perjantai 22. heinäkuuta 2011

Terveisiä asuntomessuilta!

Käytiin tänään tutustumassa asuntomessujen tarjontaan, kun tuossa melkein vieressä olivat. Itselle messut olivat pienoinen pettymys. Muodissa näyttää olevan joku romanttinen ja maalaistyylinen sisustus, joka ei itselle uppoa, ei sitten millään. Vähemmän oli selkeitä skandinaavisen sisustuksen omaavia taloja, jotka ovat omaan makuun. Verrattuna esim. viime vuoden Kuopion messuihin niin olivat kyllä vähemmän meidän tyylisiä.

Lisäksi messuilta puuttuivat kokonaan ne varmasti tavallisimman kokoiset omakotitalot eli luokassa 130-140m2. Itseä olisi kiinnostanut juuri tuon kokoluokan talot neljällä makkarilla. Tai oikeastaan kolmella makkarilla ja pienellä kirjasto/työhuoneella olohuoneen yhteydessä. Eipä ollut ei. Oli pieniä taloja n. 100-120m2 ja sitten siitä suuremmat olikin jo 150-200m2 ja siitä ylöspäin. Tässä kuvia sitten kohteista, mitkä omaa silmää miellytti. Jälkikäteen huomasin, että olen kuvannut lähinnä vessoja ja keittiöitä. Ehkä juuri sen vuoksi, että ne olivat niitä modernimpia verrattuna olohuoneisiin ja makkareihin. Toivon myös, että blogger on pitänyt näissä oikean järjestyksen, jotta en puhu mitä sattuu kun kerron, että mistä kohteesta mikäkin kuva on :)



Veetikin jaksoi melko kiltisti koko päivän kulkea mukana kantorepussa. Muutaman kerran meinasi käpy palaa, mutta auttoi kun kävi välissä istumassa ja syömässä ja antoi Veetin olla hetken vapaana.



Kohde 23 Ultimatemarket. Pesuhuoneen allaskaappi miellytti silmää.


Saman kohteen pihaa. OIkeastaan kaikki pihat näytti tuolta. Ihan kivoja ruohoja :)


Kohde 25 Heikius Hus-talo. Hienosti muotoiltu allas. Ei ehkä paras mahdollinen vauvan pyllyn pesuun :)


Kohde 26 Tiileri koti ja aina niin ihanat Paapiin tuotteet! Noita kun saisi ostettua! Toivottavasti joku suurempi valmistaja ottaa noita joskus sarjatuotantoon! Käsintehtynä olisivat ihan liian kalliita...


Sama kohde ja sama lastenhuone.

Ja vielä...


Tässäkin muodoltaan ihan mun näköinen vessa, vaikka ehkä vähän synkkä tuo koko harmaa.


Kohde 27 Vaahteramäki. Ihan kivan näköiset ja varmasti helppohoitoiset terassikalusteet.


Kohde 28 Lakka Kivitalo Kaj Stenvall. Tässä myös kiva vessaidea.

Saman talon keittiö on myös sellainen, minkänäköisen voisin seuraavaan kotiin haluta. 

Tässä on tainnut tulla kiire tekemään jotain kun vaatteetkin oli pitkin lattioita :D


Tässä myös hauska terassituoli!


Kohde 29 Teijo talot. Tämmöisen takan voisin ottaa!


Kohde 32 Anvia-koti. Taas mun silmää miellyttävä vessa. Osaakohan joku sanoa, että mikä on mun lemppariväri sisustuksessa nykyään? ;)



Unelmakeittiö tässäkin!

Ihanan valkoista...

... ja ihanan kiiltävää!

Tuommoinen vaatehuone olisi kiva, joka menisi "seinän taakse". Varsinkin jos tuo takaosa ois kokonaan vaatehuonetta ja tuossa sängyn molemmin puolin olisi seinän sisään menevät liukuovet, joista pääsisi sitten vaatehuoneeseen.

Tässä samantyyppinen ratkaisu, mutta on näemmä hukkunut kuva, mistä näkisin tämän kohteen numeron...


Kohde 33 Seve Ehituse as. Ainut kohde joka jäi kunnolla mieleen erilaisen sisustuksensa vuoksi. Tämä oli ilmeisesti virolainen rakennuttaja ja esittelijät eivät puhuneet kovin hyvin suomea.


