torstai 21. toukokuuta 2015

Karhunpoika sairastaa pitkästä aikaa

Meillä on vietetty täällä muutama päivä sairastupaa. Veeti sairastui johonkin mahapöpöön tiistaina ja ramppasi illan vessassa. Aavalla oli hoidossa maanantaina ollut maha vähän löysänä, mutta koska mitään ei aamun jälkeen tullut, ajattelin, että on vain sekaisin kun viikonlopun synttäreillä tuli syötyä herkkuja. En osannut yhdistää mitenkään mahatautiin yhtä löysää kakkaa päivän aikana. No sitten Veeti oksensi tiistaina kerran iltapäivällä ja maha oli löysänä eli todennäköisesti Aavalla on ollut myös todella lievä mahatauti, joka tarttui Veetille pahempana. Eilen onneksi maha on ollut normaali, mutta sen tilalle pukkasikin sitten kuumeen.

Kyllä huomasi kerrankin lapsesta, että nyt ei ole ihan terveenä. Ei nimittäin jaksanut pelata tai touhuta mitään ja halusi nukkumaan ennen yhtätoista ja nukkui kaksi ja puoli tuntia. Vaikka tokihan sitä on väsynyt olo, kun on joutunut edellisenä yönä ramppaamaan vessassa kesken yöunien. Ruokakaan ei ole maistunut oikein minkään vertaa marjasoppaa lukuunottamatta. Ihan rassukka oli toinen koko päivän. Sen verran Veeti piristyi päikkäreiden jälkeen, että pelattiin pari lautapeliä ja luin Veetille muutaman kirjan. Annoin myös pelata padia, mutta hetken päästä Veeti ilmoitti, että ei jaksa pelata. Ei varmaan voisi enää selvempää merkkiä olla siitä, että lapsi on kuumeessa. En ole tainnut nimittäin koskaan aikaisemmin kuulla Veetin kieltäytyvän pelaamisesta!


Meillä on käytössä apteekista ostettu digikuumemittari, jonka tulokseen en luota yhtään. Nytkin Veeti oli kuuma kuin kekäle ja mittari ilmoitti lämpöä olevan 36,9. Muutenkin tuo näyttää aina ihme lukemia. Kyllästyin pelleilemään mittarin kanssa ja iltapäivällä marssin apteekkin ja ostin meille tuommoisen infrapunakuumemittarin, millä siis mitataan kuume otsasta. Samalla mittarilla voi mitata myös vaikkapa kylpyveden lämpötilaa :) Testailtiin sitä meidän kaikkien otsiin ja hyvin tuntui toimivan. Illalla Veetillä olikin jo 38,9 kuumetta, joten ei mikään ihme, että oli huono ja väsynyt olo!

Hintaa mittarilla oli rapiat 50e, mikä on aika paljon, mutta toisaalta mielelläni maksan että ei tarvitse montaa kertaa mittailla lämpöä kainalosta tai pyllystä ja tapella kiemurtelevan lapsen kanssa. Ärsyttää mitatakin noin isolta lapselta pyllystä kuumetta, mutta kun tuolla vanhalla mittarilla en saa edes itseltä semmoisia lukemia kainalosta, mitkä voisivat pitää paikkansa. Pienen eron ymmärrän mittausten välillä, mutta kun tuo saattaa näyttää ensin 35,4 ja seuraavaksi 37,1 niin otappa siitä selvää sitten että onko kuumetta vai ei.

Tuleepahan nyt viidessä sekunnissa selville, onko kuumetta vai ei. Onko muilla käytössä näitä otsakuumemittareita ja mitä olette tykänneet? Korvakuumemittaria en uskaltanut ostaa, kun olen niin paljon lukenut, että esim vaikku korvassa aiheuttaa aivan väärän lukeman. En sitten tiedä pitääkö paikkansa.


