yli 2000e helposti per naama ja lapsista tietty jotain alennusta. Hotelleja on varmasti monessa hintaluokassa kuten täälläkin. Nyt katsoin, että kolmen tähden hotelleja saa helposti parillakympillä yö. Siihen sitten tietty ruuat päälle, mutta kymppitonnia ei kyllä saa kulumaan siltikään mitenkään :D Omatoimimatkailulla säästä todella pitkän pennin!

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta! Toivottavasti avaat suunnitelmia enemmänkin täällä blogissa.

    Ja eihän nyt kukaan ihan oikeasti enää vuonna 2017 ole sitä mieltä, että lasten paikka on kotona ja lasten kanssa ei "kannata" reissata?! Todella vaikea uskoa. Ehkä tuota mieltä olevat on niitä, joiden oikeasti "kannattaisi" reissata ;)

    Matkablogien puolella ainakin Archie gone Lebanon ja Pigviinimatkat on vasta käyneet Thaikuissa. Ja Rimma + Laura kirjoittaneet muuten paljon lasten kanssa reissaamisesta.

    Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä valitettavasti on tuota mieltä ja vielä Thaimaan matkustelu-aiheisessa fb-ryhmässä :D Kyselin lennon ruuista kun lentoyhtiö ei antanut valita pienimmälle ruokaa kokemuksia sieltä, että onko se kuitenkin kuulunut sylipaikkalaisellekin niin siihen joku kommentoi heti, että ei kai tuon ikäisen paika ole ulkomailla! Viia on kuitenkin jo melkein kaksi kun mennään, Aava oli vasta 8kk kun oltiin Turkissa :D

      Kiitos noista vinkeistä, käyn heti kurkkimassa! ITse kun en seuraa yhtään matkablogia niin kiva tutustua muutenkin tarjontaan.

      Poista
  3. Kannattaa käydä tsekkaamassa Puutalobabyn blogista vinkkejä, jos et ole jo sinne eksynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sieltä oon tainnut käydä lukemassakin (jos en kovin väärin muista blogia!) :)

      Poista