Näissä kuvissa se ei nyt erotu, mutta noissa kaapin ovissa oli semmoista hienoa kuviointia, joka oli kaiverrettu noihin oviin ja ostaja sai itse ilmeisesti valita kuviot oviin!

Saunassa oli myös käytetty hassusti puuta!



Kohde 35 Jämerä Cubistic. Taitaa olla ainut kuva olkkarista ja sekin noiden kivojen orkidearuukkujen ansioista :) Tosin myös tuommoinen tosi ohut valkoinen telkkari olisi kiva :)

Ihanan avara keittiö, kun ei ole yläkaappeja! Tosin en tykkää yhtään tuosta keskellä olevasta tarjoiluvaunusta, joka ei mielestäni sovi tuohon ollenkaan.


Kohde 36 Villa White. Tarvitseeko tästä nyt mitään sanoa?

Näemmä myös vessapaperirullat voi näyttää hyvältä :)


Kohde 38 Kannustalon Aarre. Yksi messujen erikoisimpia lamppuja!


Lamppu siis koostuu kirjoitetuista papereista.

 Kohde 40 Rantakivi. Ja taas valkoinen keittiö...


Kiva ruokailutila. Tuommoisesta pöydästä oon haaveillut...

Myös vessa oli hieno, vaihteeksi :)

Ja tämä kodinhoitohuone, ihana! Varsinkin nuo korkeakiiltoiset yläkaapit miellyttää.



Kohde 41 Villa Elpida. Lastenhuone ja huomatkaa ihanat verhot, taitavat nämäkin olla PaaPiin.


Kohde 8 Aitta, sisustajana Deko-lehti. Tässä myös hieno pesuhuone ja ei ole edes valkoinen! Peilissä minä :)

Myös tässä oli korkeakiiltoinen keittiö.


Kohde 6 Kreivitalon Merilinna. Tuommoisella kelpaisi löhötä terassilla...



Kohde 3 Tähkäpää. Erikoinen ja hieno lamppu. Tuommoisen voisin ottaa olohuoneeseen.



Kohde 2 Port Victoria. Huomatkaa hassut seinätarrat!


Kohde 1 Pohjolan Design talo. Myös tuommoisen sohvan huolisin terassille.

Paola Suhosen suunnitteleman kerrostaloasunnon seinä. Noiden pajujen takana on kaappitilaa koko seinän leveydeltä ilmeisesti!


Käytiin testaamassa myös messualueen puisto.

Ja kiipeilemässä penkeillä ja huutelemassa ihmisille. Siis Veeti huuteli, ei me miehen kans :)

Messujen jälkeen mentiin syömään Kokkolan Pedrinakseen. Meillä sattuu näemmä aina tosi huono tuuri kun käydään siellä tai sitten siellä vaan on tosi huono palvelu. Viimes odotettiin ruokia yli tunti ja lopulta sain medium-pihvini ylikypsänä, siis hyvä että ei ollut palanut. Nyt noin tunnin odottelun jälkeen mies kysyi tarjoilijalta, että kestääköhän vielä kauan. Meidän tilaus oli sit hukkunut johonkin keittiön ja salin välille, huoh. Eihän siinä mitään, mutta on melko mielenkiintoista odottaa ruokaa tunti tuollaisen vilkkaan lapsen kanssa.

Ensimmäinen puoli tuntia meni hyvin kun saatiin keittiöltä Veetille vesimelonia, kurkkua ja tomaattia ja niiden syömisessä kesti aikaa (iso kiitos näistä ravintolalle, ne sai ilmaiseksi!). Sitten alkoi mielenkiinto herpaantua, mutta yllättävän hyvin meni kuitenkin. Kaiken pahan lisäksi meillä loppui vaipat ennen ravintolaan menoa ja voihan sen arvata, että mitä sinne housuun heti tuli... Piti sitten odotella ruokia ja syödä mahdollisimman nopsaa, että päästään kauppaan ostaan lisää vaippoja ja vaihtamaan puhdas vaippa :) Ei ole kovin nautinnollista syödä kun odottaa koko ajan, että millon lapsi hermostuu totaalisesti...  Lisäksi miehen ruoka oli melko kylmä. Valitettiin asiasta ja saatiin lopulta ruoka puoleen hintaan :)

Tässä vaiheessa oli vielä hauskaa...


