tiistai 26. huhtikuuta 2016

10kk!!

Hurjaa, kahden kuukauden päästä meillä juhlitaan yksivuotiskemuja! Pysytellään nyt kuitenkin hetki vielä kymppikuisen kuulumisissa. Nämä tulevat taas vähän myöhään, mutta meidän neuvola-aika siirtyi ja halusin uudet mitatkin mukaan postaukseen. Täällä on ilmeisesti vähän vaihtelevasti noita neuvoloita. Ilmeisesti yleensä on 6kk,9kk ja vuoden neuvolat, mutta meillä on ollut 6kk,8kk,10kk sekä vuoden neuvola sitten kesäkuussa. Luulin kaikilla olevan noin, mutta olisiko meillä ollut tuo ylimääräinen 8kk neuvola huonon painokasvun vuoksi.


Neuvola oli isäneuvola, joten minä en mennyt mukaan ollenkaan, vaikka ilmeisesti sekin olisi ollut mahdollista. Hyvin oli kuulemma mennyt. Ei sieltä paljon sen enempää irronnut kuulumisia :)

Kasvu on edelleen maltillista painon osalta. Pituutta oli tullut ihan hyvin, mutta painoa vain nelisensataa grammaa yli kahdessa kuukaudessa. Alla uudet mitat ja suluissa vanhat 8kk mitat.

74,4cm (71,3cm)
8,025kg (7,685kg)
46,0cm (45,1cm)

"Touhun pirpana, utelias tutkija. Opettelet kävelemään. Sormiruokailet. Hapanmaitotuotteet mukaan. Rasvalisää, öljyä. Painoa tullut hintsusti."

Miehelle oli annettu ohjeistus vähentää päivällä imetystä, että olisi paremmin tilaa kiinteille. Oli varmaan meidän neuvolantäti uskaltanut sanoa tuon kun minä en ollut mukana :D Viia syö aina ennen imetystä kiinteän ruuan ja edelleenkään määrällisesti ei syö kovin paljoa muuta kuin banaanilättyjä tai puuroa. Muu ruoka menee todella vaihtelevasti. Saattaa syödä kuitenkin maitoa vartti syönnin jälkeen ja mietin, että jos jätän senkin pois niin millä tuo lapsi sitten kasvaa! Koska nälkäänsä syö kiinteitä aina eka sen mitä syö ja vasta myöhemmin saa maitoa. Pitäisikö muka alkaa antamaan kiinteitä ihan koko ajan ja kantaa sormiruokaa joka paikassa mukana?? Maito on kuitenkin lapsen pääasiallinen ruoka vuoden ikään asti.

Olen viitannut kintaalla tuolle päiväimetyksen vähentämiselle, koska olen varma, että niiden vähentäminen kostautuisi sitten yöllä. Viia on vain siro ja aina kasvanut painon osalta todella maltillisesti. Olen yrittänyt sen sijaan muistaa antaa rasvalisää ruokien mukana ja paistanut kookosöljyssä ne banaanilätytkin.


Todennäköisesti en myöskään jaksaisi kuunnella sitä itkua mikä seuraa siitä, jos sitä tissiä ei tule silloin kun nälkä yllättää. Onko muilla auttanut sormiruokailijan ruokamäärien nostoon maidon vähentäminen? Entä miten kävi öiden? Uskon, että ruokamääriä olisi helpompi lisätä imetyksen vähentämisellä mikäli Viia söisi lusikalla soseita. Siinä vaiheessa kun haluaa maitohörppyä, ei kiinteä kelpaa, koska se ei ole maito.