Illalla sain hinnoiteltua kirpparitavarat ja huomenna pitäisi käydä illalla nakkaamassa ne kirppikselle.
Melko suuruudenhullua yrittää saada myytyä kahta Ikea-säkillistä kamaa viikossa, mutta pöytää ei saanut putkeen pidemmälle ajalle. Muutenkin aivan täyttä tuon kirpparin pöydät pitkälle kesää ja halusin ehdottomasti ehtiä viedä noita tavaroita ennen vauvan syntymää. Ei tarvitse raukan nukkua kirpparitavaroiden keskellä ;)


Lähipaikkakuntalaisille kirpparinkiertäjille tiedoksi, että Ruususelta löytyy pöydästä 33 huomisesta lähtien poikien vaatetta koossa n.98-110cm ja tyttöjen vaatetta ihan pienestä jonnekin kokoon 80cm. On itsetehtyjä ja ostovaatteita ja muutamia kenkiä ja vaippajuttuja. Myös muutama leffa lähtee myyntiin sekä pari pleikkari kolmosen ja nelosen peliä!


Tänään Veeti on ollut selvästi virkeämpi ja suostui syömään leipääkin. Mittari näytti hieman päälle 37 aamulla, joten seurataan, että josko huomenna pääsisi hoitoon. Hoidosta järjestivät tietenkin juuri tänään reissun sisäleikkipuistoon Kalajoelle,  minkä Veeti nyt joutui jättämään harmillisesti välistä. No, saa mies viedä lapset sinne vaikka isyysloman aikana,

Miten teidän viikko on mennyt?

24 kommenttia:

  1. Oi vitsi, pitäiskö lähteä ajelulle huomenna täältä naapurikaupungista :) nekö siis on siellä huomisaamusta alkaen?

    Me käytiin just eilen tuolla Kalajoen sisäleikkipuistossa, oli kiva paikka :)

    T:Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vaatteet on nyt viety ja huomisesta eteenpäin on ensi perjantainhin jos niistä puhuit :D Kaikki ei vielä mahtunut niin pitää käydä täydentelemässä pitkin viikkoa, jos nyt ei satu tulemaan lähtö laitokselle!

      Poista
  2. Meillä ollut käytössä varmaan jo vuoden päivät tuo infrapunamittari ja ihan loistava keksintö, ei mitään moitteita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lapsetkin innostui mittomaan tuolla ja nätisti saa Veetiltäkin mitattua kun antaa eka toisen mitata mun lämpötilan :D

      Poista
  3. Ihan selvä merkki, että lapsi on kipeä, kun kieltäytyy pelaamasta :). Toivottavasti alkaa olla jo tauti selätetty. Mikä on tuo peli, mitä poika pelaa? :)

    Itse taas ostaisin korvakuumemittarin, enkä otsakuumemittaria. Meillä on onneksi apteekin digitaaliset toiminut. Jos patteri on lopussa, niin silloinhan se heittää ja ei näytä oikeita lukemia, kai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo peli on Muumien sanasirkus! Tuossa on kaksi peliä, mutta me ollaan ostettu kirpparilta oma niin muistaakseni toisesta pelistä puuttui jotain oleellisia palikoita mutta tuota puolta voi pelata. Vähän niinkuin alphapeta mutta eri säännöillä :) Jos on aikuinen pelaamassa niin loppuu mun mielestä liian nopsaa, vois olla pidempikin :)

      Poista
    2. Hei! Onks sulla jäljellä ohjeita tähän peliin? Ostin kirpparilta ja sieltä ohjeet puuttuu.

      Poista
    3. Kyllä pitäisi olla! Laitatko vaikka spostiosoitteen mulle nauravanappi@gmail.com niin lähetäb jos löytyy!

      Poista
  4. Mulla on kanssa todella huonoja kokemuksia apteekin digikuumemittarista. En saa sillä itseltäkään mitattua edes normaalilämpöä, vaan mittari näyttää aina jotain 35 astetta. Tähän asti on menty perinteisellä elohopeamittarilla, kun en ole raaskinut ostaa tuollaista otsamittaria. Ehkä pitäisi, olisihan se tosi kätevä lapsen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma, itellä aina joku 35, vaikka normilämpötila on jotain 36,5 :) Elohopeamittari on niin turkasen hidas, että itekään en malta odottaa saati lapsen kans. Pitääkö sitä vielä pitää joku viis tai seitsemän minsaa niinku niitä ikivanhoja mitä omassa lapsuudessa oli?