Tarkoitus oli pitää Veeti hereillä kotimatkan ajan (n. 1h), että pääsisi sitten kotona suoraan yöunille. Ei mennyt ihan nappiin, kun toinen nukahti kesken puuron syönnin autoon... :)

Kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan kiva reissu! Ennen messuille menoa käytiin muuten kirpparillakin, mutta siitä sitten vaikka myöhemmin lisää.

14 kommenttia:

  1. Voih, näyttipä noi asunnot kivoilta! Aloin itsekin haaveilla kokonaan valkoisista keittiökaapeista. Meille on tällä hetkellä tulossa valkoiset yläkaapit, mutta harmaat alakaapit.. Onneksi on vielä aikaa muuttaa mieltä :))

    Outi

    VastaaPoista
  2. Mäkin oisin halunnut meille semmoiset sillon kun tähän valittiin noita, mutta sillä toimittajalla ei ollut harmaata. Mutta nyt tekis mieli tuommoista kokonaan valkoista, on niin ihanan raikas ja avaran näköinen! Ja voihan sinne välitilaan sitten laittaa jotain tummempaa jos haluaa!

    VastaaPoista
  3. Nuo valkoiset keittiöt ovat kyllä ihanan näköisiä ja näyttäisi olevan messuilla nyt tuota vetimetöntä ovimallia, jota suunnittelen myös meille! Myöskin tuo keittiö, jossa ei ole yläkaappeja, vau (vielä kun olisi valkoinen), mutta oudon näköiset nuo valolipat (?) ikkunan yläpuolella..Ompa Veeti jaksanut reippaasti päivän, meidän jätkä hermostuu jo tunnissa Kärkkäisellä ;)

    VastaaPoista
  4. No on kyllä vähän tuommoiset kummat. Meillä Veeti hermostuu yleensä rattaissa, jos ne vähänkään pysähtyy, mutta repussa viihtyy ehkä paremmin. Itse haluaisin kans tuon vetimettömän!

    VastaaPoista
  5. Tiesitkö että käyttämässäsi repussa lapsia tulisi kantaa vain 20 min kerrallaan, Lapsi on fysiologisesti väärässä asennossa ja kantaminen on pidempään on haitallista selän ja lonkkien kehitykselle. Kyseessä ei ole kantoreppu, vaan rintareppu. Jos haluat tutustua ergonimiseen kantamiseen suosittlen lukemaan esim Kirkilioniksen kirjan tai tämän linkin http://www.babyidea.fi/reppuvsliina.html ergonomisempia vaihtoehtoja rintarepulle jos ei halua liinailla kantoreput esim.: Manduca, Ergo, Tuli, Patapum, Pikkolo, H2H jne.....

    VastaaPoista
  6. Hei, tuo meidän reppu ei ole baby björnin rintareppu, vaan cybexin 2go kantoreppu, joka on meille ainaki myyty kantoreppu nimellä, sillä siinä lasta on mahdollista kantaa myös lonkalla ja selässäkin naama menosuuntaan tai kantajaa kohti. Eikös rintarepulla kanneta juuri edessä. Joten en näe, että miten tällä meidän repulla saisi kantaa vain 20min ja Manducalla sitten pidempään, koska ovat vastaavia tuotteita? Manduca ei meille sovi, koska siinä ei lasta voi laittaa naama menosuuntaan, ja toisin päin lapsi ei siinä viihdy.

    Meillä käytetään harvoin reppua, joten en usko tuommoisten kertojen silloin tällöin vaikuttavan lapsen kehitykselle. Toki voin olla väärässä, mutta ei meille ainakaan mainittu tuota ostaessa, että ei saisi pidempään käyttää.

    VastaaPoista
  7. Kunnollinen kantoväline ja lapselle turvallinen kantoasento on sellainen, joka täyttää molemmat seuraavista kriteereistä:

    Lapsen jalat ovat sammakkoasennossa. Eli polvet ovat vähintään pepun korkeudella, mielummin selvästi peppua ylempänä. Silloin paino jakaantuu lapsen takamukselle, eikä väännä kehittyvää selkärankaa vinoon.

    Toinen tekijä on se, että lasta kannetaan asennossa, jossa hän voi painaa nenänsä kantajaa vasten. Eli saada halutessaan katsekontaktin tai selkäpuolella vähintään hakea vanhemmasta turvaa jos ihmisvilinä ja vieraat kasvot alkaa ahdistaa. Jos lapsi ei viihdy kannettuna kasvot suoraan vanghempaa vasten, vopi häntä kantaa lonkalla. Siitä näkee eteenpäin, mutta ei ole pakotettu siihen.