Ruokailuun on lisäksi tullut uusi jännitysmomentti, kun Viia on oppinut kiipeämään tuolista pois. Jouduttiin ottamaan meidän vanha syöttis käyttöön, kun siinä on kapeampi penkkiosa ja kuviteltiin, että siitä ei pääsisi niin helposti pois. Ei paljon lantiovyöt (eikä muuten Ikean Antiloopin kolmiosaiset vyötkään) hidasta vaan niistä luikerrellaan ulos alta aikayksikön. Siitä onkin mukava nousta seisomaan tai kiivetä pöydälle. Ruokailuun jaksetaan keksittyä kerrallaan ehkä minuutin verran, minkä jälkeen alkaa tuo seisomis/kiipeämisrumba. Yritä siinä sitten saada lapsi syömään enemmän ja useammin kun kaikki syömällä saatu energia kulutetaan samalla jumpaten.

Ollaan otettu myös hapanmaitotuotteet mukaan ruokavalioon ja rahkaa olen upottanut soseen sekaan sekä smoothieen ja piimääkin on hörpitty pillimukista. Olen myös tehnyt jo makaroonilaatikkoa Viialle uunissa oikeaan maitoon. Maitotuotteista ei ole tullut mitään oireita.


Unissa ja nukahtamisessa ei ole tapahtunut mitään muutosta sitten viime kirjoittelun. Tosin yöt ovat ehkä parantuneet ja herätykset tulevat aika lailla kolmen tunnin välein. Tämä tarkoittaa sitä, että omilta uniltani herään kolme kertaa yön aikana tai kahdesti, jos nukkumaan meneminen tapahtuu vasta puolen yön maissa. Unikoulua ei olla vielä pidetty eikä yösyönneistä olla yritetty luopua. Jotenkin tuntuu vaikealta aloittaa kun se tietää varmasti huonoja öitä joko minulle tai miehelle tai kummallekin! Onko kukaan kokeillut sitä menetelmää, jossa lopetetaan yösyönnit niin, että lapsi kuitenkin nukkuu edelleen perhepedissä? En muista sen nimeä, mutta siinä ensimmäisinä öinä annettiin lapsen syödä, mutta lapsi ei saanut nukahtaa siihen tissille. Sitten pikkuhiljaa lopulta siirryttiin vain siihen, että silitetään lapsi takaisin uneen.

Kaksilla päikkäreillä mennään edelleen ja ekat niistä on nykyisin jo ennen ysiä kun aamuherätykset ovat aikaistuneet ja herätys tulee melkein poikkeuksetta ennen seiskaa.


Meillä on meneillään myös jonkinlainen eroahdistus. Mikä on kaikkea muuta kuin ihanaa! Päivät menevät siihen, että kannan märisevää lasta sylissäni kun lattialle ei voi laskea ilman, että alkaa ihan kamala itku. Hetken aikaa saattaa harhautua katsomaan vaikka piirrettyjä sisarusten kanssa, mutta saman tien jos näkee mut, alkaa lohduton itku. Sillä aikaa kun käyn vessassa, on oven ulkopuolelle ehditty itkeä jo lammikko maahan. Päivät on olleet siinä mielessä aika raskaita. Pitää varmaan ottaa sisälläkin Manduca käyttöön, vaikka en ole nyt saanut Viiaa vielä yksin siihen laitettua selkään saati otettua pois. Pitänee muistaa harjoitella!

Päikkäriaikaan pitäisi sitten ehtiä tehdä kaikki mahdollinen siitä huilihetkestä pyykkeihin ja ruuanlaittoon. Toivon, että tämä kausi menisi nopeasti ohi!


Virallisia ensiaskeleita me ei olla vielä merkitty vauvakirjaan, vaikka muutaman kerran Viia on askeleita ottanut itse. Ne on kuitenkin ollut vielä semmoisia että ei ole osannut toistaa niitä niin en ole laskenut niitä vielä ensiaskeliksi. Tosin tänään näin ensimmäistä kertaa parhaan yrityksen tähän mennessä, kun Viia otti sohvalla seisten kaksi tai kolme askelta! Kontaten liikkuu ketterästi sekä tukea vasten ja taaperokärryllä, mutta ei uskalla ilmiselvästi päästää vielä irti, vaikka pysyisikin pystyssä ilman tukea. Seisominenkin ilman tukea on mielestäni vähentynyt, mutta ehkä se johtuu siitä, että Viia seisoo vaan mua vasten ja kinuaa syliin :D

Puhetta ei vielä tule, mutta "oho"-sanaa hoetaan. En ole päässyt vielä käsitykseen siitä, että ymmärtääkö Viia sanomaansa. Välillä tuo tulee ihan oikeaan paikkaan tuo sana ja se on tosi hassun kuuloista.