      Poista
  5. Mä kans tuskailin apteekin digimittarin kanssa. Kävin jo apteekkiin valittamassa et näyttää aivan väärin, niin mulle sanottiin et kainalosta pitää mitata 5min. Eli ei saa ottaa pois vaikka piippaa ennen ku on 5min ollu. Vain pyllystä mitatessa saa mittarin ottaa pois äänimerkin jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täh, mikä järki siinä ois :o En mä oo tommosia kuullut! Viis minsaa on pitkä aika saada pidettyä sitä tommosen alle kaksveen kainalossa paikoillaan! Suosittelen kyllä tuota meidän mittaria, ei tartte kun sen kolme sekuntia et se on päällä ja viidessä sekassa se mittaa :)

      Poista
  6. Meille ostin ennen ensimmäisen lapsen syntymää Braunin korvakuumemittarin, joita sairaaloissakin on käytössä. Ihan huippu! En vaihtaisi.

    Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää vaan jostain luin tai kuulin, että jos on yhtään vaikkua niin tulos ei oo luotettava tai pitäs olla just tietyssä kulmassa jne, mutta en tiedä pitääkö paikkaansa :D

      Poista
  7. Me ostettiin joku aika sitten apteekista Microlifen digitaalinen kuumemittari. Se on kai jotenkin rikki kun ei lähde enää päälle vaikka ei oo käytetty ku ihan muutaman kerran, ja siinä pitäs olla semmonen toiminto että sammuu itekseen muutaman minuutin jälkeen. Pitäis ostaa tuommonen otsakuumemittari, jos siitä kerran on hyviä kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa mittarissa oli viiden vuoden takuu. Katoppa netistä et minkälainen siinä teidän tavallisessa on?

      Poista
  8. Meidän pitäisi kanssa ostaa uusi kuumemittari. Tuo otsakuumemittari vaikuttaa kyllä hyvältä. Onko teille antanut luotettavat lukemat? Meillä on jonkun lehden kylkiäisenä tulmut otsakorvakuumemittari jolla ei tee mitään. Korvasta kun mittaa tuke peräjälkeen aina eri tulos. Heittää asteelakin...

    Onko tossa infrapunakuumemittarissa niin että kun mittaat otsalta niin se antaa ihan "oikean" lukeman? Eikä siis niin että näyttäisi aina tavallista vähemmän tai enemmän. Että jos kainalosta normilämpö on 36.6 niin sen antaa sit otsastakin mitattuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On musta ollut luotettavat, kun meille kaikille muille paitsi Veetille on näyttänyt noin 36,5 ja Veetille sen kuumeen. Tosiaan tuo antaa "oikean" lukeman, itsekin sitä selvitin apteekissa että ei tartte alkaa miettiin etä onko tää 37 nyt kuumetta vai pitäskö olla 38. Vähän sama ku pyllystä mitatessa saa olla korkeampi se tulos. Ja monta kertaa vaikka mittaa peräkkäin niin tulee sama tulos, ehkä jollain 0,1 -0,2 heitolla. Siis 36,5 ja 36,6 saattaa olla peräkkäiset.

      Meillä on ollut kans yks ilmanen näytteenä saatu otsamittari ja sillä ei kyllä tehnyt mitään.

      Poista
  9. Kiitos sulle kovasti tiedoista :)
    Mittari ostoon heti tänään meillekin :)

    VastaaPoista
  10. Moikka!

    Oon seuraillut blogiasi pitkään, mutten ole tainnut koskaan jättää itsestäni merkkiä tänne kommenttiboksiin. Hassua, miten paljon tällaiset perheblogit jaksavat minua, 20-vuotiasta opiskelijaa kiinnostaa. :)

    Tuon alun luettuani aloin pohtia, että onkohan lapsistasi tulevaisuudessa kovinkaan mukavaa lukea noinkin yksityiskohtaisia kuvauksia ruumiintoiminnoistaan. Puhumattakaan siitä, että esimerkiksi Veetin kaverit alkavat olla sen ikäisiä, että osaavat pian tulla tänne itsekin näitä lukemaan. Minua ainakin nolottaisi, jos äitini olisi vessajuttujani raportoinut jonnekin! Suosittelen, että jatkossa pohtisit tätä asiaa. Lapsillasi on oikeus yksityisyyteen, ja mitä suurempia he ovat, sitä tärkeämpi aihe mielestäni on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Jospa siellä on pientä vauvakuumetta ilmassa, jos perheblogit kiinnostavat ;) Toisaalta käyn itsekin lukemassa joskus semmoisia blogeja, joiden sisältö ei millään lailla itseäni kosketa ja silti ne ovat hyviä! Ja kiva kun jätiti kommentin, jos olet täällä lukijana pitkään ollut.