    Jos tuotteen myyjä olisi kertonut teille, että käyttöaika on maksimissaan reiulu vartti kerrallaan, tuskin olisitte sitä ostaneet? Aivan, ei kukaan näistä jutuista tietävä kanna lastaan huonosti ja vahingollisesti.

    VastaaPoista
  8. Pitääpäs testata tuota reppua siten, että laittaa Veetin selkään. Silloinhan lapsi on samoin päin kuin edessä naama rintaa vasten. Jos se asento olisi parempi. Meillä lasta kiinnostaa juuri seväkijoukko ja katselu ympärille. Edes vauvana ei viihtynyt kantoliinassakaan juuri sen takia, että ei nähnyt kuin mun rintakehän. Koskaan en ole huomannut, että mitenkään ahdistaisi tuo tuossa suunnassa istuminen. Ja kun reppua käyttäessä toinen vanhempi on yleensä vierellä ja Veeti näkee toisen tutun naaman koko ajan. Tämän vuoksi haluttiin reppu, jossa saisi naaman menosuuntaan. Tuossahan on mahdollisuus nostaa tuo "lipare" naaman eteen, jolloin se peittää lapsen näkyvyyden.

    Aika jännä, että miksi näitä reppuja myydään Suomessa jos ovat niin vaarallisia lapselle. Kun kuitenkin turvaistuimista otetaan myyntiin vain ne oikeasti turvalliset mallit. Vaikka onkohan sitä olemassa mitään tahoa, joka tuohon puuttuisi...

    VastaaPoista
  9. Hei! Onpas kiva että tahdotte kantaa lastanne, se on ihanaa läheisyyttä lapselle samalla kun voi tehdä jotain muutakin. Mutta reppunne ei ikävä kyllä ole ergonominen. Ei se ole huonoin mahdollinen markkinoilla oleva, mutta naama menosuuntaan (tai muuten vain istuinosa kapeana) se on aivan yhtä huono kuin huonoimmat. En yhtään ihmettele ettei kantovälinevalinta mene ihan nappiin, kun kaikki valmistajat mainostavat omaansa parhaana, ja kun vanhemmalla on niin monta uutta asiaa mihin perehtyä lapsen myötä, turvaistuimet, kantovälineet sun muut. Suosittelisin teitä siirtymään ergonomiseen kantovälineeseen tai sitten tyytymään ihan vain rattaisiin, koska epäergonomisesta kantovälineestä voi oikeasti olla haittaa lapselle. Ei se toki siihen kuole, mutta kuvassa näkyvässä asennossa lapsen selkärankaan kohdistuu aivan liian suuri paino, ja se painuu kasaan. Selkävaivat ovat maassamme niin yleisiä että en ainakaan itse haluaisi lisätä lapsen todennäköisyyttä joutua kärsimään sellaisista vaivoista aikuisena. Suosittelisin kunnon kantoreppua ja selässä kantamista, koska jos lapsen laittaa riittävän ylös se voi kurkkia olkapään yli jos ei sivulla olevat maisemat miellytä. Ja onhan se paljon kevyempää kantaa tuollaista isoa lasta selässä kuin edessä. :) Toinen vaihtoehto on lonkalla kantaminen, siitä näkee vähän joka suuntaan. Rengasliina on melkein helpoin tähän tarkoitukseen. Muulla tavalla kasvot menosuuntaan kantaminen ei ole hyvä vaihtoehto lapselle.

    Selässä se olis muuten varmaan ok, mutta onko paneeli niin leveä että se ylttäisi edes osapuilleen polvitaipeesta polvitaipeeseen? Meillä muuten lapsi näkee muutakin kuin kantajan rintakehän tai selän, kun se vaan kääntää päätään. ;) (Viimeinen oli vitsi, älä ärsyynny...)