Silloin kun Viia ei itke, on hän melko vekkuli ja suloinen. Syliin ottaessa aina ensimmäisenä painaa pään tuonne kaulaa vasten ja antaa "halin" ja sitten vasta voi katsella maailmaa sieltä sylin turvasta. On tällä hetkellä ihan kamala täystuho ja aiheuttaa äidille harmaita hiuksia repimällä kaikki laatikot auki ja tavarat niistä pihalle. Oma lelulaatikko on ihan nounou ja itku alkaa jo silloin, kun hoksaa, että yritän laittaa hänet niitä leluja tutkimaan.... Sekunnin murto-osassa on jääkaapilla kun ovi aukeaa tai tonkimassa kuiva-ainekaapilla, jos olen unohtanut oven senttiäkään raolleen. Myös vessanpönttö kiinnostaa kovasti ja siellä on kiva käydä sörkkimässä.


Viime viikolla Viia sai alas ensimmäiset hampaansa ja vielä heti kaksi kerrallaan! Mietin, että onpa itkuinen lapsi ollut tänään. Tai siis vielä normaalia itkuisempi kun sylissäkin itki ja mieshän sen hampaan sieltä suusta löysi. Seuraavana päivänä puhkesi sitten toinen ja nyt alhaalla on kaks somaa hampaan alkua. Pikku purija ei onneksi ole vielä keksinyt purra syödessään. Sitä aikaa "innolla" odotellen...

Viia on alkanut myös "matkimaan" ja kun täytän vaikkapa kuivasrumpua, tulee Viia apuriksi mukaan ja nostelee koneeseen vaatteita :)

14 kommenttia:

  1. Suloinen Viia.♡
    Täällä neuvolat 6kk, 8kk, 10kk ryhmäneuvola ja 1v. :)
    Täälläkin Hugolle tuli nyt tässä kuussa pari hammasta ja onneksi niitä ei vielä ole käytetty syödessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuosta imetyksestä. Jatka vain samaan malliin. :) Itse en ainakaan vähentäisi.Lapset kasvaa kaikki omaan tahtiinsa.♡

      Poista
    2. Itseä lähinnä pelottaisi, että lapsi olisi ihan aliravittu jos ei maidostakaan saisi kaloreita! Siksi tuntuu vähän hassulta ottaa rasvainen maito pois ja saada lapsi kasvamaan puurolla ja parsakaalilla :D

      Poista
  2. Ei se imetyksen lopetus yhtäkkiä ala niitä kiloja kerryttää. Jos lapsesi on touhukas tapaus niin ei mikään ihme jos painoa ei tule kuin vähän :) Joten rohkeasti vain imetystä jatkamaan ja suitsait neuvolan kommentille.

    VastaaPoista
  3. iha höpöhöpöä tuo imetyksen vähentämistarve. Maidossa on kaloreita rutkasti enemmän kuin tavallisessa ruoassa, jota lapsi ei edes niin paljoa jaksa syödä. Meidän Enni oli korvikkeella tossa iässä ja 1v neuvolassakin paino vielä alle 8 kiloa ja painoa oli tullut paljon vähemmän, ja voin sanoa, että ellen olis juottanut maitoa, niin sitä painoa ei olisi tullut tuonkaan vertaa. Etenkin äidinmaidossa kalorimäärä on paljon energia/rasvarikkaampaa, ku esimerkiksi perunassa.Toiset vaan kasvaa omaan tahtiinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki tuo vähentäminen vois toimia jos söis eka sen maidon ja sen jälkeen kiinteät että ei oikeasti jäis tilaa sille ruualle. Mutta kun nyt syö sen mitä saa alas ja kun ei soseita suostu ottamaan niin en voi pakkosyöttääkään enempää mitä maistuu! TEillä on kyllä kans Enni ollut pieni pirpula!

