keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kurkistus eteisen säilytysjärjestelmiin

Taloa rakentaessa tulee miettiä monia monituisia erilaisia asioita, joilla on vaikutus tulevaisuudessa oman kodin toimivuuteen. Yksi näistä on erinäiset säilytystilat. Ajattelin vähän valottaa meidän eteisen säilytysratkaisuja sen innoittamana, että siivosin talvivaatteita kaapeista pois tänään.

Meillä on eteisessä kaksi liukuovikaappia, josta toisessa on kaksi ovea ja toisessa kolme eli toinen on hieman isompi. Kuva on vanha, kun en hoksannut uutta näpätä missä nuo kaapistot näkyisivät. Kaapistot ovineen on tilattu Inarialta.


Ovea lähimpänä olevassa kaapissa on meidän käyttötakkeja ja vierashengareita. Lisäksi alaosaan on tehty kolme levyä kengille, koska muuten niitä olisi mahdoton pitää mitenkään järjestyksessä. Nyt oven viereisellä puolella on miehen ja lasten kenkiä ja toisella puolella minun kenkiä. Eniten käytössä olevat kengät on sijoitettu lattialle, jossa on samanlaista kuraestemattoa mitä eteisessä oven edessä.


Takkirekin päällä on vielä yksi ylähylly, jossa on toisen kauden kenkiä eli tällä hetkellä talvikengät ja monot jne.


Toisessa reunassa on tuollainen roikkuva,pieni säilytyslokerikko. Tuossa on tällä hetkellä esimerkiksi kesäsandaaleista ja piknikvilttikin on näemmä jäänyt sinne roikkumaan :) Kaapistojen välistä menee ovi kodinhoitohuoneeseen.


Toisessa kaapissa on ensimmäisen oven takana Ikealta ostettu säilytyskorijärjestelmä. Ei haluttu mitään kiinteää ratkaisuja kaappien sisälle, että kaapin sisustusta on mahdollista myöhemmin muuttaa tarpeen mukaan. Eli kiinteänä on ainoastaan ylähyllyt sekä vaaterekit, jotka saa myös pois.

Korihyllyssä on jokaiselle oma kori ja lisäksi muutama ylimääräinen kori tällä hetkellä, jossa on sekalaista tavaraa. Tämä ratkaisu on mielestäni toiminut hyvin ja lapsetkin osaavat hyvin kiikuttaa omat vaatteensa omiin koreihinsa.


Korien päällä tangossa roikkuu meidän perheen pyöräilykypärät. Mietin, että pitäisikö Veetin alkaa säilyttää kypäräänsä omassa naulakossa huoneessaan, josta saisi sen itsekin. Nyt jomman kumman vanhemmista pitää aina käydä antamassa kypärä.


 Toisella puolella on ylhäällä minun ja miehen urheilu- ja ulkoiluvaatteet. Alhaalla on puolestaan naulakot lasten vaatteille. Takaseinällä on pitkä naulakko ja vasemmalle seinälle jää toinen naulakko, johon saa lisää vaatteita. Nuo matalat naulakot ovat todella käteviä, koska lapset saavat niihin itse vaatteensa ja lattialle jää myös säilytystilaa vaikka lasten kengille, jos toisesta kaapista loppuu tila kesken. Tällä hetkellä lattialla on säilössä meidän reppuja.


Viimeisessä kaapissa on siivouskaappi, jota en ole siivonnut, kuten kuvasta voi ehkä päätellä! Kaapin sisälle on laitettu rakennusvaiheessa sähköpistoke, joten meidän rikkaimuri saa esimerkiksi olla kaapissa piilossa ja sen saa silti ladattua samalla. Alaosassa lattialla säilytetään korissa keskuspölynimurin letkua.


Ylähyllyllä on laatikoissa lasten ulkovaatteita. Siellä on jokaiselle lapselle, myös vauvalle, omat laatikot joissa on jemmassa olevia vaatteita esimerkiksi valmiiksi alesta ostettuja haalareita tai sisarukselta toiselle odottamassa olevia ulkokamppeita. Pitäisi ostaa vielä Dymoon lisää teippiä ja nimetä laatikot niin löytäisi helpommin etsimänsä. Tai sitten ostaa läpinäkyviä laatikoita!


 Mielestäni kaapit ovat palvelleet tarkoituksensa hyvin, eikä mieleen nyt yhtäkkiä tule mitään mitä muuttaisin kaapistojen sisuksissa. Tokihan tilaa voisi aina olla lisää! Vaikka nytkin on pitkästi kaappia, niin ei sitä tilaa silti ole liikaa.

Millaisia säilytysratkaisuja te olette tehneet eteiseen ja oletteko vielä tyytyväisiä niihin?

4 kommenttia:

  1. Toimivan näköinen säilytysratkaisu teillä kyllä eteisessä! :) Peilipintaa eli pyyhittävää riittää, mutta onpahan valoisan ja avaran näköinen eteinen. Lapsille tarkoitetut naulakot alhaalla on kyllä huippujuttu, aika pienenä lapset oppii laittamaan vaatteet paikoilleen kun yltää helposti itse..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittäähän noissa, mutta pääsääntöisesti pyyhin ne vaan kerran viikossa viikkosiivouksen yhteydessä. Ei ne lapset kamalasti niit lähmi, vaikka muuta voisi kuvitella! Tosin Aava on alkanut nuolla tuota peiliä :D Ja tosiaan tuo avaruutta ja meillä ei olisi eteisessä tilaa kokovartalopeilille, niin lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla ;)

      Poista
  2. Ei ainakaan noin toimivia! :D Hyvältä näyttää! :)

    VastaaPoista
  3. Jos joskus rakennetaan niin otetaan teiltä kyllä vinkit talteen! Toimivan näköinen systeemi todellakin. Meillä on niin vähän säilytystilaa että esim. toisen kauden vaatteet ja kengät on pakattava kylmään ulkovarastoon :/ Tyhjiöpakkauspusseihin vaatteet etteivät homehdu mutta on niitä raivostuttava roudata edestakaisin.

    VastaaPoista