    VastaaPoista
  10. Tuossa saa tuota paneelia levitettyä vetoketjulla (jota käytetään myös siinä asennossa vauvan ollessa naama rintaan päin), joten kyllä se varmaan leveää tarpeeksi paljon. Tuolta noiden sivuilta kuin, että olisi ortopedien kanssa kehitetty tuo reppu, joten eiköhän selkäasennossa ainakin ole sitten ergonominen. Tuntuisi ainakin, että miksi ammatti-ihminen tekisi repun, jossa ei ole mahdollisuutta missään asennossa saada lasta oikeaan asentoon :)

    Siirrymme siis siihen selkäasentoon tai kokeillaan kantaa lonkalla. Liinaa ei käytetä siksi, että reppu on helpompi ja mies ei suostuisi liinassa kantamaan. Tiesin kyllä, että se Baby björnin reppu on epäergonominen, mutta luulin, että siinä on vain jotain erilaista miksi se on huono. Kiitos kuitenkin vinkistä, että ei kannata kantaa pitkiä aikoja noin. Muuten olisimme käyttäneet reppua aina noin. Nyt hoksataan sitten kokeilla myös sitä selkä tai lonkkakantoa :)

    Niin ja tuosta pään kääntämisestä, musta itsestä vaan tuntuu, että lapsi ei näkis sieltä, varsinkin kun on melko lyhytselkäinen :)Ainakin liinassa pää jäi jotenkin semmoiseen asentoon naama rintaan päin, että sieltä ei nähnyt tai sitten lapsi muuten vaan ärsyyntyi niin päin. PItääpä tulla vaikka kertomaan tänne sitten tuloksia muissa asennoissa kantamisesta.

    VastaaPoista
  11. Kurkkasin cybexin sivuilta kantoasennot ja kyllähän tuosta näyttäisi saavan "kantorepunkin". Harmi vaan kun nämä valmistajat tyrkyttävät tuota naama menosuuntaan asentoa, vaikka juuri se romuttaa koko ergonomisen kantamisen idean. Kuten ylläkin kommentoitiin...

    Lapsilla on vaiheita, joilloin he haluavat tarkkailla ympäröivää maailmaan enemmän ja pää pyörii kuin pöllöllä, tottakai lapsi on luontaisesti utelias, mutta valitettavasti koko se informaatio tulva on oikeasti haitallista lapsen kehitykselle. Tässä muutama linkki aiheesta, jos olet kiinnostunut tutustumaan asiaan.

    http://community.babycenter.com/post/a21267309/why_is_front_carry_facing_out_bad

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lapset+nauravat+kun+n%C3%A4kev%C3%A4t+rattaista+%C3%A4itins%C3%A4/1135241335224

    http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/448-moni-lapsi-istuu-vaunuissa-vaarinpain

    Hieman karrikoidusti voisi ajatella, että haluaahan se lapsi maistellakin kaikkea, ja silti me vanhemmat kiellämme myrkyt, alkoholin, sokerin jne... ei se viriketulva tee asiasta haitatonta, vain koska lapsi haluaa sitä katsella. Ja KYLLÄ - lapsi osaa kääntää päätään. Ja lisäksi väitän, että vanhempien vuorovaikustussuhde lapseen kasvaa ja kehittyy paremmin kun kantava aikuinen havaitsee mitä lapsi katsoo. Tulee yhdessä tutkittua koirat ja puut ja kukat. Ja väsyessään lapsi saa painaa pään piiloon, eikä ole pakotettu tuijottamaan virikkeitä.

    Ihania läheisiä hetkiä ergonomisesti toivottaen :)

    VastaaPoista
  12. p.s. tuossa Cybexin 2go repussa näyttäisi voivan kantaa masumasua vasten, suosittelen lämpimästi sitä kokeilemaan, sillä se on kuitenkin kevyin asento. Painopiste on silloin lähinnä kantajaa. Itse olen kantanut edessä masu-masua vasten ihan isoakin lasta >2v.

    VastaaPoista
  13. Kiitos linkeistä, pitää käydä ajan kanssa tutustumassa. Ja kokeilla myös sitä masu masua vasten asentoa. jotenkin sitä on vaan automaattisesti ajatellut, että lapsi ei siinä viihdy, vaikka pitkään aikaan ei olla kokeiltu :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos kuvista! Oon kotoisin ihan Kokkolan vierestä ja tarkoitus oli käydä asuntomessuilla kun käyn kotipuolessa, mutta enpäs sitten ehtinytkään Kokkolaan asti. Harmittaa hirveästi! Onneksi asuntomessut on ensi vuonna parin kilometrin päässä :)

    VastaaPoista