      Poista
  4. Äh,kommentti katosi.
    Meillä reilu vuoden iässä paino jopa laski. Otettiin kaikenmaailman kokeita joissa ei onneksi mitään vakavaa löytynyt. Lopulta lääkäri käski lopettaa yösyötöt ehdottomasti. Näin tehtiin ja yllättäen paino alkoikin nousemaan :)
    Tämä meidän tilanne. Mutta sinä äitinä varmasti tunnet lapsesi parhaiten ja teet kuten parhaaksi näet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanko kysyä, että miten lopetitte yösyötöt? Kun minustakin ensimmäisenä lopetettaisiin ne eikä päivämaitoja!

      Poista
    2. Toki! Vaihdettiin maitopullo vesipulloon ja sitä ei tietysti suostunut ottamaan, joten pari yötä sai rauhoitella itkevää lasta. Mutta oikeasti, vain kolme yötä. Neljäntenä nukkui. Nukkui siis jo pinniksessä ja toinen vanhempi nukkui samassa huoneessa nämä yöt. Hetken päästä itkuun reagoitiin ja Jos puhe ja silitys ei rauhoittanut, otettiin vähäksi aikaa syliin. En siis imettänyt enöö, että ehkä oli helpompi. Eihän se kivaa ollut mutta kannatti, yöheräilyt loppui :) ja päivisin ruoka maittoi.

      Poista
  5. Teillä tuntuu olevan vilkas lapsi, joten tokihan liikkuessa kaloreita palaa! :)
    Meillä on kumpikin muksu pitkiä ja hoikkia ja soseet ei maistunu kummallekaan hyvin, joten maitoa vähennettiin ja öistä lopetettiin kun yöt meni syömiseksi kun päivällä ei ruoka maistunut, eikä päivämaidot pitäneet enää nälkää poissa. Yösyöttejen lopetuksesta ruoka alkoi päivisin maistua ja yöt saatiin nukkua!
    Esikoista imetin 11kk ja kuopusta 10kk.
    Että ei ne neuvolantädit ihan höpöhöpöä puhu, mutta jokainen äiti saa tehdä omat valintansa!:)

    Annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin mietin, että ennemmin lopetan yösyötöt kuin päivällä kun päivisin tuntuu pysyvän kylläisempänä maidolla mitä sillä määrällä kiinteitä mitä suostuu syömään :)

      Poista
  6. Meiltä löytyy kuukauden vanhempi tyttö ja piti oikein käydä tarkistamassa, mitkä olivat hänen mittansa kuukausi sitten, koska ei hän minusta mitenkään isommalta näytä eikä meillä ole mitään huomioita annettu pituudesta/painosta. Ja aikas jännä käytäntö tuo "isäneuvola".

    Kauniit sävyt sinulla näissä kuvissa. Täytyy selailla blogiasi vähän tarkemmin, kun on uusi tuttavuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on painoa tullut 4kk:n iästä lähtien joka kerta liian vähän käyrien mukaan ja niitähän siellä neuvolassa katsotaan. Onhan se hoikka sirppana, mutta minkäs teet kun toinen kasvaa niin :) Tasaisesti on menty miinuskäyrillä, mutta nyt tosiaan tipahti omalla käyrällä alaspäin ettei sekään ole enää tasainen :)

      Mää oon ajatellut, että isäneuvola on joka paikassa! Toisaalta ihan hauska, jos on niitä isiä jotka ei muuten koskaan käy niin käyvät ainakin kerran :)

      Poista