tiistai 19. toukokuuta 2015

Viimeisiä viedään

Havahduin eilen siihen, että laskettu aika on jo ensi keskiviikkona! Viikon päästä! Tosin olen kyllä luottavaisin mielin sen suhteen, että vauva ei ainakaan ennen sitä ole syntymässä. Tokihan voi olla eri sarjaa kuin sisaruksensa, mutta saapa nähdä.

Vointi on edelleen hyvä kun siitä närästyslääkepahoinvoinnista pääsi eroon. Olen tosin ottanut melko rennosti nämä viimeiset viikot. Eilen kävin rentoutumassa täydellisessä kasvohoidossa, johon käytin mieheltä äitienpäivälahjaksi saamani lahjakortin. Tuli varmaan ihan tarpeeseen, koska en muista kuinka monta vuotta edellisestä kasvohoidosta on aikaa! Nypitytin ja värjäsin samalla myös kulmakarvat ja nyt on hassua katsoa itseään peilistä, kun on tottunut näkymättömiin kulmiin. Nimimerkillä maailman laiskin kulmakarvojen laittaja. Saatoin myös varata ripsien laittoajan torstaille... Kova luotto siis siihen, että ollaan vielä silloin yhdessä koossa. Kirpparipöydänkin varaus alkaa vasta perjantaina, joten mielellään en lähtisi ennen sitä synnyttämään. Ja jos mieheltä kysytään, niin mikrokin on vielä pesemättä!


Tänään ompelin vauvalle yhden vuoritetun jumppiksen, että ei olisi pelkästään hellevaatteita kaapit täynnä. Suomen kesä kun ruukaa olla kylmä ja vähäluminen. Keskeneräisiä ompeluksia olisi vielä jäljellä, joten parasta olisi, että vauva ei nyt heti syntyisi ;) Mieskin tuumasi, että ei se vielä tällä viikolla voi syntyä, kun töissä on niin kiirettä.


Päivällä kävin kiertelemässä kaupoissa ja ostin muutaman kesävaatteen Aavalle Lindexiltä. Lisäksi hain yhden vaippa- ja tuttipaketin vauvaa varten jo odottamaan. Yritin katsella myös imetysliivejä, mutta ei nuo Lindexin versiot oikein istunut. Pitänee yrittää paikantaa vanhat liivit jostakin, että voiko niitä pitää alussa ja käydä sitten hommaamassa uusia, kun koko on paremmin selvillä. Lisäksi pitäisi värjätä yksi imetyspaita, minkä ostin kirpparilta eurolla.


Tuntuu, että maha ei ole kasvanut tässä parin viikon aikana enää ollenkaan, vaikka kyllähän se varmasti on. Piti ihan verrata tähän kuukauden takaiseen kuvaan instagramissa ja onhan noilla kokoeroa. Tosin paita ja asento helposti vaikuttavat siihen, kuinka isolta se maha oikein näyttää. Vielä ei ainakaan olo ole kovin tukala, joten ei tuo iso mahakaan haitaksi ole. Toki kenkien laittamien jalkaan on normaalia vaikeampaa, mutta onneksi tennarit on helppo sujauttaa jalkaan. Pahemmilta turvotuksiltakin olen välttynyt. Välillä on hitusen nilkat turvoksissa ja sukkien resorit painavat jäljet. Veetin aikana kun ei mennyt edes Crocsit jalkaan niin aika lailla eri leveleillä ollaan sen suhteen. Toki silloin oli myös loppukesä ja huomattavasti kuumempaa kuin nyt.


Tänään mietin, että pitäisi varmaan alkaa katselemaan vauvalle kotiintulovaatteita sekä laittamaan sairaalakassiakin jossain vaiheessa valmiiksi. Aavan odotusaikana teinkin blogin puolelle vähän listaa siitä, mitä itse pakkaan sairaalakassiin. Samalla listalla taidetaan mennä tälläkin kertaa. Vielä pitäisi myös muistaa täyttää loppuun esitietolomake sairaalaa varten. Aloitin sen jo, mutta kirjoittaminen tyssäsi kun olisi pitänyt keksiä hätäkastenimet. Eihän me mitään pojan nimeä olla mietitty kun on alusta lähtien tiedetty vauvan sukupuoli.