      Kylläpä ne Veetin kaverit tietävät, että Veeti on mahataudissa ja että mitä sielä peräpäästä silloin tulee. Kyllähän sitä aikuistekin päivittävät esim faceen, että ovat mahataudissa. AIka yleinen vauva tuntuu olevan ainakin lapsiperheissä kaikilla perheenjäsenillä :) Epäilen myös, että Veetin alle kouluikäiset kaverit lukisivat tämmöisiä blogeja.

      Poista
    2. Tuskin minulla ihan näin monivuotista vauvakuumetta on, eli jostakin muusta tämä kiinnostus perheblogien seurailuun juontaa juurensa. :D

      En itseasiassa tarkoittanutkaan, että lastesi kaverit näitä tekstejä ihan vielä tulisivatkaan lukemaan, mutta blogisi todennäköisesti on olemassa vielä vuosienkin päästä. Tällöin kaikki lastesi tutut, niin tulevat tyttö- ja poikaystävät, luokkatoverit ja työnantajatkin, pääsevät halutessaan tätä kautta tutkimaan heidän lapsuuttaan. Se ei tietenkään välttämättä ole (ainakaan pelkästään) negatiivinen asia, mutta mielestäni tärkeä asia pitää mielessä aina blogiin kirjoittaessa.

      En tällä kommentillani nyt tarkoita hyökätä sinua tai blogiasi vastaan, halusin vain tuoda esiin omastasi eriävän näkökulman, joka itselleni nousi (ja on aiemminkin noussut) mieleen tekstejäsi lukiessani. Mikäli minulla olisi omia lapsia ja blogi, jossa heistä kertoisin, rajaisin ehdottomasti lasteni yksityisyyttä paljon enemmän kuin sinä teet. Mutta nämä ovat toki henkilökohtaisia valintoja ja olet itse tietenkin paras määrittelemään sen, mitä omista lapsistasi jaat. :)

      Yhden kanssani samankaltaisen näkökulman on tuonut esiin Lapsellista-blogin Anna täällä: http://www.lapsellistablogi.com/2014/12/mutta-kuka-suojelisi-some-vauvaa.html

      Niin, ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että aikuisetkin voisivat jättää ruumiintoimintonsa kuvailematta sosiaalisessa mediassa. Ehkä olen vain tosi tiukkis?

      Poista
    3. No ehkä se kuume jatkuu niin kauan, että siihen tulee parannus ;)

      Epäilen, että blogia on enää siinä vaiheessa kun lapset ovat seurusteluiässä, vaikka mistäpä sitä voi koskaan tietää :) Teini-iässähän nyt muutenkin hävettää kaikki omista vanhemmista lähtien. Tässä iässä itse mietin, että olisi aivan mahtava juttu, että oma lapsuuteni olisi tämmöisessä muodossa, mistä voisin lukea siitä jälkikäteen, eikä kaikki olisi vain muistojen varassa. Vauvakirja löytyy, mutta siinä on vain mittoja ja jotain pieniä palasia. Olisi ihana lukea omasta lapsuudesta kuvien kera blogia tai vaikka käsin kirjoitettua kirjaa. Ehkä näitä asioita arvostaa eri lailla kun tulee "aikuiseksi". Mitä en siis vieläkään täysin myönnä olevani :D

      Ja toki eri ihmisillä on erilaiset käsitykset siitä, mitä blogissa tuodaan esille ja kaikilla saa olla omat mielipiteensä tästä asiasta, ihan kuin kaikista muistakin. Itse en esimerkiksi jaksa seurata kovinkaan usein semmoisia blogeja, missä ei esimerkiksi näy lapsista tai aikuisistakaa muuta kuin selät. Siis että naamoja ei näyt tunnistettavuuden vuoksi. Toisaalta asun itse pienessä kaupungissa, että täällä nyt ei kovin "blogijulkkikseksi" joudu, vaikka naamat olisikin näkyvissä :)

      Poista