tiistai 13. toukokuuta 2014

Virkkuri

Olen ehkä nyt vähän jälkijunassa tämän asian kanssa, mutta halusinpa silti hehkuttaa näitä ihania Virkkuri-kirjoja teillekin. Omani sain lainaksi Pyhäjoen kirjastosta äitini ystävällisellä avustuksella. Täytyy muuten kehaista sen verran, että Pyhäjoella on ihan loistava kirjasto sekä palvelu, sillä tämäkin kirja sinne ostettiin, kun sitä ei ollut ja halusin sen lainata. Kakkososaan on vetämässä jo varaus Ylivieskan kirjastoon.


Kirja on Molla Millsin kirjoittama ja sisältä kivoja virkkausohjeita esimerkiksi säilytyskoreille ja matoille. Tyyliltään nämä ovat ehkä vähän modernimman puoleisia. Kirjan käsiini saatuani oli pakko soittaa miehelle töihin, että tuo mustaa ja valkoista kudetta mukanaan. Sormet syyhyten odotin iltaa, että pääsin kokeilemaan vessan maton tekemistä.


Muutamassa illassa se sitten valmistui ja voi kun siitä tuli kiva! Nyt ei tarvitse enää etsiä mieleistä kaupasta.





Ylijääneestä kuteesta olen virkkaamassa triforce-koria, joskin kude on ehkä hieman liian ohutta (ja puikko liian suuri) ja kori jäi vähän lörpäksi. Mitähän huopaa sinne puskisi reunoile jäykistämään seinämiä? Tarkoitus on tehdä siitä olohuoneeseen kori Aavan leluille.

6 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta kirjalta. Monesti olen haaveillut maton virkkaamisesta, mutta niin se on vaan jäänyt. Aivan upea tuo matto ja sopii todella hyvin vessan väreihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkästä aikaa musta todella hyvä käsityökirja, missä on monta kokeilun arvoista juttua.

      Poista
  2. Mä oon ihan umpirakastunut noihin molempiin Virkkureihin, ihan mahtavia kirjoja. :) Ja voi kun on ihana matto!

    VastaaPoista
  3. Mulla on samainen matto työn alla, oranssi -valkoisena tosin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, ei kauaa varmaan mee kun päästään ihailemaan lopputulosta ;)

      Poista