Eilen puhuin ystävän kanssa puhelimessa ja tuli puheeksi nuo kivunlievitysasiat. Usein muille kuin ensisynnyttäjille tarjotaan kivunlievitykseksi spinaalia, mutta päätin juuri, että kyllä me tälläkin kertaa epiduraalilla mennään. En yksinkertaisesti halua ottaa sitä riskiä, että se spinaali loppuu kertakaikkisesti kesken ja sitten joudun kärsimään ne pahimmat supistukset ilman lääkkeitä. Pahin painajainen ikinä! Mulla on kuitenkin kaksi kertaa epiduraali toiminut oikein hyvin, eikä ole poistanut myöskään ponnistamisen tarvetta, joten siinäkään mielessä ei ole ollut mitään ongelmaa. En siis oikein ymmärrä, että miksi pitäisi ottaa riski spinaalin kanssa? Mikä kivunlievitys teillä on ollut käytössä ja suositteletko? Miksi esimerkiksi kannattaisi ottaa spinaali epiduraalin sijasta?

Muuten en osaa tätäkään synnytystä jännittää. Saapa nähdä miten menee kun Aavan synnytys kesti vain puolet Veetin ajasta. Jos tämä kolmas vielä puolittaisi ajan niin olisi alle kuuden tunnin juttu. Tokihan se voi olla, että vauva ei suostu syntymään millään ja joudutaan käynnistämään. Mistäpä noista tietää! Piti ihan katsoa blogipostaus Aavan syntymästä ja voi että kun toinen on ollut pieni rääpäle! Nyt sitten henkisesti valmistautumaan vauvan syntymään!

10 kommenttia:

  1. Mulla oli ensimmäiseltä KappAhlin imetysliivit mutta eivät passanneet enää toisen jälkeen.. Tilasin sitten Nettiemosta Boobin liivit ja tykkäsin kovasti. Silloin oli joku tarjous kaikista Boobin tuotteista silloin. Onhan niillä liiveillä hintaa mutta olivat kyllä hintansa väärti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mäkin tilannut jo Bravadon liivit englannista mutta haluaisin toiset jotku vähän tukevammat ja ihan kamalaa summassa tilata kun ei oo edes koosta hajua kun ne vaihtelee merkkien välillä :D Pitänee käydä synnytyksen jälkeen liikkeessä testaileen :)

      Poista
  2. Mulla oli ekassa synnytyksessä epiduraali, toisen kohdalla oli spinaali. Oisin epiduraalin halunnut muttei ehditty enää laittaa. Ja yllätys oli että kipu pysy poissa koko ponnistus vaiheen ja iso poika syntyi. Synnytys oli muutenkin "helpompi" toisen kohdalla. Vaikka odotus meni 12pvää yli La.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki varmaan pitää tuota spinaalia harkita jos tulee kovinkin nopea synnytys!

      Poista
  3. Mulla molemmat mennyt viikolla yli l.a. Epiduraali sekoitti elimistön, joten supistukset lakkasi ja jouduttiin odottelemaan turhan pitkään. Loppu meni hyvin vaikka oli pitkä synnytys. Toisessa samanlainen mutta loppuvaiheessa odotin tunnin kalvojen puhkaisua ja lisää epid. annosta ei keritty antaa. Luomuna synnyttämisestä jäi hyvä olo koska toinen oli helpompi. Kannattaa yrittää ilokaasulla ja lämpöpusseilla pärjätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla Aavasta oon saanut epiduraalin näemmä puoli ysiltä ja Aava syntyi yhdentoista aikoihin, eli ei ainakaan hidastanut mitenkään kamalasti ja ponnistuksen tarpeenkin tunsin joten sinänsä omalla kohdalla epiduraali toimi hyvin. Minä en missään nimessä pärjää ilokaasulla ja lämpöpussilla, kun on niin matala kipukynnys, että sääriluun kolhaisu aiheuttaa itkua :D Mulla menee kivusta hengitys ihan tukkoon ja Veetin aikanakin vauvan sydänäänet laski sen vuoksi, että en kivulta saanut hengitettyä.

      Poista
  4. Mulla on kokemusta vaan siitä spinaalista - ekassa synnytyksessä - eikä mitään moitittavaa. Vaikutus kesti riittävän kauan. Keskimmäisessäkin toki spinaali laitettiin, mutta se oli sektio, että asia erikseen. Kolmannessa olin ensin ammeessa ja sitten etenikin niin rivakasti, ettei siinä ehtinyt muuta kun ilokaasua saamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pahin painajainen ois se, että en ehtis saada mitään :D

      Poista
  5. Jännittäviä päiviä ja viikkoja sielä siis elellään, nautiskele viimeisistä päivistä sen minkä pystyt. :) Ostin nuoremman imetysaikana Carriwellin imetysliivit, ne oli kyllä tosi hyvät. Suosittelen! Tässä vielä linkki: http://www.babystyle.fi/index.php/carriwell-padded-seamless-bra-musta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetään! Kiitos vinkistä, pitää käydä kurkkaan. MIllaistahan mitoitusta nuo on?

      Poista